Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applen ja Sony Ericssonin suosio kasvaa

Nokian kännykät lukijoiden liukumäessä

Nokia E75 -uutuus mahtuu lukijoiden hintarajoihin, mutta miellyttääkö valmistaja?
Kuva: Nokia

16.4.2009 13:43 Nokian matkapuhelinbisneksen tulevaisuus näyttää synkältä, mikäli Digitodayn ja It-viikon lukijoiden mielipidetrendi heijastelee yleisemminkin tulevaa kehitystä. Applelle ja Sony Ericssonille tulevaisuus sen sijaan hymyilee.

Tiistai-iltapäivänä avattu kysely, joka suljettiin torstaina puolen päivän aikaan, osoittaa Nokian puhelinten suosion selvää laskua edellisistä kyselyistä. Tämä oli kolmas perättäinen Nokian tulosjulkistusviikolla tehty kysely.

Demografiatietojen valossa lähes samanlaiset vastaajaryhmät ovat antaneet reippaasti erilaisia vastauksia Nokia-kysymyksiin. Lokakuussa 2008 86,5 prosenttia vastaajista kertoi, omistavansa Nokian kännykän. Tammikuussa prosenttiluku oli kutistunut 81,9 prosenttiin ja tänään torstaina se oli 79,5 prosenttia.

Joka kuudes on
iPhonen omistaja

Applen puhelimen omistajiksi ilmoittautui lokakuussa 9,1 prosenttia, tammikuussa 10,0 ja nyt huhtikuussa 13,7 prosenttia.

Sony Ericssonin omistajia oli lokakuussa 6,4, tammikuussa 10,4 ja huhtikuussa 11,2 prosenttia.

Kyselyssä annettiin vastaajille mahdollisuus ilmoittaa kaikkien omistettujen matkapuhelinten valmistajat.

Kun Nokian markkinaosuuden tiedetään Suomessa huitelevan 90 prosentin tuntumassa, on sen suosio kyselyyn vastanneiden keskuudessa yllättävän laimea.

Kysyttäessä minkä valmistajan matkapuhelimen vastaaja aikoo hankkia seuraavaksi, 64,1 prosenttia ilmoitti lokakuussa hankkivansa nokialaisen, tammikuussa luku oli tipahtunut 56,2 prosenttiin, mutta noussut huhtikuussa 61,0 prosenttiin.

Lokakuussa 10,6 prosentti ilmoitti ostavansa Apple-puhelimen. Tammikuussa Applen hankkijoiden lukumäärä oli noussut 14,5 prosenttiin. Tässä kuussa Apple-kuume oli hieman laskenut: 13,7 prosenttia kertoi suunnittelevansa Applen iPhonen hankkimista.

Sony Ericssonia harkitsevien osuus on pieni, mutta johdonmukaisessa nousussa. Lokakuun 2,6 prosentista luku nousi tammikuussa 3,5:een ja 5,4 prosenttiin huhtikuussa.

Pienet merkit
todella pieniä

Motorolan omistusosuudet ja hankinta-aikeet matavat vähän yli nolla prosentin yläpuolella. LG ja RIM ovat samoissa lukemissa Motorolan kanssa. Samsungiin kohdistuvat ostoaikeet jäävät Sony Ericssonin jälkeen. Jokaisessa tiedustelussa HTC:n puhelimen aikoo ostaa runsaat kolme prosenttia.

Yli puolet vastaajista suunnittelee uusivansa puhelimen vuoden sisällä jokaisessa tiedustelussa. Yli puolet ilmoittaa säännöllisesti aikovansa maksaa puhelimestaan 200–500 euroa.

Lokakuussa tiedusteluun vastasi 453 henkeä, tammikuussa 902 ja tässä kuussa vastaajia oli 205.  Yli 60 prosenttia jokaisen kyselyn vastaajista ilmoitti pitävänsä puhelintaan erinomaisena tai erittäin hyvänä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
"Joka kuudes on iPhonen omistaja"

Kuulostaa hurjalta...

Kysely on varmaankin tehty yhtä luotettavalla toteutuksella kuin nämä kommenttien saamat plus- ja miinusäänetkin?
Heka
Tehtiinkö tämä kysely ainoastaan Digitodayssa vai myös muissa Sanoma-konsernin julkaisuissa kuten esim. HeSa, TalSa, IS?

