Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi mobiili musiikkipalvelu ilman drm:aa

Vodafone nokittaa Nokiaa musiikkipalvelullaan Saksassa

Maailman suurin mobiilioperaattori Vodafone panee Saksassa pystyyn oman musiikkipalvelun - ja Nokian omassa hankkeessaan yhä ahtaammalle
Kuva: Timo Poropudas

29.4.2009 10:31 Vodafone aikoo avata Saksassa oman musiikkipalvelunsa, jonka drm-suojauksesta vapaat kappaleet ovat soitettavissa kaikilla laitteilla. Se panee Nokian starttikuopissa olevan Comes With Music -hankkeen entistä ahtaammalle.

Saksan toinen operaattorijätti tarjoaa musiikkia matkapuhelimiin omalla flatrate-hinnallaan. Käyttäjä voi ladata kappaleita yksittäin, ja niiden latausajasta tullaan perimään alustavien tietojen mukaan noin 10 euron kuukausimaksua.

Vodafonen tarjousta osattiin odottaa, varsinkin sitten kun selvisi, että Nokia ei päässyt oman hankkeensa markkinoimisesta sopimukseen paikallisten jättien kanssa, vaan kakkosluokan mobilcom-debitelin kanssa.

Näin ollen lähiaikoina Saksassa tulee olemaan tarjolla ainakin neljä kännyköiden musiikkipalvelua. Vakiintuneita palveluja ovat Applen iTunes ja Deutsche Telekomin Musicload. Uusia yrittäjiä ovat Nokian Comes With Music ja Vodafonen uusi palvelu.


Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Tämän lisäksi Spotify tulee keräämään miljoonia musiikinkuuntelijoita täysin ilmaisilla biiseillä (lähes kaikki levy-yhtiöt mukana) kun se avautuu piakoin. Spotify perustuu siihen, että kerran tunnissa tulee mainoskappale biisien välissä, mutta biisit ovat kokonaisia ja erittäin hyvälaatuisia eikä mainokset sotke itse biisejä. Jos taas maksaa pari euroa kuussa pääsee mainoksista kokonaan eroon ja koko tarjonta on rajoittamattomasti ulottuvilla.
Näin se homma etenee
Nokian kannattaisi palata suunnittelupöydän ääreen ja tehdä tarvittavat muutokset palveluunsa heti. Puskemalla nykymallilla Nokia menettävää vain aikaa ja markkina jaetaan sillä välillä muiden kesken.

Nokialle käy musiikkipuolella samalla tavalla kuin N-Gagen kanssa. Sokea usko omaan ylivertaisuuteen ja markkinan aliarvioiminen tuottaa epäonnistumisen.
Nokify
Älkää valittako - lisää vaan Accenturelle. Se koodaa Ovea vaikka hamaan tappiin riippumatta käyttääkö sitä kukaan. Samoin lisää karttafirmoja ostoskoriin. Ei tuu montaakaan miljardia alaskirjausta. Ja kukaan ei kanna näistä vastuuta, sen sijaan Ala-Pietilä joutu epäsuosioon kun wap:sta ei tullut suosittua - ikäänkuin kukaan muukaan firma olis wap:sta jotain menestystarinaa saanut tehtyä.
Mitä mitä ?
Tämän lisäksi Spotify tulee keräämään miljoonia musiikinkuuntelijoita täysin ilmaisilla biiseillä (lähes kaikki levy-yhtiöt mukana) kun se avautuu piakoin. Spotify perustuu siihen, että kerran tunnissa tulee mainoskappale biisien välissä, mutta biisit ovat kokonaisia ja erittäin hyvälaatuisia eikä mainokset sotke itse biisejä. Jos taas maksaa pari euroa kuussa pääsee mainoksista kokonaan eroon ja koko tarjonta on rajoittamattomasti ulottuvilla.
Ettei kuitenkaan tsiljoonia?
buahaha.
Huono 8
Näyttää siltä että musiikin tarjoajia tulee jatkossa olemaan hyvinkin paljon. Sitten jää nähtäväksi kenen idea on paras koska kaikille ei kuitenkaan riitä markkinoita.
Monipuolisuus voi olla valttia eli voi tarjota palvelua kaikkii medioihin ja käyttö on helppoa.
saapas nähdä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.