Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Peittoa metroasemille

Kännykkä pysyy mykkänä Lontoon metrossa

Helsingin metrossa toimii kännykkä.
Kuva: Marja Väänänen / Lehtikuva

16.3.2009 15:57 Lontoon metro lykkää suunnitelmia rakentaa matkapuhelinpeitto kaupungin maanalaisen asemille. Rakentaminen tulisi nyt kohtuuttoman kalliiksi.

Lontoon metro testasi viime vuonna, minkälaisia kaupallisia mahdollisuuksia olisi metroon rakennettavalla kännykkäverkolla. Kokeilu oli käynnissä kuuden kuukauden ajan Waterloo&City-linjalla sekä sen pääteasemilla.

Lontoon metro päätti neljä vuotta sitten tutkia mahdollisuuksia kännykkäpeiton rakentamiseen. Lontoon metro linjasi kuitenkin samalla, ettei kuuluvuutta ole tarkoitus saada itse tunneleihin.

Metrossa haluttiin viime vuonna tutkia, mitä vaaditaan matkapuhelinverkolta ja signaalin siirrolta, kun tuhannet matkapuhelinten käyttäjät saapuvat ja poistuvat peittoalueelta.

Kokeilu osoitti, että matkapuhelimelle ja langattomalle datasiirrolle on teknisesti mahdollista rakentaa kuuluvuuskenttää syvälle maan alle.

Lontoon metron edustaja sanoo kuitenkin Cellular-News -verkkouutisille, että hanke siirtyy. Hankkeen kustannukset tulisivat nyt kohtuuttoman kalliiksi.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Milloin kännykkäverkot muuten vedettiin Stadin metroon?
Sälli
Siinä olikin oikea mammuttiurakka.
toinen
Lontoon tuben kännypeitto on kuin Suomen autoverotus. bskat on housussa, homma ajettu loppuun umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä kuin kalliilla. Ja kärsijöinä kansalaiset!
kolmaskin
Hienoa että joku uskaltaa laittaa typerät hankkeet jäihin tälläisena taantumaikana.
Taitaapi olla metroyhtiö liikelaitos ja tavoitteena tarjota palvelut jotka eivät tuota tappiota.

Kaikkinämä ylimääräiset kustannukset siirretään kuitenkin veronmaksajie maksettaviksi, joten tuubaa puhua että kansalaiset kärsivät peruutuksesta.

Mitä niin tärkeitä puheluja voi tulla, että metrossakin pitää niihin pystyä vastaamaan (maan alla)
Veli
Kokeilu osoitti, että matkapuhelimelle ja langattomalle datasiirrolle on teknisesti mahdollista rakentaa kuuluvuuskenttää syvälle maan alle.
Minäkin olen kokeillut. Hyvin tuntuu pelaavan.
Stadilainen
Suomennos ei pidä juuri missään asiassa yhtä alkuperäisen Cellular-newsin artikkelin kanssa. Esim although the trial did not take place. on käännetty: Kokeilu oli käynnissä kuuden kuukauden ajan.

Mitä tällainen uutisointi on? Lukijoiden aliarviointia.
Satunnainen lukija
Suomennos ei pidä juuri missään asiassa yhtä alkuperäisen Cellular-newsin artikkelin kanssa. Esim although the trial did not take place. on käännetty: Kokeilu oli käynnissä kuuden kuukauden ajan.

Mitä tällainen uutisointi on? Lukijoiden aliarviointia.

Tämä "uutinen" on referaatti eikä käännös.
Somerjoki
Milloin kännykkäverkot muuten vedettiin Stadin metroon?

Vuonna 95 asennettiin kilometrin testipätkä Ruoholahden ja Kampin välille... ja -96 kesäkuussa asennettiin operaattorin X systeemi, käyttöönotto ajoittui johonkin siihen loppukesälle-alkusyksyyn muistaakseni.
Operaattori Y tuli pari vuotta myöhemmin, ja operaattori Z siitä pari vuotta...
Asentaja-testaaja
.Tämä "uutinen" on referaatti eikä käännös.

Kyllä referaatissakin pitäisi faktat olla kohdallaan.
Ellinor
Kokeilu? Pitääkö erikseen kokeilla, että verkko toimii maan alla? Onhan se täälläkin toiminut jo yli 10 vuotta. Vuotava kaapeli ei taida olla mikään uus keksintö.
uuno
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.