Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Etsii parempia käyttäjäkokemuksia

Nokia tuo ohjelmisto- ja laitekehittäjänsä yhteen

Kuva: Taloussanomat

2.6.2009 14:13 Matkapuhelinvalmistaja yrittää parantaa kännyköidensä käyttäjien kokemuksia uusimalla matkapuhelinyksikkönsä organisaatiorakenteen. Kehittäjien on tarkoitus työskennellä tulevaisuudessa tiiviimmin yhteisen päämäärän eteen.

Nokia on uusinut matkapuhelinyksikkönsä tutkimus- ja kehitystoiminnan rakenteen.

Kesäkuun alussa voimaan astuneella muutoksella Nokia tuo tuotekehitystiimit lähemmäksi toisiaan. Toiveissa on tarjota Nokian puhelinten käyttäjille parempia kokemuksia tuotteista.

Viestintäpäällikkö Maija Taimen mukaan muutos tuo laite-, ohjelmisto- ja tuotteistusosaamisen erillisistä yksiköistä yhteen.

Uuden mallin myötä Nokia luopuu muun muassa erillisistä ohjelmistoyksiköistä S30-, S40-, Symbian- ja Maemo-alustoille.

Esimerkiksi entinen Maemo Software -yksikkö jatkaa toimintaansa Maemo Devices -yksikössä, jossa ovat mukana laite- ja tuotteistusosaajat.

Organisaatiouudistus koskee noin 13 000 Nokian työntekijää maailmanlaajuisesti. Heistä alle 7 000 työskentelee Suomessa.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (24)

Huono 0
Missäs kaikki V-ttuilu viestit viipyy? Tottunu jo siihenkun tänne jotain Nokiasta uutisoidaan niin johan alkaa taas kummallinen kettuilu.
Arabian ranta
Huono 1
Kännykän tuotekehitys kestänee vähintäänkin vuoden, normaalisti 2-3 vuotta eli kuluttajat pääsevät nauttimaan tämän uudistuksen hedelmistä vasta vuoden päästä.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka softapuolella Apple vaikuttaa olevan vauhdissa, on Nokia laitepuolella edelleen priimaluokkaa - kun otetaan huomioon myös radiotekniikka eli kuuluvuus, pätkimättömyys jne.
JJ
Huono 6
...is like two garbage trucks colliding
Nokia and user-experience...
Huono 0
Organisaatiouudistus tarkoittaa sitä että kaikki projektit ovat seuraavan puoli vuotta sekaisin kun porukka ei enää edes tiedä kuka on heidän esimiehensä.

Tietysti on selvää että uudistus on tarpeellinen. Tuotteissa tulokset näkyvät sitten ehkä 2-3 vuoden kuluttua. On ikävää, että tämän realiteetin toteamiseen meni Nokian johdolta näin kauan.
TimoH
Huono 3
...is like two garbage trucks colliding

Eli siis Nokia on roskaa ja UE ylipäätänsäkin on roskaa, oli se kenen tahansa tekemää?
Huono 3
Tämä ei ole Nokian haukkumista, mutta täytyy myöntää, että leuka loksahti - en tiennyt nykyorganisaation olevan noin kökkö.

Hyvä uutinen kuitenkin siis, kuten JJ:kin totesi.
Marcellus
Huono 0
Rauta- ja softaihmisten laittaminen samaan organisaatioon tuo tuskin kovin paljon synergiaa. Rautapuolella Nokian tarjonta on ollut kilpailukykyistä. Softapuolta vaivaa insinöörilähtöisyys ja vision puute.

Nokian visiota kuvaa hyvin palveluliiketoiminnan johtaja Niklas Savanderin lausunto Kauppalehdestä "Jyräämme massalla".
Lisäarvo?
Huono 3
Mitä ihmettä?

Tän täytyy olla jokin vitsi?
Eihän ne ole voineet olla erillään?
Toisaalta tämä selittää hirveästi asioita.
heippa vaan
Huono 5
Nokian kannattais unohtaa kaikki Linux-(purkka)viritelmät, sillä eihän kukaan muu kuin nörtti tai muu friikki, osta mitään Linux-laitetta?
Huono 1
Nokian kannattais unohtaa kaikki Linux-(purkka)viritelmät, sillä eihän kukaan muu kuin nörtti tai muu friikki, osta mitään Linux-laitetta?

Samaa virttä hoilattiin pertti-perusspedejen toimesta UNIXia kohtaan. Sitten Apple toi markkinoille Mac OS X:n ja kukaan ei välitä siitä mikä siellä taustalla hyrrää, kunhan homma toimii.
JJ
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.