Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vähemmän tukiasemia

Suomeen 4G-verkko muita halvemmalla

Kuva: Timo Poropudas

24.4.2009 10:10 Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt TeliaSoneralle, Elisalle ja DNA:lle lisätaajuuksia, jotka antavat yrityksille mahdollisuuden ryhtyä rakentamaan neljännen sukupolven matkaviestinverkkoja.

Myönnetyt taajuudet ovat 1800 megahertsin alueella, mikä tekee Suomesta ensimmäisen maan Euroopassa, joka sallii 4G:n lte-teknologian käytön näin alhaisilla taajuuksilla.

Alemmilla taajuuksilla 4G-verkoilla saavutetaan pienemmillä rakennuskustannuksilla suurempi verkon peittoalue kuin yleisesti käytetyillä 2600 megahertsin verkoilla, jotka vaativat ratkaisevasti enemmän tukiasemia.

Tähän saakka 1800-alue on ollut vain gsm- ja 3G- eli umts-teknologian käytössä. Myönnetyt taajuudet antavat operaattoreille käyttöoikeuden 4G-teknologian vaatimaan huomattavasti suurempaan yhtenäiseen taajuuskokonaisuuteen.

Uuden lte-matkaviestinteknologian käyttöönotto muun muassa kasvattaisi datasiirtonopeuksia ja parantaisi palveluita. Lte-teknologiaa pidetään lähtökohtaisesti yhteensopivana nykyisten 3G-verkkojen kanssa, vaikkakin EU:n selvitykset asiasta ovat vielä kesken.

Lte:n kaupallinen hyödyntäminen saattaa kuitenkin alkaa Euroopassa jo vuosien 2009–2010 aikana. Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan tästä syystä on tarpeellista antaa teleyrityksille mahdollisuus ottaa uusi teknologia käyttöön Suomessa nopealla aikataululla.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (22)

Huono 0
Mitäs se olikaan, mitä saatiin aikaiseksi kiireellä ja testaamattomalla tekniikalla "Suomesta ensimmäisen maan Euroopassa" ?
Suomi - 4G testilaboratorio ja käyttäjät maksaa!
Ja jos odotellaan niin taas suomalaiset narisee että miksei meille saatu 4G palveluita niinkuin ruotsalaisille. On se kumma kun mikään vaihtoehto ei kelpaa ja aina löytyy narisijoita. Tämä päätös on eräs fiksuimmista ICT alan päätöksistä pitkään aikaan. Tällä saadaan pidettyä työpaikat, innovaatiokapasiteetti ja tuotekehityslaitokset suomessa, niin ja samalla saadaan 4G verkko käyttäjille nopealla tahdilla. Näyttää vain että joka kerta kun Linden avaa suunsa niin täällä nousee karvat pystyyn kaikilla. Tämä on hyvä päätös, ymmärsitte sitä tai ette.
Konsultti
Suomi jatkaa teknologiakeskeistä ajatteluaan. Vielä kun mobiilipalvelujakin saataisiin joskus tulille sen sijaan että keskitytään vaikkapa tappelemaan teostomafian kanssa semantiikasta.
Kyllästynyt palvelujen vähyyteen
3G ei ole vielä kaikkien ulottuvilla, ja uutta jo pitää päästä markkinoimaan...
J
Siis Suomi menee eri taajuusalueille mitä muut maat? Tämä varmaan sitten mahdollistaa massamarkkinat puhelimille ja verkkovierailut muiden maiden taajuuksilla? Ai eikö? Ja puhelimet maksavat hunajaa kun epästandardin taajuusalueen puhelimet eivät kiinnosta ketään? No mutta onhan se hyvä että päästään 4G-maailmaan nopeasti, kun Linden kerran niin haluaa!
4G 2600Mhz > 4G 1800Mhz
Tuo taajussallokaatio ei rajoita puhelimen tekemistä: todennäköisesti putkahtaa esille puhelin jossa on sekä 2600 että 1800. Tai Internet tabletti jossa on VoIP valmiina - voiko sitä sitten kutsua enää puhelimeksi.

Toivoa vain sopii että tuon uuden vehkeen mukana Symbian haudataan ja laittavat jonkun Linuxin version johon saa koodata vapaasti.
Erikoisyliääliö
Ja jos odotellaan niin taas suomalaiset narisee että miksei meille saatu 4G palveluita niinkuin ruotsalaisille. On se kumma kun mikään vaihtoehto ei kelpaa ja aina löytyy narisijoita. Tämä päätös on eräs fiksuimmista ICT alan päätöksistä pitkään aikaan. Tällä saadaan pidettyä työpaikat, innovaatiokapasiteetti ja tuotekehityslaitokset suomessa, niin ja samalla saadaan 4G verkko käyttäjille nopealla tahdilla. Näyttää vain että joka kerta kun Linden avaa suunsa niin täällä nousee karvat pystyyn kaikilla. Tämä on hyvä päätös, ymmärsitte sitä tai ette.

EI se 3G toimi kuin kehäkolmosin sisäpuolella.
G-Tonic
Jääkö 2600 MHz taajuualue siten täysin tuhraksi? Kuka Suomesta haluaisi niitä taajuuksia ostaa, jos ne huutokaupataan, kuten ministeriössä suunnitellaan?
hähjoo?
EI se 3G toimi kuin kehäkolmosin sisäpuolella.

Toimii, toimii. Sitä nyt ei vaan kaikkiin taajamiin kannata rakentaa, jos ei ole maksavia käyttäjiä. Ei se asfalttitiekään Suomessa joka pihaan johda-
käyttäjä
3G ei ole vielä kaikkien ulottuvilla, ja uutta jo pitää päästä markkinoimaan...

No luulitko sä, että tekniikan kehitys pysähtyy joidenkin peräöhikiäläisten takia?
...........
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.