Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Talouskriisi vei metroliput ja wlan-tunnukset

Barcelonassa köyhäillään

LG kuulu MWC:n pääsponsoreihin. Se on Samsungin ohella harvoja katukuvassa edes jollain tavalla näkyviä yrityksiä.
Kuva: Timo Poropudas

16.2.2009 00:42 Barcelona - Maailman mobiilialan vuosittainen päänäytös, Barcelonan Mobile World Congress ei ole pystynyt väistämään talouskriisin vaikutuksia. Muun muassa vierailijoiden ja toimittajien messukassi on huomattavasti edellisvuotta tyhjempi.

Aikaisempina vuosina ainakin näytteilleasettajat ja toimittajat ovat saaneet messupaketissa joukkoliikenneliput, joilla on voinut matkaa Barcelonassa vapaasti koko messujen ajan. Nyt sellainen puuttui. Neljän päivän lippu maksaa 19,20 euroa, joten sen puute tuskin kaataa kenenkään budjettia.

Median edustajat ovat tottuneet saamaan myös tunnukset järjestäjän lähes koko messualueelle ulottuvaan langattomaan lähiverkkoon. Niiden avulla työtä on pystynyt tekemään sekä näyttelytiloissa, että välillä myös suurissa konferenssihalleissa. Tänä vuonna lehdistökeskuksen verkot käynevät entistä kuumempina ja useiden näytteilleasettajien tarjoamille verkkoyhteyksille on entistä kovempi kysyntä.

Taloustilanne on vaikuttanut myös Barcelonan hotellien ja paljon käytettyjen yksityissomisteisten huoneistojen kysyntään.

Hotellihuoneita on ollut tarjolla järkevään hintaan vielä tapahtuman  alkupäiviin saakka. Huoneistot, joista on häpeilemättä peritty tuplahintaa messujen aikaan, on laitettu alennusmyyntiin. Vielä messujen alkaessa tarjolla oli monentasoisia huoneistoja, vieläpä alennettuun hintaan. Yllättäen myös vaikeasti löydettäviä internet-yhteydellä varustettuja majapaikkoja oli tarjolla.

MWC:n rekisteröitymispalvelujen työntekijöiden ilmekään ei värähdä, kun heiltä tiedustellaan rekisteröitymisvilkkautta. He toistavat kiltisti järjestäjien esittämän arvion 50 000 odotetusta vieraasta.

Kaupunkikuvassa messut kuitenkin näkyvät reippaasti edellisvuotta vähemmän. Sunnuntai-iltaan mennessä katukuvassa näkyi vain harvoja järjestäjien tai näytteilleasettajien laukkuja tai nimilappunauhoja. Ulkomainoksissa tai liikennevälineissä messut näkyivät paljon viimevuotista vähemmän.

MWC 2009

Digitoday, It-viikko ja Taloussanomat kertovat, mitä messuilla tapahtuu paikan päällä.

Lue kaikki Mobile World Congress -messuilta ilmestyneet jutut ja tilaa messu-uutisten RSS-syöte.

Yritykset ovat joutuneet varaamaan näyttelytilan hyvissä ajoin eivätkä ne pysty kiemurtelemaan irti niiden velvoitteista. Markkinointipanosten suhteen tilanne on paljon erilainen.. Talouskriisi ehti iskeä ennen mainossopimusten allekirjoittamista, joten yritykset pystyivät leikkaamaan kuluja. Tiettävästi monet yritykset ovat leikanneet tapahtumaan osallistuvan henkilöstön määrää. Silloin syntyy säästöjä sekä matkustus- että majoituskustannuksissa. Lisäksi messujen järjestäjille maksettavat kulut kutistuvat.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Barcelonassa kymmenen kerran joukkoliikennelippu, jolla saa matkustaa millä tahansa joukkoliikennevälineellä kaupungin alueella maksaa 7,70€. Mitä rahastusta on maksattaa neljän päivän lipusta 19,20€? Jos ajat neljä kertaa päivässä neljän päivän ajan, kulutat 16 matkaa ja pärjäät alle kahdella T-10:llä, ja hintaa tulee alle 15€.
J
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Verkkokauppa.com aloittaa omien kännyköiden myynnin

10.02.2009 Elektroniikkaketju tunkee edullisimpien matkapuhelinten markkinoille omalla Nu:fone-merkillään. Alle satasen puhelimia löytyy myös perinteisiltä valmistajilta.

.