Jakelua laajentamalla olisi voitu saada luotettavampia ja varmaan myös aika lailla erilaisia tuloksia, kun vastaajina olisi pikemmin ihan tavallisia kännykänkäyttäjiä kuin vain meitä Digitoday'n keskimääräistä enemmän "nörtähtäviä" lukijoita.
Muutama henkilö antaa satoja miinusääniä joilla yrittävät promota omaa omenalogoaan joista ovat maksaneet itsensä kipeiksi.

Höpö höpö.
Bullshit Detector
Huono 5
seitsemän on päivän luku: tämä on päivän SEITSEMÄS Nokia-uutinen. Haloo! Voisiko "Nokian uusimmat tuulet" kerätä yhteen uutiseen? Vai maksetaanko teille julkaistujen juttujen määrästä???
seitsemän
Nokia myi Q1/2009 2.6 miljoonaa 5800-mallin puhelinta. Joko jäi iPhone kakkoseksi?

Tämä kuullaan 22.4.

Analyytikkojen keskimääräinen odotus on 3.3 miljoonaa puhelinta, Gene Munster puolestaan odottaa, että 4.4 olisi myynti. Jää nähtäväksi.

http://apple20.blogs.fortune.cnn.com/2009/04/15/piper-jaffray-sales-count-22-iphones-28-macs-a-day/
TimoH
Tästä huolimatta nuo fanipoikien "höpö höpö"-kommentit ja muu skriptikakaraoiden sonta tulee iloisesti läpi.

Kitinä peukuista ei ole kakaramaista?
Se mikä sinua ei miellytä on sontaa?
Scriptit toimivat ainoastaan yhteen suuntaan?
Mutu:
Peukut tulee ja menee mielipiteiden mukaan ja näitä uutisia lukee aika pieni ryhmä. Jos nokian känny on elämäsi keskipiste niin www.nokia.fi on sinulle oikea sivu. Siellä saat oikeita mielipiteitä.
Jartsa
Jep. Itellä 5800 ja muijalla iPony. Ainut mitä iToystä vaihtaisin omaan on ainoastaa se kosketusnäyttö. Viihdelelu koko puhelin. Ja mitä tähän kyselyyn tulee niin arvaahan sen tuloksen jo etukäteen kun tietää kuka kyselyn teetti.

Niin. Minulla juuri päinvastoin, vaimolla 5800 ja minulla iPhone (tätä luulen yllä tarkoitetun). Ei tulisi mieleenkään valita itselleni puhelinta, jossa WLAN-yhteys putoaa säännöllisesti pois päältä eikä edes kytkeydy automaattisesti.

Mitä tuohon lelumaisuuteen tulee, miksikähän kaikki valmistajat ovat rynnänneet tekemään kosketusnäyttöisiä laitteita tämän lelun jälkeen. Tuleepa mieleen vanhat ajat, jolloin Macceja usein sanottiin leluiksi, mutta Microsoftin kastroimana (varastamana ja surkeana toteutuksena, jonka jatkokehitys on ollut luokatonta) samoja piirteitä jotkut sitten pitävät edistyksen huippuna ja vakavasti otettavina. Asiat asioina...
chien
Niin. Minulla juuri päinvastoin, vaimolla 5800 ja minulla iPhone (tätä luulen yllä tarkoitetun). Ei tulisi mieleenkään valita itselleni puhelinta, jossa WLAN-yhteys putoaa säännöllisesti pois päältä eikä edes kytkeydy automaattisesti.

Mitä tuohon lelumaisuuteen tulee, miksikähän kaikki valmistajat ovat rynnänneet tekemään kosketusnäyttöisiä laitteita tämän lelun jälkeen. Tuleepa mieleen vanhat ajat, jolloin Macceja usein sanottiin leluiksi, mutta Microsoftin kastroimana (varastamana ja surkeana toteutuksena, jonka jatkokehitys on ollut luokatonta) samoja piirteitä jotkut sitten pitävät edistyksen huippuna ja vakavasti otettavina. Asiat asioina...

Ja sekös mieltäsi vaivaa että muut tekevät perässä kaiken niin paljon paremmin. Harmi että nokia on patentoinut niin paljon siistejä asioita koskien kosketus näyttöihin sinä aikana kun aikapula sai 3g.n mahdolliseksi. Näitähän näemme syksyllä.
ai kapula?
Ja sekös mieltäsi vaivaa että muut tekevät perässä kaiken niin paljon paremmin.

Höpö höpö.
Bullshit Detector
Huono 0
Uskon,että Samsungista tulee olemaan kokoajan entistä vahvempi kilpailija Nokiaa vastaan!.
Samsung,BETTER!!!.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.