Suvi Lindén ajaa valokuitua viemäreihin
2.4.2009 15:59 Viestintäministeri Suvi Lindén kehottaa kuntia ja valtiota rakentamaan ensisijaisesti valokuitutekniikkaan perustuvia nopeita laajakaistaverkkoja. Lisäksi Lindén toivoo tietoliikenneyhteyksien ottamista kiinteäksi osaksi maankäytön suunnittelua.
– Jos valtio ja kunnat käyttävät kymmeniä miljoonia euroja verorahaa yhteyksien kehittämiseen, tulee valittavan tekniikan olla pitkäikäistä, Suvi Lindén viittasi valokuituun. Hän puhui aiheesta Oulussa torstaina.
Viestintäministerin mukaan verkkojen rakentamisessa on hyödynnettävä muita rakennusprojekteja kuten tie- ja ratahankkeita sekä maaseudun vesi- ja viemärirakentamista. Tästä löytyy jo joitakin esimerkkejä, ja ministeriö on muistuttanut asiasta ennenkin.
– Yhteisrakentamisen hyödyt ovat selvät. Rakentamisen osuus valokuituyhteyksien kokonaiskustannuksista on 80 prosenttia. On tärkeää, että esimerkiksi uusia liikenneväyliä rakennettaessa asennetaan samalla valokuitukaapeli tai sen myöhemmän rakentamisen mahdollistava suojaputkitus, Lindén korosti tiedotteen mukaan.
Järkeä
vai ei?
Valtio tahtoo, että vuoden 2015 loppuun mennessä lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon vakinaisten toimipaikkojen tulee olla enintään kahden kilometrin etäisyydellä sadan megabitin yhteyden mahdollistavasta valokuitu- tai kaapeliverkosta.
Mutta haja-asutuksesta ja maaseudusta puhuttaessa on kysytty, onko sadan megabitin tuominen kaikkien tällaisten asuntojen lähettyville mielekästä. Se niin sanottu viimeinen maili kotiin asti jäisi kuitenkin asukkaan omaksi murheeksi ja tulisi arviolta kalliiksi.
Laajakaistatavoitteen saavuttamiseen hallitus on varannut 66 miljoonaa euroa vuosille 2009-2015, ja muita rakennusprojekteja hyväksikäyttämällä voitaisiin siis säästää selvää rahaa. Tavoitteen toivotaan kuitenkin toteutuvan ennen kaikkea kaupallisin keinoin.
Aloitusta
aikaistettiin
Elvytyslisäbudjettiesityksessä hankkeen aloitusvuotta aikaistettiin, ja tänä vuonna toteutettaviin pilottihankkeisiin on varattu 500 000 euroa. Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoittaa lähiaikoina, miten tätä rahoitusta voidaan hakea.
Lisäksi Euroopan unionilta on luvassa lisätukea maaseudun laajakaistayhteyksien rahoittamiseen.
– Pidän tärkeänä, että kunnat valtiontuen vastineeksi sitoutuvat ottamaan käyttöön ja kehittämään tietoverkossa tarjottavia julkisia palveluja. Haluan myös edistää nopeiden valokuituyhteyksien käyttöönottoa kouluissa ja oppilaitoksissa. Mielestäni kaikkien Suomen koulujen kaikkiin opetustiloihin tulisi saada valokaapeliyhteys, Lindén tiivisti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi















Kommentit (28)
Tarkoittaako tämä oikeasti, että luokkien seinään pitäisi tulla valokuitu?
eroa on kai se sana, joka Lindeniin useimmiten on liitetty...
100Mbit kuuden vuoden päästä (jaettuna yhteytenä useiden kilometrien säteelle) saattaa siinä vaiheessa nippa nappa riittää perustoimintoihin, vähän niinkuin joku mobiililaajakaista suhteutettuna nykyajan käytttöön. Moiseen satsaaminen ei siis ainakaan ole liian korkealle tähtäämistä.
Ai sullako on työasemassa 2Gbps liittymä. Ficixiin liittymiseen taidetaan nykyään vaatia 2 x 10Gbps yhteydet joten kovin vaatimattomalta kuulostaa tommonen 2Gbps naru, ei meinaan ware oikein liiku.
Vaikka näin kävisikin, valokuituprojekti ei nimittäin jää turhaksi. Milläs saadaan LTE-tukiasemalle 100 megan käyttäjäkohtaiset maksiminopeudet, jos runkoyhteytenä on mikroaaltolinkki ja lähin valokuitu on 100 kilometrin päässä toisessa kunnassa? Runkoyhteyksiin tarvitaan investointeja ja suurelta osinhan tämä valtion laajakaistahanke koskee nimenomaan yleistä televerkkoa ja runkoyhteyksiä.