Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EPS 0,26

Nokian tulos putosi

Kuva: Taloussanomat

22.1.2009 13:03 Nokian osakekohtainen tulos vuoden viimeisellä neljänneksellä jäi vertailukautta selvästi heikommaksi. Tulos lähes puolittui. Myös markkinaosuus kutistui. Hallitus esittää osingoksi 0,40 euroa, mikä on huomattavasti edellisvuotta vähemmän.

Nokian osakekohtainen tulos ilman kertaluonteisia eriä oli 0,26 euroa syys–joulukuussa. Osakekohtainen tulos viime vuonna vastaavaan aikaan oli 0,47 euroa ilman kertaeriä.

Uutistoimisto Bloombergin keräämän konsensusennusteen mukaan analyytikot odottivat Nokian julkaisevan 0,29 euron osakekohtaisen tuloksen.

Liikevoittoa syntyi 1239 miljoonaa euroa. Nokian liikevoittoprosentti romahti 9,8 prosenttiin, kun se viime vuonna oli 16,7 prosenttia. Liikevoitto tuli vuosi sitten 2634 miljoonaa euroa.

Nokian tulos ennen veroja oli 1223 miljoonaa euroa. Vuosi sitten tulos ennen veroja oli 2715 miljoonaa euroa.


Liikevaihtoa kertyi 12,7 miljardia euroa. Analyytikot odottivat Nokian liikevaihdoksi 13,1 miljardia euroa. Viime vuonna Nokian liikevaihto oli 15,7 miljardia euroa.

Nokian hallitus esittää, että yhtiö jakaa osinkoa 0,40 euroa osaketta kohti. Vuosi sitten Nokia jakoi osinkoa 0,53 euroa.

Markkinaosuus
pieneni

Nokian markkinaosuus maailman matkapuhelinmyynnistä laski 37 prosenttiin loka–joulukuussa edellisen neljänneksen 38 prosentista. Vuotta aiemmin eli loka-joulukuussa 2007 markkinaosuus oli 40 prosenttia.

Nokia myi loka–joulukuussa 113,1 miljoonaa matkaviestintä, kun määrä neljännestä aiemmin oli 117,8 miljoonaa puhelinta.

Kappalemääräinen myynti laski 15 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta ja neljä prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Nokian mukaan markkinaosuuden laskuun viimeisellä neljänneksellä kolmanteen neljännekseen verrattuna vaikutti etenkin osuuden lasku Kiinan, Lähi-idän ja Afrikan alueella, Pohjois-Amerikassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Markkinaosuus sen sijaan nousi Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa edelliseen neljännekseen verrattuna.

ArkistoFIM:n Schröder: Nokian näkymissä ei mitään positiivista 22.1.2009
Arkisto"Kännykkämarkkinoilla yhä paljon mahdollisuuksia" 22.1.2009
ArkistoVerkko-Nokia paransi tulostaan 22.1.2009
ArkistoEQ:n Honko: Nokia tuotti pettymyksen 22.1.2009
ArkistoNokia ryhtyy säästökuurille 22.1.2009
ArkistoNokian Navteqin liikevaihto selvässä kasvussa 22.1.2009
ArkistoNokia ei leikkaa johdon palkkioita 22.1.2009
ArkistoNokia lupaa kaameaa alkuvuotta 22.1.2009
ArkistoNokian kännykät pettivät 22.1.2009
ArkistoNokialaisten hinta laski 22.1.2009
ArkistoNokian kurssi kääntyi reippaaseen laskuun 22.1.2009
ArkistoNokia jatkoi kompurointia älypuhelimissa 22.1.2009
Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (19)

Huono 0
Voitto se on pienikin voitto. Ainakin näinä aikoina.
jotain kuitenkin
maksimaalinen voitontavoittelu tuntuu pienenä yt-stressinä henkilöstön keskuudessa. Kaikki tietävät, ettei noin pieni voitto riitä kellekään.
tyytyväinen siihen mitä on?
Ei paljon lämmitä tälläiset osingot. Nokiaa alkaa olla turha omistaa jos eivät tee merkittäviä kulukarsintoja. Nyt kyllä punnitaan Kallasvuon kantti, tarvitaan muutosta!
Esko
Onneksi on varma keino jota Nokia on käyttänyt liian vähän verrattuna toisiin mobiili-valmistajiin. YT-vaan käyntiin! Siellä on kertynyt löysää ihraa ihan liikaa ja ainakin 15% joutaisi höylätä pois.
Konginkankaan kuristaja
Joo pihalle vaan kaikki. Tosin jostain kumman syystä nämä eniten potkivat puljut ei tuota tuotakaan vähää.

Olisko tässä mitään syy-yhteyttä?
Kaikki pois
Tuloksen on pakko riittää, koska enempää ei tipu. Vertailuna mainittakoon että Samsung ennustaa tappioita, samoin LG.
perspektiiviä
Tämä pitää suhteuttaa muihin samalla alalla/aloilla toimiviin yrityksiin...Mites muilla on suhteessa mennyt?
Jokos nokia ingenjöörille se käyttissuunnittelu maistuisi? Ah mutta tekijät onkin jo poissa tai konkassa.
haha pyramid scum
Voitto on parempi vaihtoehto kuin tappio.

Vaikka se olisi pienikin.
Voittoa on pienikin voitto.
Huono 7
Sori vaan mutta minulla seuraava kapula EI ole Nokialainen...15 v se on ollut...

Syyt: S60 päivittäminen yhtä kuraa, nettiselain enempi kuraa, mail for exchange vaatii järkevään käyttöön virallista serttiä, niitä st*nan pikanappuloita ei saa disabloitua ku purkalla tai repimällä irti, (internet yhteys) logit aivan tuskaa ja jos kahta softaa olet käyttänyt niin poottia pitää laittaa että joku muukin toimisi.

katotaan nyt sitten mikkisoftan kanssa seuraavana.

sori...
Setämies
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.