Lehti: Nokia valmistelee Linux-kännykkää
19.5.2009 14:00 MobileCrunch-verkkolehden tietojen mukaan Nokia aikoo julkaista matkapuhelimen, joka käyttää Linux-pohjaista Maemo-käyttöjärjestelmää. Pitkällä aikavälillä Nokia aikoo korvata S40- ja S60-alustat kokonaan Maemolla.
Nokia on käyttänyt Maemoa vain Internet Tablet -laitteidensa käyttöjärjestelmänä. MobileCrunch-verkkolehti kertoo kuitenkin yhtiön suunnittelevan Maemo-järjestelmällä toimivaa puhelinta. Lehti kertoo tietolähteensä olevan "syvällä Nokian pääkonttorissa".
Nokian odotetaan lähiaikoina julkaisevan Maemo-käyttöjärjestelmän viidennen sukupolven, työnimeltään Fremantle. Tätä seuraava vaihe on Maemo "Harmattan", jonka alustava julkaisu olisi joskus vuoden 2010 lopussa tai 2011 alussa.
Puhelimiin tarkoitetun Harmattanin käyttöliittymä on MobileCrunchin mukaan periaatteessa yksi pitkä vaakasuora sivu, jolle käyttäjä voi valita näkyviin pieniä widget-sovelluksia.
Käyttöliittymä toisi myös bannerimainonnan matkapuhelimiin. Sivulla olisi paikka mainokselle, joka voisi vaihtua käyttäjästä ja käyttötilanteesta riippuen. Jos gps näyttää laitteen olevan lähellä tiettyä kauppaa, sen mainos voi tulla näkyviin.
Lisäksi mainokset voisivat valikoitua esimerkiksi sen mukaan, millä nettisivuilla käyttäjä on vieraillut laitteen selaimella.
- VerkossaMaemo.org
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö















Kommentit (67)
Hjuva Nokia. Ja onnea valitsemallasi tiellä...
Ennemmin maksan vaikka iPhonesta...
Mitähän tapahtuu kaikille s60 kehittäjille ;) Kuka palkkaa niin pahasti aivovaurioituneita koodaajia :P
Nyt näyttää siltä, että Nokia onnistuu ryssimään tämänkin. Miksi haluaisin läheisen kaupan krääsämainoksia puhelimeeni?
Nokia 1110 taisi jäädä viimeiseksi hyväksi Nokian puhelimeksi. Kaikki sen jälkeen tulleet mallit ovat olleet kehityksessä takapakkia niiden ominaisuuksien osalta, joita puhelimeltani odotan.
Pyöritetään GPSsää taustalla ja parin minuutin välein flässibanneria ruutuun. Voisi lisätä vielä väristyksiä. Onneksi tekniikka torppaa tuon automaattisesti, kun akku kestää tod.näk. alle tunnin...
Hjuva Nokia. Ja onnea valitsemallasi tiellä...
Itse ainakin ottaisin tuommoisen. Yleensähän mainosten vastaanottamisesta saa jotain hyvitystä, itselleni kelpaisi ainakin ilmaiset puhelut tms.
Ai niin kun iifounissa ei tämmöistä ole niin tämä on sitten huono juttu.
Nokian olisi pian syytä julkistaa alusta virallisesti kehittäjiä varten sillä tulevaisuuteen katsovat kehittäjät valitsevat jo leirejään. Kilpailijoiden haasteeseen on vastattava.
Siis rumpu soimaan, SDK ulos ja kehittäjille kisa jossa jaetaan muutama miltsi parhaille applikaatioille.