Apple palkitsi suomalaisen iPhone-pelin
10.6.2009 15:16 Voittoisan pelin kehittänyt Elias Pietilä sanoo olevansa kiinnostunut peleistä, joihin yhdistyy pelaajan fyysinen liike. Pietilän mukaan itsenäisillä pelintekijöillä on hyvät mahdollisuudet menestyä Applen sovelluskaupassa – ainakin toistaiseksi.
Suomalaistekoinen Wooden Labyrinth 3D -peli on valittu parhaaksi opiskelijasovellukseksi iPhone-puhelimille it-yhtiön Applen WWDC-kehittäjätapahtumassa.
Kyseessä on iPhone-puhelimille tehty versio perinteisestä pelistä, jossa yritetään ohjailla metallinen pallo oikeaan maaliin puista pelilauttaa kallistelemalla.
Pelin kehittäjä on Elias Pietilä, joka on tullut tunnetuksi myös Pajatzo-pelistä.
Pietilän mukaan voitto tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen pelinsä saa enemmän näkyvyyttä Applelta. Se tuonee taas lisää lataajia Wooden Labyrinthille.
– Kaikki näkyvyys, jonka saa Applen puolelta, on äärimmäisen arvokasta, Pietilä arvioi.
Tähän mennessä Wooden Labyrinthin ilmainen versio on ladattu 1,79 miljoonaa kertaa. Hieman vajaa kolme euroa maksava maksullinen versiokin on haettu 30 000 kertaa.
– Kyllä tämä tuli jossain määrin yllätyksenä.
Apple kertoi muutama päivä sitten päivityksistä iPhone-puhelimiin. Osana uudistuksia iPhone on saamassa kompassin. Se kiinnostaa Pietilää.
– Kompassi tuo joustavuutta pelisuunnitteluun.
– Lähtökohtani on ollut hämärtää todellisuuden ja pelin rajoja.
Hallittava
ekosysteemi
Pienenä itsenäisenä sovelluskehittäjänä Pietilä pitää Applen ekosysteemin etuna sen hallittavuutta.
Se, että yhtiö käyttää samaa iPhone OS -mobiilialustaa iPhone-puhelimissaan sekä iPod Touch -mediasoittimissa, tekee pelien kehittämisestä helppoa – ainakin verrattuna tilanteeseen, jossa sama peli pitäisi sovittaa kymmenille eri puhelinmalleille.
Pietilän mukaan hänellä ei ole sinänsä mitään Nokian puhelimissa käytettävää Symbian-mobiilialustaa tai Nokian Ovi Store -sovelluskauppaa vastaan.
– Se nyt vaan on niin, että kehittäminen tässä ympäristössä on tosi yksinkertaista ja kivaa, Pietilä tokaisee.
Pienellä porukalla tehtäessä panostuksien keskittäminen on myös kustannustehokasta.
Pietilä suhtautuu kuitenkin varauksella Applen sovelluskaupan tulevaisuuteen.
– Markkinapaikka aikuistuu nopeasti ja sinne tulevat isommat pelaajat, joilla on isommat markkinointibudjetit, Pietilä ennustaa.
Vuoden päästä tilanne voi näyttää jo hyvin toisenlaiselta.
– Toistaiseksi yksittäisillä ihmisillä on vielä mahdollisuudet päästä mukaan kärkikahinoihin.
Pelitehtailun ohella Pietilä myykin asiantuntemustaan Qvik-yhtiön kautta. Hän konsultoi yrityksiä, jotka haluavat olla läsnä Applen markkinapaikassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Nokia Lumia saa valkoisen värin 15:33
- Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla 14:59
- Apple hakkasi Nokian ennätyksen 12:28
- Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta 10:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elisan lisälaskut syövät kuluttajaturvaa
08.02.2007 Suomen Kuluttajaliiton mukaan kuluttajien oikeusturvassa on Elisan mentävä aukko. Liiton mukaan vaatimukset laskutusvirheiden aiheuttamista lisälaskuista ovat kohtuuttomia kuluttaja-asiakkaille. Liitto myös vaatii, että Elisan on korvattava lisälaskun saaneiden asiakkaiden aiemmat virheelliset puhelinerittelyt.
Kolme vuotta sitten
Lisälaite tekee internetistä kuudennen aistin
08.02.2009 MIT:ssä kehitetty laite tekee koko maailmasta käyttöliittymän.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi
-
-46 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-9 e
HP Compaq 8200 Elite CMT (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-3 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö















Kommentit (29)
Samaa sanoo toinen kaveri joka tekee ohjelmia toiselle laitteelle. Mukavaa, että erilaisia laitteita ja koodareita löytyy.
-Minkäslaisia mielenkiintoisia kompassisovelluksia siihen Nokia 6110 Navigaattoriin saa?
-Kompassi.
-Mitä muuta sitä kompassilla tekee? :-p Kompassi on kompassi
Niinpä niin. Vesa ei tajuu, eikä insinööri.
Onneksi meillä on sinut!
No ei niiden tukeminen sinänsä ongelma ole, riippuu tietysti softasta. Enemmän päänvaivaa tuottaa ihan se itse Symbian. Jos haluaa jokaisen S60/Symbian-version uudet ominaisuudet käyttöön, sitten tietysti joutuu tekemään useita versioita. Jos taas ei mitään erityistä ole, riittää versiot 2nd/3rd. Näyttökonfiguraatioiden hallinta sitten vaatii hieman enemmän. Nokiakin mainosti niin tätä "scalable UI"-touhua ja muuta, mutta eipä se ole muuta kuin koodarille "koodaa, kurja!" että saa kaikki tuettua nätisti.
Silti yksi resoluutio ja käytännössä yksi laite josta kaksi versiota (ja nyt tulee kolmas jossa pieniä uudistuksia) on helpompi hallita.
Kysykääpä huviksenne joltain J2ME-pelinvääntäjältä/porttaajalta mielipidettä monista laitteista. Sieltä tulee varmasti aikamoista sadattelua kun joutuu oikeasti tekemään kymmeniä eri versioita ihan pikkujuttujenkin takia.
Olet palkkasi ansainnut, sillä Pajatzoakin hakkaavat puhelimellani henkilöt, jotka aiemmin ovat inhonneet pelaamista.
Jatka samaan malliin. Realistiset ja todentuntuiset pelit vain toimivat.
Jatka samaan malliin.
Hakekaapa tuo YouTubesta... Vaikuttavaa kaiken kaikkiaan, äänimaailmaa myöten.
Ostin vanhemmilleni iPod Touchin ja äiti jäi tuohon peliin koukkuun.
Heh, Symbian tai Java taas...
Samaa sanoo toinen kaveri joka tekee ohjelmia toiselle laitteelle. Mukavaa, että erilaisia laitteita ja koodareita löytyy.
Symbian-koodaus ja iPhone-koodaus ovat kuin yö ja päivä. Tuettavia iPhone-luureja on yksi ja tuettavia Symbian-luureja n. miljardi. Kun saat yhdellä toimimaan, toinen särkyy.
Kysykääpä huviksenne joltain J2ME-pelinvääntäjältä/porttaajalta,,,,
Eikö jo vuosia sitten J2ME:stä pudonnut 2 pois.
Ovat kaiketi nyt JME-sovelluksia.
Pienenä yksityiskohtana huomautus, että kenties et ole ollut JME-sovelluksien kanssa tekemissä sitten vuosiin.