Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valinnanvaraa etähallinnassa

Intellisyncin jättämä tyhjiö täyttyi Sybasella

Yrityksillä alkaa olla kiire vaihtaa Intellisynciä, sillä tuoreimmille Nokian E-sarjan puhelimille ei tukea enää saa. Kuvassa Nokia E71.
Kuva: Jussi Riku

16.3.2009 15:52 Mobiilisektorille omistautunut iMobile korvaa älypuhelinten hallintaratkaisuissa käyttämänsä Nokia Intellisyncin amerikkalaisen Sybasen iAnywhere-ratkaisulla.

Nokian viimesyksyinen ilmoitus luopua muutama vuosi aikaisemmin ostamastaan älypuhelinten hallinnoija Intellisyncistä vuoden 2010 syksyyn mennessä on saanut aikaan säpinää Suomen mobiilitoimisto- ja etähallintakentässä.

Niin oululainen Capricode, suomalais-virolainen Fromdistance kuin myös Sybase Finland tiedottivat omista vaihtoehtoisista tarjoomistaan varsin pian Nokian ilmoituksen jälkeen.

Alan markkinakehitys näyttää kuitenkin hyvin lupaavalta, sillä mobiiliratkaisut yleistyvät ja monipuolistuvat vauhdilla. Lisäksi yrityksissä ymmärretään yhä paremmin tietoturvan ja laitehallinnan kokonaisvaltaisen tarkastelun tärkeys.

Nykyisen taloustilanteen myötä kumppanukset toivovat tähän voivan myös vapautua jopa aiempaa enemmän resursseja, kun suuremmista it-projekteista tingitään.

Yksittäisiä mobiiliratkaisuja
kokonaisvaltaisten sijaan

Myyntijohtaja Jan Zilliacus iMobilesta näkee toimialan merkittävänä haasteena kuitenkin edelleen sen, että monien yritysten mobiilistrategia etenee yksittäisten ratkaisujen kautta kokonaisvaltaisen mobiiliratkaisujen tarkastelun sijaan.

– Hyvä merkki kehityksestä kuitenkin on, että asiakkaat haluavat meiltä yhä useammin laajempia kokonaisuuksia, ja ratkaisujen tavoitteena on saada älypuhelimet lähenemään perus-it:tä tietoturvan ja hallittavuuden suhteen. Me määrittelemme asiakkaille mobiilit toimintaperiaatteet ja prosessit, joita korkealuokkaiset teknologiat ja palvelut täydentävät, Zilliacus tuumii.

– Olimme panostaneet yhteistyöhön Nokian kanssa, ja Intellisync-tuen loppuminen tuli täytenä yllätyksenä. Toisaalta mobiilitoimialalla täytyy olla valmiutta nopeisiin käännöksiin. Sybase tarjoaa yhtä alan johtavista ja merkittävimmistä ratkaisuista, ja siksi meille oli luonnollista avata keskustelu Sybasen suuntaan,  Zilliacus kertoo.

Kovin montaa mdm- (mobile device management eli mobiililaitteiden etähallinta) ja mobiilitoimistoasiakasta vuonna 1995 perustettu iMobile ei ollut vielä ehtinyt hankkia,

– Aloitimme Nokia-yhteistyön keväällä 2007, asiakasmäärämme eivät ehtineet kasvaa kovin merkittäviksi, Zilliacus sanoo.

Yrityksen muita kumppaneita ovat olleet muun muassa Alcatel, Avaya, Elisa, F-Secure, Microsoft, Nokia, Pointsec, Seven Networks ja Teliasonera.

Sybase etähallinnassa
maailman markkinajohtaja

Lähtökohdat menestyksekkäälle yhteistyölle ovat uusien kumppanusten mukaan vahvat.

IMobilessa arvostetaan Sybasen aktiivisuutta ja vahvaa sitoutumista sekä device management- että push email -puolen kehitystyöhön, jonka tuloksena device management -ratkaisu Afaria on jo seitsemättä vuotta peräkkäin markkinajohtaja  ja Mobile Office maailman neljänneksi myydyin push email.

Sybasen iAnywhere on monipuolinen ja taipuu Intellisyncin tavoin niin saas- kuin paikallismalli-ratkaisuksikin. Imobilessa ollaan kiinnostuneita myös Sybasen mobiileista työnohjausratkaisuista.

Sybase Finlandissa iMobile nähdään erinomaisena  yhteistyökumppanina.

– Yrityksellä on selkeä ja perusteltu näkemys alan kehitykseen ja markkinoihin, vahva asiakaskunta pk-sektorin yrityksistä aina pörssiyhtiöihin, ja se panostaa ensiluokkaiseen laatuun ratkaisuissa ja palveluissa, Sybasen myyntipäällikkö Marko Uusitorppa sanoo.

Sybase Finlandilla on Suomessa kymmenkunta kumpania, mutta iMobile on niistä Uusitorpan mukaan selvimmin erikoistunut mobiiliratkaisuihin. Oem-kumppaneista kuitenkin esimerkiksi Headpowerilla on Uusitorpan mukaan iAnywhere tärkeässä osassa tämän omaa ratkaisua.

Muita kumppaneita ovat Tieto, Logica, HP, GE Healthcare, Tecnomen, Tellabs, CBS Color ja Carolis.

Intellisyncin korvaajaksi Sybase Finlandia nopeammin ilmoittautunut Capricode sai aikaisemmin tänä keväänä vahvan kumppanin Logicasta. Sillä on asiakkaina noin sata pääosin suomalaista yritystä. 

Sybasen ja Capricoden lisäksi mdm-markkinakentältä pyrkii maailmalla osansa ottamaan etähallinnassa myös suomalais-virolainen Fromdistance.

Isoista pelureista alalla hääräävät myös Microsoft, IBM, Novell, Symantec ja CA. Operaattoreihin ovat erikoistuneet lisäksi muun muassa Mformation, Innopath, Synapse, Sicap, Synchronica ja SmartTrust.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Me määrittelemme asiakkaille mobiilit toimintaperiaatteet ja prosessit, joita korkealuokkaiset teknologiat ja palvelut täydentävät, Zilliacus tuumii.
Ja asiakasko itse ei ymmärrä mistään mitään? Älkää vaan tulko tuolla asenteella meille myymään!
J2
Huono 0
Me määrittelemme asiakkaille mobiilit toimintaperiaatteet ja prosessit, joita korkealuokkaiset teknologiat ja palvelut täydentävät, Zilliacus tuumii.Ja asiakasko itse ei ymmärrä mistään mitään? Älkää vaan tulko tuolla asenteella meille myymään!

Ei teille mitään myytäiskään, pösilöt.
kikkelis kokkelis
Huono 0
"Afaria on jo seitsemättä vuotta peräkkäin markkinajohtaja"

Uskoo ken tahtoo. Voi noita myyntireiskoja.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.