Mystinen haastaja tulossa Suomen gsm-markkinoille

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
20.2.2009 14:49 Kuka on Suomen gsm-markkinoille pyrkivä salamyhkäinen haastaja? Ei ainakaan Tele2, AinaCom eikä GSM Suomi.
Markkinahuhut Suomeen tulevasta gsm-operaattorista lähtivät liikkeelle tänään aamupäivällä, kun viestintätoimisto lähetti kutsun ensi tiistain tiedotustilaisuuteen.
Kutsun mukaan uusi operaattori tulee tänä keväänä haastamaan kilpailijat Suomen gsm-markkinoilla.
Viestintätoimisto paljastaa sen verran, että kyseessä on vakavasti otettava kilpailija, joka on pyrkinyt jo jonkin aikaa palveluoperaattoriksi.
Koponen rakentaa
nyt Ruotsin verkkoja
Hevosmiesten tietotoimistossa vahva veikkaus uudeksi tulijaksi on ruotsalainen Tele2.
Tele2:n toimitusjohtaja Harri Koponen on väläyttänyt useaan otteeseen olevansa kiinnostunut Suomen markkinoista. Koponen tuntee lukkarinrakkautta Suomeen teleyhtiö Soneran entisenä toimitusjohtajana.
Tukholmasta tavoitettu Koponen kuitenkin vakuuttaa, ettei hän ole uuden operaattorin eikä kutsun takana.
– Ellei sitten joku toinen meidän yhtiöstämme ole järjestänyt tilaisuutta, Koponen heittää.
Suomen markkinoille laajentuminen ei ruotsalaista operaattoria tällä hetkellä kiinnosta. Koponen kertoo, että yhtiö keskittää voimiaan it- ja LTE-verkkojen rakentamiseen.
AinaCom keskittää
voimansa yrityksiin
Yksi mahdollisuus olisi Hämeenlinnassa vaikuttava tele- ja mediayhtiö AinaCom. Se on viime vuosina laajentunut kanta-Hämeestä pääkaupunkiseudulle. Lisäksi se tekee yhteistyötä muun muassa Finnet- ja DNA-leirin kanssa.
AinaComin toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna kiistää suunnitelmat valtakunnallisesta palveluoperaattoritoiminnasta.
Nevanlinna myöntää, että telekonserni etsii kasvua pääkaupunkiseudulta ja suurimmista kaupungeista. AinaComin tähtäimessä ovat kuitenkin yritysasiakkaat.
– Perustimme vuodenvaihteessa Helsinkiin myyntikonttorin, olemme laajentaneet voimakkaasti jakelukanavaamme.
GSM Suomi
virittelee uusia kuvioita
Jos Tele2 ja AinaCom ovat poissa laskuista, yksi vaihtoehto on GSM Suomi. Se toimii vuokralaisena DNA:n verkossa.
GSM Suomi on perustanut toimipisteitä suurimpiin kaupunkeihin. Uusiin järjestelyihin viittaisi se, että loppuvuonna GSM Suomi yhdisti voimansa viestintäkonserni Evian kanssa.
Toimitusjohtaja Max Söderström kertoo, ettei GSM Suomi aio käynnistää uudenlaista operaattoritoimintaa.
– Meillä on kyllä vireillä paljon erilaisia suunnitelmia, mutta ei mitään sellaista, mitä voisi vielä julkaista.
Söderström lisää, että jos GSM Suomi järjestäisi tiedotustilaisuuksia, se käyttää järjestelyissä Evian palveluita. Kutsun ensi tiistain tiedotustilaisuuteen on lähettänyt viestintätoimisto Conexio.
Jäljet johtavat
Turkuun
Palveluoperaattori tarvitsee kumppanikseen verkko-operaattorin, jonka verkkoa se voisi vuokrata.
Sekä Elisan että TeliaSoneran verkkoyksiköistä kerrotaan, ettei niiden verkkoon ole tulossa uusia palveluoperaattoreita. Jäljellä jää siten DNA:n verkko.
Markkinahuhujen mukaan alalle on pyrkimässä turkulaislähtöinen operaattori, joka kerää taakseen yhteistyökumppaneita. Uusi operaattori tulisi DNA:n verkkoa käyttävän telepalveluyhtiön vuokralaiseksi.
Taloussanomat ei onnistunut tavoittamaan telepalveluyhtiön toimitusjohtajaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (13)
Samalla rakkaudella ja laadulla tarjoavat kuin soossejaan.
Ensin taitaa kuitenkin tapahtua niin,
että 3G-markkinoiden ollessa tällä hetkellä lopuillaan, siinäkään ei tapahdu kuin palveluiden lopettaminen ennen GSM-palveluiden tulevaisuuden ratkeamista ja mahdollista päättämistä 4G-verkkojen tullessa ajankohtaisiksi.