Joka viides mökkiläinen elää internet-aikaa
29.6.2009 16:35 Joka viides mökkiläinen on varustanut vapaa-ajanasunnon laajakaistayhteydellä. Eniten laajakaistayhteyksiä vapaa-ajanasunnoilla on Uudellamaalla, