Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IPhone saa kilpailijan

Saunalahti mainostaa Android-puhelinta

HTC:n Magic-Android löytyy jo muun muassa Vodafonen valikoimista

28.4.2009 11:06 Teleoperaattori Saunalahti on tuomassa toukokuussa myyntiin Google Android-käyttöjärjestelmään pohjautuvan älypuhelimen.

Elisa-konserniin kuuluva teleoperaattori Saunalahti on julkaissut mainoksen Androidilla varustetusta HTC Magic-puhelimesta. Virallista tiedotetta Saunalahti ei ole puhelimen Suomeen tulosta vielä antanut.

Saunalahden asiakaspalvelun mukaan Android-puhelimen tulo on hieman myöhässä. Elisa-konserni neuvottelee puhelimen yksinoikeudesta.

Johtaja Panu Lehti ei myönnä eikä kiellä tietoa Android-kännykän tulosta.

– Olemme kiinnostuneita kaikista puhelinten käyttöjärjestelmästä. Jossain vaiheessa uudet mallit tulevat Suomen markkinoille. Myös Samsungilta on tulossa Android-puhelin.

Lehti ei ota kantaa, milloin Saunalahti ryhtyy myymään HTC:n Android-puhelinta. 

Mainoksen mukaan Magic-malli tulee Saunalahden verkkokauppaan toukokuun aikana. Verkkokauppa alkaa ottaa vastaan ennakkovarauksia. Saunalahden mukaan muualla Suomessa Magic-mallia ei ole ainakaan alussa saatavana.

Mainoksessa Saunalahti kehuu Magic-.puhelinta Applen iPhonen kilpailijaksi ja sitä edullisemmaksi vaihtoehdoksi. IPhone-puhelinta myy Suomessa Saunalahden kilpailija Sonera.

Älypuhelin on taiwanilaisen HTC:n valmistama. Magic-malli tuli markkinoille helmikuussa. Se on kosketusnäytöllä varustettu Google-puhelin.

Saunalahti on ainoa suurista operaattoreista, joka myy HTC:n puhelimia. Elisan, Soneran ja DNA:n verkkokaupoissa HTC:n malleja ei ole tarjolla.

Euroopassa HTC:n Magic-mallia on myyty kevään aikana telekonserni Vodafonen kautta Britanniassa, Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (15)

Huono 0
Ja nyt sitten Digitoday mainostaa Saunalahtea. Eikö tämä ole selvää piilomainontaa, josta voisi valittaa julkisen sanan neuvostoon?
Kummaa puuhaa
Mitä järkeä edes tarjota tällaista uutispalvelua tai mitä järkeä tätä on lukea, jos kuitenkin pitää jokaista uutista, jossa mainitaan jokin tuotemerkki (piilo)mainoksena? Olisiko parempi, jos annettaisiin lukijoiden arvailla esimerkiksi mikä operaattori nyt on tuomassa kyseistä puhelinta Suomeen?
Tommy
Valita toki JSN:lle, äläkä täällä. Viu viu. Pitäisikö kirjoittaa, että mystinen operaattori aikoo myydä HTC:n Android-puhelinta?
Speedy
Mitä ihmiset itkevät mainostamisesta aina? Heidän nettisivu ja saavat laittaa sinne melkein mitä tahtovat. Ei ole pakko lukea niitä uutisia jotka vaikuttavat sinusta mainokselta, saatika kommentoida niihin.

Kyllä sitä taas eletään niin että kaikki on heti velkaa kun ei menekään oman pillin mukaan.
Gaastana
"Saunalahti on ainoa suurista operaattoreista, joka myy HTC:n puhelimia. Elisan, Soneran ja DNA:n verkkokaupoissa HTC:n malleja ei ole tarjolla. "
Saunis on osa Elisaa eikä sinänsä itsenäinen operaattori.
Tosi on
Eihän siinä sinänsä mitään, että mainostetaan, mutta kun edes joskus saataisiin juttu ulos ilman yhtään virhettä.
Elisa on osa Elisaa ja Saunalahti on osa Saunalahtea?
Yksinoikeuskytkyt eivät tule onnistumaan. Turha yrittää Saunalahden rahastaa tuolla tavalla. Näitä Google Android puhelimia saa jo nyt ja tulee saamaan jatkossakin ilman lukituksia vapaasti kaikkialta - ei tarvitse sitoutua Saunalahteen/Elisaan, se on varma asia. Huom! HTC on vain yksi Google Android puhelinvalmistaja. Google Android on alusta ja kaikille vapaa ja avoin sellainen - rauta voi tulla miltä tahansa valmistajalta. Tämä takaa sen, että kytkylukitukset eivät onnistu. Voi niitä toki kytkyllä myydä, mutta samaan aikaan niitä saa ilman kytkyjä. Se on fakta.
Yksinoikeudet eivät toimi tässä tapauksessa
Artikkelissa luki : "Euroopassa HTC:n Magic-mallia on myyty kevään aikana telekonserni Vodafonen kautta Britanniassa, Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa."

Mielenkiintoista kun HTC Magic tuli eilen myyntiin Espanjassa! Britanniassa se tulee myyntiin 5 päivä toukokuuta!

Seuraan asioita aika tarkkaan, joten tiedän mistä puhun.
Tarkistakaapa faktat
Jep tämä tai Samsung on seuraava luurini EI saunalahelta. Käyttis Android tai Mobile 6.5
Kyllä nyt on valinnanvaraa
Huono 0
Eipä taida olla mainos, koska asiasta uutisoitiin ensimmäisenä täällä: http://www.mobiiliblogi.com/2009/04/28/saunalahti-tuo-markkinoille-htc-magic-android-puhelimen/

Lähde olisi varmaan juttuun voitu merkitä.
Ei mainos
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.