Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Britanniasta hyvät kokemukset

Nokia laajentaa musiikkipalveluaan Australiaan ja Singaporeen

19.1.2009 09:00 Nokia kertoi laajentavansa musiikkipalveluaan Singaporeen ja Aasiaan lähiaikoina.

- Seuraavat maat, jonne aiomme laajentaa, ovat Australia ja Singapore. Palvelu aukeaa seuraavan kymmenen viikon sisällä, johtaja Tero Ojanperä totesi MidemNet -digitaalimusiikkiin erikoistuneessa konferenssissa Reutersin mukaan.

Laajentamisen taustalla ovat hyvät kokemukset Britanniasta. Palvelua aiotaan laajentaa myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

- Tänä vuonna aiomme laajentua myös Latinalaiseen Amerikkaan, Ojanperä totesi.

Ojanperä ei paljastanut Britannian myyntilukuja, mutta kertoi käyttäjämäärien kasvavan puhelimien kaupan myötä.

Yhtiö harkitsee myös vaihtokauppoja, joilla palvelun sisältöä vaihdetaan mainoksiin.

Comes with Music-palvelu tulee Nokian puhelimen mukana ja käyttäjä voi vuoden ajan ladata musiikkia neljältä suurelta levy-yhtiöltä sekä monilta riippumattomilta yhtiöiltä. Musiikin saa pitää tilauksen päätyttyä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
koska tää tulee suomeen? Vai onko tää jo? Koska musiikkikauppaa oon ainakin kokeillu, mut ilmaista musiikkia ei tunnu olevan kuin muutama biisi.
palomies
Huono 1
On juo Suomessa. Nyt kun itunes on kokonaan DRM-vapaa pitäisi Nokiankin pystyä seuraamaan perässä.
JJ
Huono 0
Ei ole Comes With Music vielä Suomessa, huhujen mukaan tulossa kyllä...
Mape
Huono 0
Milloin saamme lukuja noista hyvistä kokemuksista. Käyttäjämäärät / lataukset?
7
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.