Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Satojen miljoonien säästöt

Telefonica ja Vodafone siirtyvät yhteisiin mastoihin

Telefonica hallitsee Espanjan verkkoja.
Kuva: Matti Remes/TaSa/Lehtikuva

23.3.2009 11:38 Verkko-operaattorit Telefonica ja Vodafone ovat tehneet pitkäaikaisen sopimuksen verkkojen mastojen mastokaluston yhteiskäytöstä Saksassa, Espanjassa, Irlannissa ja Britanniassa.

Telefonica ja Vodafone vahvistavat pitkään velloneet markkinahuhut yhteistoiminnasta. Yhtiöt julkistivat tänään 10-vuotisen sopimuksen matkapuhelinverkkojen infrarakenteiden yhteiskäytöstä Euroopassa.

Yhtiöt arvioivat verkkosopimuksen tuovan kummallekin yhtiölle satojen miljoonien dollarien säästöt seuraavan kymmenen vuoden aikana. Verkkoyhtiöt säästävät muun muassa mastopaikkojen hankinnoissa.

Sopimus koskee Saksan, Espanjan, Irlannin ja Britannian verkkoja. Lisäksi yhtiöt neuvottelevat yhteistyössä Tsekin tasavallassa.

Yhteistyössä verkko-operaattorit rakentavat yhdessä uusia tukiasemarakenteita ja yhdistävät nykyisten 2G- ja 3G-tukiasemien mastoja. Kumpikin jatkaa edelleen oman verkkonsa itsenäistä operoimista.

Yhtiöt suunnittelevat yhteistyötä myös siirtoverkoissa.


Espanjan osalta uusi sopimus merkitsee vuoden 2007 sopimuksen jatkamista. Sen piirissä on tällä hetkellä 2200 mastoa, virransyöttöä ja tukiasemakaappia.

Operaattorit kuuluvat maailman suurimpiin matkaviestipalvelujen tarjoajiin. Vodafonen liikevaihto vuonna 2008 oli 38 miljardia euroa. Telefonican, joka on myös suuri lankaverkko-operaattori, kokonaisliikevaihto oli 56 miljardia euroa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.