Motorola rämpi Euroopassa loppuvuodesta

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
25.2.2009 13:08 IDC povaa kännykkävalmistajien satsaavan tänä vuonna enemmän älypuhelimiin ja palveluihin Länsi-Euroopassa.
Loka–joulukuu oli tuskaa matkapuhelinvalmistaja Motorolalle Länsi-Euroopassa.
Markkinatutkimusyhtiö IDC:n mukaan Motorola toimitti markkinoille peräti 75,6 prosenttia vähemmän matkapuhelimia kuin vuotta aikaisemmin.
Motorolan markkinaosuus putosi vuotta aikaisempaan verrattuna 5,2 prosenttiyksiköllä 2 prosenttiin. IDC laskee yhdysvaltalaisfirman toimittaneen Länsi-Euroopan markkinoille 1,1 miljoonaa laitetta loka–joulukuussa.
Viimeinen neljännes oli vaikea myös markkinajohtaja Nokialle, jonka toimitusten määrä tippui 11 prosentilla verrattuna vuotta aikaisempaan ajankohtaan.
Nokian markkinaosuus kuitenkin nousi reilulla prosenttiyksiköllä 42,2 prosenttiin. Toimitettujen puhelimien määrä nousi loppuvuodesta odotetusti myös edelliseen neljännekseen verrattuna.
IDC:n mukaan Nokian edellistä neljännestä parempi menestyminen johtui pitkälti perinteisten puhelimien kysynnästä.
IDC odottaa matkapuhelinalan tilanteen jatkuvan haastavana ainakin vuoden alkupuoliskolla.
Se uskoo valmistajien satsaavan Länsi-Euroopan markkinoilla yhä enenevässä määrin älypuhelimiin, joiden kysyntä on edelleen kasvussa.
Nokian markkinaosuus nousi Länsi-Euroopan suurimmat kännykkätoimittajat (miljoonia kpl, 4Q08)
Lähde: IDC European Quarterly Mobile Phone Tracker, February 24, 2009 |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
paitsi että Applen markkinaosuus 20 kertaistui Euroopassa. Nokia sai nousunsa ihan muualta.
Ja muistettakoon, että Applella on vain yksi malli olemassa nokian tuhatta vastaan ja niiden tarkoituskaan ei ole markkinajohtajuus maailmassa vaikka kuinka haluaisit.
paitsi että Applen markkinaosuus 20 kertaistui Euroopassa. Nokia sai nousunsa ihan muualta.
Vuositasolla tarkasteltuna kyllä. Kvartaalipohjalla Apple näyttäisi kompuroineen (ts. joulumyynti meni pipariksi) Euroopassa...
Applen pitää tuoda ripeästi uusi puhelin markkinoille. Nykyinen markkinaosuus laskee joka kvartaalilla.
# Apple faced a difficult quarter after excellent results in 3Q08. Despite the strong year-on-year increase (due to the small volume in 4Q07, the first quarter in which Apple shipped the iPhone in Western Europe), shipments declined 58.4% sequentially. The iPhone 3G continued to attract new consumers and made a major contribution to the increase in the converged mobile device (smartphone) segment. The lack of a product portfolio will continue to impact Apple's results in the coming quarters if new products are not launched. With only one device (with two versions) Apple is clearly the success story of 2008. The iPhone and iPhone 3G enabled it to take sixth place in the Western European handset market in 2008, with annual market share of 2.3%.
noo, jos toimittaja olisi siitä kertonut, varmasti olisi taas alkanut ininä siitä, miksi puhutaan TAAS iphonesta :D