MWC menetti 8 000 kävijää, suomalaiset silti tyytyväisiä

Samsung sijoitti Barcelonassa ulkomainontaan niin messualueella kuin kaupungissakin.
Kuva: Aleksi Moisio
20.2.2009 14:06 Barcelonan Mobile World Congress päättyi torstaina. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 47 000 henkeä, tiedottaa messujen järjestäjä, operaattoriyhdistys GSM Association. Tämä on 3 000 odotuksia vähemmän ja 8 000 vähemmän kuin edellisvuonna.
Järjestäjät vakuuttivat tyytyväisyyttään onnistuneeseen kongressitapahtumaan, jossa oli ihmisiä 189 maasta. 47 000 tuhanteen on laskettu mukaan kaikki mahdolliset tapahtumaan osallistuneet tahot 2 800:sta toimitusjohtajasta, ministeridelegaatioiden henkilöstöön, messualueen vartijoista suurten operaattorien ja laitetoimittajien pääjohtajiin.
Messujen kävijämäärä oli paikanpäällä koko tapahtuman yleisin puheenaihe. Se liitettiin tietenkin taloudelliseen tilanteen vaikutukseen osallistuviin yrityksiin. Käytännössä messuvieraat tuntuivat kokevan vähentyneen tungoksen positiivisena. Liikkuminen oli nopeampaa ja helpompaa.
Kiinalainen verkkoyhtiö Huawei oli kuuleman mukaan kasvattanut messuhenkilökuntaansa parilla sadalla, mutta lähes kaikki muut olivat kutistaneet delegaatioitaan.
Brittiläinen mobiililaitehallintaa kehittävä yritys tuli messuille 11 hengen voimin kun vuonna 2008 siellä oli 24 henkeä. Sillä oli yksi 4x5-metrinen näyttelytila ja koko lasku matkoineen ja hotelleineen nousi noin neljännesmiljoonaan euroon.
Myös Nokia kutisti Barcelonan joukkuettaan, mutta ei paljastanut kuinka paljon.
Erään suuren ja ainakin toistaiseksi erittäin vakavaraisen yhtiön kerrottiin leikanneen messutiiminsä kolmannekseen. Silti siinä oli mukana 70 henkeä.
Useat suomalaiset näytteilleasettajat antoivat positiivisia lausuntoja messujen onnistumisesta omalta osaltaan. Yhden yrityksen mukaan tapahtuma olisi voinut onnistua paremmin vain jos tiimi oli käyttänyt saman ajan rahan lapioimiseen yhtiön tilille.
Teleoperaattoreille asiakaskokemuksen hallintaohjelmiston kehittänyt Aito Technologies piti tapahtumaa osaltaan erittäin onnistuneena. Asiakastapaamisia oli solkenaan. Niissä se pyrki vauhdittamaan tuotteensa myyntisykliä, joka venyy pitkäksi koska tuotteella kerätään tietoa eri osastojen hallussa olevista siiloista.
Mobiiliin televisioteknologiaan erikoistunut ohjelmistoyhtiö Axel Technologies oli täyttänyt näyttelytilansa monenlaisilla mobiili-tv-laitteilla. Mukaan mahtui vain muutama kännykkä. Viime kuussa 2,4 miljoonan euron sijoituksen saaneen yrityksen toimitusjohtaja Petri Kalske vakuutti, ettei lama näy ollenkaan hänen bisneksessään. Kiinnostus mobiili-tv:n laiteohjelmistoihin jatkuu ainakin yhtä vilkkaana kuin ennen kriisin puhkeamista.
Operaattoritapahtuma
kestää vaihteluja
3GSM-kongressina ennen tunnettu tapahtuma on kestänyt sangen hyvin talouden notkahteluja. Teknologiakuplan puhkeamisen aikaan sen pystyi jo kasvattamaan kävijämääräänsä. Vuosina 2004 ja 2005 tilaisuus keräsi 24 000 ja 26 000 henkeä Cannesiin.
Barcelonan ensimmäisenä vuonna kävijöitä, kun vahtimestarit laskettiin mukaan, oli 50 000 ja viime vuonna heitä oli siis 55 000. Näyttelytilat oli vuokrattu loppuun jo aikaa sitten, mutta muutamat 1 300 näytteilleasettajasta päätti säästää jäämällä kokonaan kotiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (4)
No kerroppa miksi ikivanha tuote kiinnostaisi messuvieraita? Olen ollut siinä luulossa että iphoneja saa ostaa kaupastakin, miksi sitä olisi pitänyt mennä messuille ihmettelemään?
No kerroppa miksi ikivanha tuote kiinnostaisi messuvieraita? Olen ollut siinä luulossa että iphoneja saa ostaa kaupastakin, miksi sitä olisi pitänyt mennä messuille ihmettelemään?
Joo kyllä iPhone on jo nähty..niinkuin moneen otteeseen on jo todettu, taloudellinen tilanne ahdisti yritykset kulukuurille ja tämä oli nähtävissä mm. lyhyempinä vessajonoina..
Omasta mielestäni Samsung OmniaHD kyllä vei voiton kotiin. Muutoinkin Samsung jälleen kerran varasti shown komeilla laitteilla ja innovatioissa. Kun vain suomessa operaattorit ottaisivat merkin tosissaan. Vaihtoehtoja kehiin!