Nokia korjasi 5800:n USA-mallin
6.3.2009 15:41 Nokia on paikantanut ja paikannut ongelman uudessa kosketusnäyttöpuhelimessaan. Nokia 5800 XpressMusic jouduttiin vetämään pois Yhdysvaltain myynnistä yhteysongelmien takia.
– Olemme tulleen siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli eristetty tilanne, joka liittyi Pohjois-Amerikan mallin asetusmuutokseen, Nokia sanoo tiedotteessa.
– Olemme säätäneet asetuksia ja käynnistämme puhelimen myynnin pikaisesti.
Nokia myy kosketusnäyttöpuhelinta Yhdysvalloissa suoraan kuluttajille ilman operaattorikytkyä. Sen veroton hinta on 400 dollaria.
Viime viikolla puhelimenostajilla oli vaikeuksia päästä kiinni 3G-verkkoon New Yorkin ja Chicagon alueella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (12)
ja joo -200 pistettä kiitos!
Menee vähän offtopic, mutta miten nämä iFanboyt näitä -200 pisteitä kommenteille tekevät? Ei näyttäisi pelkkä refresh ainakaan riittävän.
Siihen tarvitaan hyvin yksinkertaisen iLive-ihmisen aivot. Tällaisen ihmisen aivokapasiteetti riittää vain äänen antamiseen, ei kommentteihin tai perusteluihin.
Siihen tarvitaan hyvin yksinkertaisen iLive-ihmisen aivot. Tällaisen ihmisen aivokapasiteetti riittää vain äänen antamiseen, ei kommentteihin tai perusteluihin.
Eiköhän jollakin iphonefanaatikolla ole botnetti käytössään. Minusta se on kaikki todennäkösin selitys. Joku iPhonea käyttävä kräkkeri on päättänyt käyttää botnettiaan noiden pisteiden vääristelyyn.
Siihen tarvitaan hyvin yksinkertaisen iLive-ihmisen aivot. Tällaisen ihmisen aivokapasiteetti riittää vain äänen antamiseen, ei kommentteihin tai perusteluihin.
No eipä teidänkään aivokapasiteetilla kovin kummoiseen kommenttiin ylletty :D
Minkä takia näitä kahta asiaa (xpress music & iphone) nyt niin kovasti liitetään toisiinsa? Ongelmat tuskin olivat laadultaan keskenään identtiset.
Tässä vaan nähdään taas kuinka katkerat ihmiset (syystä tai toisesta) alkavat jo etukäteen meuhkaamaan ennenkuin kukaan on ehtinyt iPhonesta sanallakaan mainitsemaan.
Mikä niissä tyytyväisissä iPhone käyttäjissä niin suututtaa? Onko toisen onni muilta sitten pois vai?
Hyvillä välineillä saa paljon aikaan?
Juuri noin. Surkeilla PC koneilla noiden pisteiden vääristely olisi jo työn takana :-D
Ehkä joku hullu siihen pystyisi jollain PC koneella mutta Macistit eivät ole sellaisia :-)
Osaava yritys paikantaa vian (ja reagoi sen mukaan), eräs toinen arvailee eikä löydä syytä, ja lopulta osaamattomuuttaan alkaa osoittelemaan muualle.
Eli suomeksi sanottuna Nokian puhelimessa oli bugi eikä asialla ollut mitään tekemistä operaattorien verkkojen kanssa.
(Huom, tämä kommentti yrittää olla mahdollisimman objektiivinen)