Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinat pettyivät

Nokian kurssi kääntyi reippaaseen laskuun

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

22.1.2009 13:18 Nokian odotettua heikompi tulos painoi yhtiön osakkeen selvään laskuun.

Kurssi oli tuloksen jälkeen pahimmillaan yli viiden prosentin laskussa keskiviikon päätöskurssiin verrattuna.

Kymmenen minuuttia tuloksen julkistamisen jälkeen kurssi oli noin 4,3 prosentin laskussa.

Nokian osake oli ennen tuloksen julkistamista parhaimmillaan 4,2 prosentin nousussa. Osakkeen vaihto oli luonnollisesti ennen tuloksen julkistamista varsin vähäistä.

Yhtiön osake on tänä vuonna saanut osansa markkinakriisistä. Nokian kurssi on vuodessa puolittunut.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.