Suomen operaattoreilla ei kiire 4G-verkkoihin

TeliaSoneran toimitusjohtaja Esa Rautalinko ei hoppuile 4G-verkkoihin.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
24.4.2009 17:01 TeliaSonera, Elisa ja DNA eivät ryntää pystyttämään 4G-verkkoja Suomeen, sillä 3G-verkot ovat kesken, 4G-puhelimia ei ole, eikä ole poikkeuksellisella 1800 hertsin taajuudella toimivia verkkolaitteitakaan. Lisäksi odotetaan taajuushuutokauppaa.
Neljännen sukupolven lte-verkot käyttävät yleensä 2600 megahertsin taajuuksia. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi tänään perjantaina operaattoreille luvat 4G-verkkojen rakentamiseen 1800 megahertsin taajuuksilla, jotka ovat nykyisten gsm- ja 3G-verkkojen käytössä.
Esimerkiksi TeliaSonera rakentaa jo Tukholman ja Oslon alueelle 2600 megahertsin taajuuksia käyttäviä 4G-verkkoja, joiden on tarkoitus olla kaupallisessa käytössä 2010.
– Suurin käyttö niille verkoille on kannettavilla tietokoneilla, ja 2600 megahertsin verkkokortteja on tulossa markkinoille vuonna 2010, kertoo TeliaSoneran Suomen toimitusjohtaja Esa Rautalinko.
Suomessa käyttöön otettavalta 1800 hertsin taajuusalueen verkkoteknologian ja päätelaitteiden tulosta ei sen sijaan ole vielä tietoa. Rautalinko arvelee, että lte-puhelimia on luvassa parin vuoden kuluessa.
Nokian mukaan operaattorit voivat lte-teknologialla jakaa taajuuksia joustavasti, eli 1800-taajuutta voidaan käyttää sekä 3G- että lte-verkoille. Sitä mukaa kun lte-käyttö kasvaa, he voivat vapauttaa kapasiteettia lisää 3g:stä neljännen sukupolven lte:lle.
Ennen 1800-taajuuden verkkojen rakentamista operaattorit haluavat kuitenkin testata teknologian. Lisäksi 4G-rakentamisen nopeus riippuu siitä, millaisia päivityksiä esimerkiksi tukiasemat vaativat. Muutostyöt ovat todennäköisesti sitä helpompia, mitä uudemmista verkkolaitteista on kysymys, sillä 4G-verkkojen käynnistäminen on niissä otettu yleensä huomioon.
Joka tapauksessa operaattorit kiittävät Liikenne- ja viestintäministeriön päätöstä kuin yhdestä suusta.
–1800 megahertsiä on parempi taajuusalue kuin 2600, sillä se vaatii vähemmän tukiasemia, sanoo DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi.
Myös Elisan teknologiajohtaja Kalle Lehtinen sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että ministeriö on näyttänyt 4G-verkoille vihreää valoa.
Tiuraniemi uskoo Nokian pystyvän helposti toimittamaan lte-päätelaitteita myös 1800-taajuuksille, sillä lähes kaikki nykyiset Nokian 3G-puhelimet toimivat myös aiempaa alemmalla 900 megahertsin taajuusalueella. Esimerkiksi TeliaSonera rakentaa harvaan asutuille alueille 900 hertsin taajuutta käyttäviä verkkoja harvaan asutuille alueille, sillä tukiasemia tarvitsee rakentaa vähemmän ja harvempaan kuin korkeammilla taajuuksilla.
Vielä osittain keskeneräinen 3G-verkkojen rakentaminen laimentaa sekin operaattoreiden intoa 4G:hen. Lisäksi operaattorit odottavat LVM:n taajuushuutokauppaa loppusyksystä, jossa myydään langattomaan laajakaistaan varatut radiotaajuudet 2500–2690 megahertsin taajuusalueella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (11)
Miksi esimerkiksi valitaan juuri se kovin perässähiihtäjä asiassa?
LTE on 3G:tä, eikä 4G:tä, vaikka markkinamiehet mitä sanoisivat. 4G on vielä ITU:n työpöydällä.
Suomi on harvaan asuttu maa ja radiopuhelinverkoissa on kiinnitettävä kapasiteettiin enemmän huomiota muutamilla paikkakunnilla. Muualla on tarkoituksenmukaista käyttää matalampia taajuuksia, jotka etenevät paremmin. Silloin saadaan halvemmalla tehtyä parempaa palvelua meille kuluttajille.
TeliaSoneraa kiinnostaa Suomessa vain kaupungit investointien osalta. Kyseessä on pörssiyhtiö, joka tavoittelee maksimivoittoa minimi-investoinneilla. Tämä näkyy tällä hetkellä jo 3G-verkon kattavuudessa, joka on Suomen surkein.
Soneralla oli aikoinaan yli 4 miljardia euroa, jolla olisi saatu vedettyä valokuitu jokaiseen kotiin Suomessa, ainakin viisi kertaa. Eli jos lasketaan että verkko kestää 50 vuotta, niin 250 vuodeksi verkot kuntoon.
Mutta niillä rahoilla oli parempi ostaa Saksasta ilmaa.
LTE on matkaviestinverkkojen uusi sukupolvi ja tässä suhteessa se on yksiselitteisesti neljättä sukupolvea eli 4G. Ei UMTSia enää pohjalla kuten HSPA:ssa.
Yhtä hyvin voisi väittää, että LTE on 4G:tä eli neljättä sukupolvea, riippumatta siitä onko joku ITU:n höyrypää ottanut tavoitteeksi gigabitin kaistan vai ei. Joka tapauksessahan tuo gigabitin nopeus tullaan saavuttamaan LTE-pohjaisella tekniikalla aikanaan (LTE-Advanced tms.)
Eikös muuten aikoinaan 3G:llä uumoiltu saavutettavan 2 megabitin nopeudet? Tarkoittaako tämä sitä, että UMTS ei ole 3G:tä, kun se ei vielä 2 megaan pystynyt ilman HSPA:ta?
Muuttuuko LTE tai LTE-Advanced yhtäkkiä 3G:stä 4G:ksi, siinä vaiheessa kun sitä käytetään niin suurella taajuuskaistalla, että gigabitin nopeusraja menee rikki?
Aika hämäräksi menee 4G:n määrittely nopeusrajan perusteella.
Kotipaikalla ei muut toimi kuin GSM/EDGE eli käytännössä ei voi tehdä etäkonttorilla koska kohtuullinen nettiyhtey on pakko olla. Etäisyyttä ei lähimpään kaupunkiin ole kuin 10km joten paikka ei ole missään korvessa.
Esim. Elisa oli HSUPA-päivityksen kanssa vuonna 2007 Pohjoismaiden ensimmäinen ja maailmanlaajuisestikin etujoukoissa. Eli kyllä suomalaiset voivat vaatia HSPA+ osaltakin suomalaisilta operaattoreilta vauhtia. HSPA+ on tärkein edistysaskel sen jälkeen kun HSDPA lanseerattiin.
Eivät maailmallakaan isot operaattorit lähde kovin nopeasti rakentamaan LTE-verkkoa, vaan 3G-verkkoa venytetään viimeiseen asti HSPA+ päivityksillä.
Toki operaattorit uhoavat 2010 aloittamisesta, mutta muutamalla tukiasemalla yhdessä kaupungissa ei vielä pitkälle pötkitä.