Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Paikkatietopalveluita odotetaan

Nokialta ei kannata odottaa paljoa Barcelonasta

Nokialta odotetaan tietoja verkkojen rakentamista.

13.2.2009 07:59 Barcelonan kännykkämessuille ensi viikolla osallistuva Nokia voi tuottaa pettymyksen, jos siltä odottaa viime vuoden kaltaisia isoja tuotejulkistuksia. Analyytikkojen mukaan yhtiö keskittynee lähinnä paikkatietojen kaltaisten palvelujen julkistuksiin.

Nokia osallistuu ensi viikolla Mobile World Congress -tapahtumaan Barcelonassa. Viime vuonna yhtiö esitteli tapahtumassa muun muassa ympäristöystävällisen kierrätysmateriaaleista tehdyn matkapuhelimen ja kertoi myös yhteistyöstä Googlen kanssa.

Tänä vuonna markkinoilla ei ennakoida Nokialta merkittäviä tuotejulkistuksia.

– Uskon julkistusten liittyvän enemmän uusien palveluiden tarjonnan käyttöönottoon, varsinkin paikkatietoon perustuvista palveluista odotetaan mielenkiinnolla uutisia, kommentoi Evlin analyytikko Mikko Ervasti.

– Puhelinpuolella Nokian portfoliossa ei tällä hetkellä ole suurempia aukkoja, mutta uusia kosketusnäytöllisiä eri hintaryhmiin saatetaan julkistaa.

Ervasti ei usko, että Nokia päivittäisi tapahtumassa näkemyksiään matkapuhelinalan volyymeista, koska tilinpäätöksestä on niin vähän aikaa. Kulusäästöjen etenemisestä voi kuitenkin tulla tietoja.

– Verkkorintamalla voidaan ottaa kantaa Kiinan 3G-rakentamiseen sekä LTE:n ensimmäisiin kaupallisiin verkkoihin. Kuulisin mielelläni myös, mikä on Nokian asema esimerkiksi Verizonin 4G-verkon rakentamisessa, joka on tapahtumassa jo tänä vuonna.

Myös muut analyytikot odottavat Nokian uutisten keskittyvän muualle kuin tuotejulkistuksiin.

– Tavallisesti Nokian puhelinuutuuksista on tihkunut markkinoille uutisia etukäteen, mutta nyt niin ei ole tapahtunut, eräs toinen analyytikko kommentoi.

Wall Street Journal kertoi torstaina Nokian neuvottelevan sopimuksesta yhteisöpalvelu Facebookin kanssa.

Jutun kirjoitti: Sami Noponen

Sami Noponen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Mitä Barcelonassa julkistettiin viime vuonna? 5800XMkö?
bw
Huono 0
Tjaa, tuossahan se lukikin "Viime vuonna yhtiö esitteli tapahtumassa muun muassa ympäristöystävällisen kierrätysmateriaaleista tehdyn matkapuhelimen ja kertoi myös yhteistyöstä Googlen kanssa.". Tuoko oli niin mullistavaa..
bw
Huono 0
5800XM julkistettiin elokuussa ihan omassa tapahtumassaan
5800xm
Huono 0
5800XM julkistettiin elokuussa ihan omassa tapahtumassaan
Lokakuussa...
Huono 2
??

Ovatkos konsultit nyt ihan hereillä? Viikon sisällä on tulossa erittäin mielenkiintoisia tuotejulkistuksia. Uudessa nettitabletissa on Maemo5:n speksien mukaan mm. teräväpiirtokamera ja 3G modeemi sisäänrakennettuna. Uusi nettitabletti tullaan varmuudella julkaisemaan Barcelonan messuilla viikon sisällä.

Konsultit voisivat ihan alkajaisiksi lukea vaikka nämä kaksi pikku juttua:

1. EILEN oli tällainen uutinen esim. GSM-Arenassa:

Two new hot-looking Nokia touchscreen phones saw daylight for the first time today. Both unannounced devices make a brief appearance in a video featuring the Nokia N97 designer. Judging by their looks they are both part of the quickly growing portfolio of touch-operated handsets by the Finnish manufacturer.

2. Juuri hetki sitten planet.maemo.org portaaliin ilmestyi tälläinen kirjoitus:

After seeing Axel’s Meyer interview (youtube’s video), could new maemo device look like, or be, one of the “leaked phones” on the designer table? If this is the form factor, it would be wonderful.

There is more info in GSM Areana website… Time for rumors until Nokia press releases something.
Nettikyttä
Huono 0
Tästä tulee Samsungin vuosi!.
:)
Nokian tahti hidastuu!!. :(
Huono 0
1. EILEN oli tällainen uutinen esim. GSM-Arenassa:

Two new hot-looking Nokia touchscreen phones saw daylight for the first time today. Both unannounced devices make a brief appearance in a video featuring the Nokia N97 designer. Judging by their looks they are both part of the quickly growing portfolio of touch-operated handsets by the Finnish manufacturer.

Uutinen indeed. Molemmat nuo videolla näkyvät "uudet" luurit ovat yksi ja sama luuri: N97 joka julkistettiin joulukuussa.

http://www.digitoday.fi/mobiili/2008/12/02/nokia-satsaa-nettiin-n97-uutuudella/200831103/66
J
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.