Nokia vaihtaa iPhone-tyyliseen kosketusnäyttöön

Taiwanilaislehden mukaan Nokia on tilannut uudenlaisia näyttökomponentteja kahteen miljoonaan 5800 -puhelimeen.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
19.4.2009 20:56 Nokia vaihtaa suositussa 5800 XpressMusic -puhelimessa käytetyn kosketusnäytön teknologian samanlaiseksi kuin Applen iPhonessa käytetään.
Asiasta kertoo taiwanilainen Digitimes-julkaisu. Se perustaa tiedon taiwanilaisten komponettitoimittajien piirissä toimiviin lähteisiin. Lehden mukaan Nokia on tilannut kaksi miljoonaa näyttöä 5800-puhelimiin.
– Uuden version toimitukset alkavat touko-kesäkuussa, Digitimes sanoo viitaten lähteisiin, jotka tuntevat Nokian suunnitelmat. Lehden mukaan Nokian uskotaan tuovan kapasitiivista teknologiaa käyttävät näytöt myös N97-puhelimiin heinä-syyskuussa.
Nokia 5800 tuli myyntiin marraskuussa ja sitä on toimitettu jo yli kolme miljoonaa kappaletta.
IPhonen suurimpana etuna pidetään yleisesti sen kosketusnäyttöä, joka ”ymmärtää” usean sormen yhtäaikaisen kosketuksen. Siinä käytetään käytetään teknologiaa, jossa lasipinnalle ”liimattu” kerros tunnistaa sähköisen varauksen. Se ylläpitää sähköistä kenttää, joka muuttuu muun muassa ihmisen kosketuksesta. Itse asiassa se muuttuu jo silloin kun sähköisesti varattu sormi tuodaan näytön lähelle. Pinta tunnistaa tarkasti siihen kohdistuvien sähkövarausten muutokset.
Kapasitatiivisen näytön etuihin kuuluu myös sen kirkkaus. Sen himmennysvaikutus on 10–15 prosenttia. Nokian nykyisin käyttämän useaan kerrokseen perustuvat näyttöteknologia himmentää näyttöä noin 25–30 prosenttia.
Monikosketustekniikka tukevia laitteita löytyy myös Samsungin ja LG:n huippumalleista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (30)
Vaikka itselläni on iphone, niin hyvä, että nokiankin mallit paranevat. Nyt voi tuotakin suositella.
Tässä uudessa näytössähän ei voi käyttää tikkua, joten kaikki ohjelmat joita tälle versiolle tehdään eivät välttämättä sovi ui:ltaan vanhalle versiolle tai toisin päin.
Miksi ihmeessä ei voida tehdä yhtä versiota jolloin taaksepäin yhteensopivuus edes jotenkin varmistettaisiin....
Nokialta on kyllä tulossa uusia malleja, joissa on kapasitiivinen kosketusnäyttö, mutta niitä ei voi käyttää esimerkiksi pitkillä sormenkynsillä, hanskat kädessä, plektralla tai styluksella kuten tätä nykyistä mallia voi. Aivan kuten Apple iPhoneakaan, jota voi käyttää ainoastaan sormenpäillä. Tästä syystä olen sitä mieltä, että markkinoiden paineesta ollaan Nokiallakin menossa takapakkia.
Siksi, koska ne oli kalliita, Pienet valmistusmäärät pitää hinnan kalliin. Totuus nyt kuitenkin on se, että tuollaisia näyttöjä oli olemassa jo kauan ennenkuin Applen tyypit näki edes unta iPhonesta. Eli nuo näytöt ei ole millääntavalla iPhone-tyyppisiä, iPhonessakaan olevat näytöt ei ole iphonetyyppisiä. ne on ainoastaan kapasitiibisia kosketusnäyttöjä eikä mitään muuta.
... samanlaiseksi kuin mitä Applen iPhonessa käytetään. (mitä-sana turha)
Nokian uskotaan tuovan kapasitatiivista teknologiaa käyttävät näytöt myös N97-puhelimiin heinä-syyskuussa. (kapasitatiiviinen?)
Siinä käytetään käytetään teknologiaa ... (toisto)
Se ylläpitää sähköistä kenttä, joka muuttaa muun muassa ihmisen kosketuksesta. (kenttää ja muuttuu)