Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia julkisti keksintökisan finalistit

Kännykkä voi lausua tekstin ja paljastaa väärennökset

Monet finaaliin päässeet sovellukset käyttivät kännykän kameraa.
Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

29.1.2009 15:06 Nokia on julkistanut matkapuhelimien sovelluskehittäjille järjestämänsä Calling All Innovators -kilpailun 11 finalistia. Loppusuoralle päässeet sovellukset käyttävät kameraa kekseliäästi, säästävät luontoa ja mahdollisesti myös ihmishenkiä.

Nokian järjestämään keksintökilpailuun tuli noin tuhat vastausta, joista Nokia on karsinut nyt 11 finalistia. Suomalaisia ei joukkoon päässyt.

Päävoittona on muun muassa 150 000 dollaria, jonka lisäksi Nokia auttaa kehittäjiä jakelemaan keksintöään maailmanlaajuisesti.

Kilpailussa oli kolme sarjaa. Technology Showcase -sarjassa haettiin käytännöllisiä tuotteita, jotka hyödyntävät viimeisintä tekniikkaa.

Ehkä erikoisin sovelluksista on Neuscreen. Sovelluksen avulla voi N95:n ja valokynän avulla esimerkiksi kirjoittaa tai piirtää televisioruudulle, ja liikkua valikoissa. Kirjoitettua selitystä paremmin Neuscreenin käyttö selviää videolta.

PhotoMap -sovellus digitoi ja tallentaa minkä tahansa kamerakännykällä kuvatun kartan, jonka jälkeen sitä voi käyttää paikannuksessa.

Yhdysvaltalainen kReader Mobile lukee ääneen tekstiä, joka on kuvattu kamerakännykällä. Tämä voi auttaa esimerkiksi näkövammaisia. 

Eco-sarjassa etsittiin luontoa säästäviä kännykkäpalveluja ja sovelluksia. Esimerkiksi kiinalainen TigerMap opastaa käyttäjää joukkoliikenteen käytössä yhdistämällä joukkoliikenteen reittejä ja aikataulutietoja, sekä myös suosituksia ravintoloista, hotelleista ja kaupoista 150 Kiinan kaupungissa.

Green Phone on S60-sovellus, joka auttaa säästämään akkua säätämällä virrankulutusta esimerkiksi taustavaloa sekä wlan- ja bluetooth-yhteyksiä käytettäessä.

Kehittyvillä markkinoille haettiin sopivia tuotteita omassa sarjassaan, jossa haettiin muun muassa koulutukseen, terveystietoon ja maatalouteen liittyviä sovelluksia.

Esimerkiksi Mpedigree selvittää, onko lääke väärennetty, kun käyttäjä lähettää tekstiviestillä lääkepakkauksen koodinumeron palvelunumeroon. 

DigitallCS-sovelluksella maatalousyhteisöt voivat raportoida jäsenten kasvatusmenetelmät verkkopalveluun, jonka avulla seurataan, että viljelijät noudattavat Fair Trade- ja Certified Organic -standardeja.

Nokia julkistaa sarjojen voittajat helmikuun 17. Barcelonassa Mobile World Congress -messuilla.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (9)

Huono 0
Hauskoja uutisia, odotetaan vain sitä, mitä näistä oikeasti käytännön elämään saapuu.

Yhdysvaltalainen kReader Mobile lukee ääneen tekstiä, joka on kuvattu kamerakännykällä. Tämä voi auttaa esimerkiksi näkövammaisia.

Tähän kun vielä yhdistäisi sen laitteen, jonka avulla näkövammainen (jopa sokea) voisi helpommin sihdatakin kameraa :-)
Huono 4
Valokynähomma ei taida pelata kuin kuvaputkinäytöillä, mahtaakohan olla suunnattu ns. kehittyville markkinoille? :-)
roger
Huono 1
Hauskoja uutisia, odotetaan vain sitä, mitä näistä oikeasti käytännön elämään saapuu.

Yhdysvaltalainen kReader Mobile lukee ääneen tekstiä, joka on kuvattu kamerakännykällä. Tämä voi auttaa esimerkiksi näkövammaisia.

Tähän kun vielä yhdistäisi sen laitteen, jonka avulla näkövammainen (jopa sokea) voisi helpommin sihdatakin kameraa :-)

Ihan tiedoksi, näkövammainen ei tarkota läheskään ainja sokeaa ei edes lähes sokeaa.
.........
Huono 3
Nykyisestä Photomapista en tiedä, mutta idea on Nokialle kerrottu jo vuosia sitten ja tällöin se herätti firman kiinnostuksen. Joko patentit on jo olemassa tai sitten projekti dumpattiin kaikessa hiljaisuudessa. Joka tapauksessa nyt kuluttajat ovat tehneet likaisen työn ja koodanneet softan julkaisukelpoiseksi :D
asdf
Huono 3
Valokynähomma ei taida pelata kuin kuvaputkinäytöillä, mahtaakohan olla suunnattu ns. kehittyville markkinoille? :-)
Eikös se filtteröiny koko taustan poist paitsi sen valon lähteensä, sillä filmillä, joten aika sama mitä siellä takana on, kunhan näyttää vain suurimpiirtein mitä sohii.
ph
Huono 6
Tuhannesta yrityksestä paras prosentti, ja näin uskomatonta roskaa.

"Technology Showcase -sarjassa haettiin käytännöllisiä tuotteita, jotka hyödyntävät viimeisintä tekniikkaa." Ja tätä sitten edustaa finaalissa asti 1950-luvun tekniikka, joka ei edes toimi nykyaikaisilla näytöillä, ja joka nyt ei muutenkaan ole käytännöllinen kaikkine johtoineen ja telkkareineen puhelimen kyljessä.

Ja mitä uutta muka on Eco-sarjan joukkoliikenteen opastuksessa? Google Maps on tarjonnut saman jo kauan.

Green Phone sitten väittää osaavansa säästää akkua paremmin kuin puhelin itse. Just joo. Eiköhän tuo energiankulutus ole jo valmistajan toimesta minimoitu, akun kesto kun on tärkeä osa markkinointia.

Mpedigree on puhdasverinen palvelunumerorahastus, ja monilla muuillakaan "innovaatioilla" ei ole mitään tekemistä mobiiliteknologian kanssa.

Eipä sillä, avuttomia harrastelijoiden räpellyksiä nuo Nokian omatkin softat ovat.
7
Huono 2
"Nimimerkki" .........
Ihan tiedoksi, näkövammainen ei tarkota läheskään ainja sokeaa ei edes lähes sokeaa.

Niin ja?... Väitinkö jotain tuollaista? :-)

Viittasin sokeilla DT:n uutiseen nimenomaan sokeille ja erittäni vakavasti näkövammaisille tarkoitetusta apulaitteesta. Linkitin myös tähän uutiseen, mutta jostain syystä DT näyttää sensuroineen itseään mun viestini stoppaamalla ;)
kuma
Huono 3
Tuhannesta yrityksestä paras prosentti, ja näin uskomatonta roskaa.

Eikö kannattaisi sitten osallistua itse eikä valittaa muiden sovelluksista?
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.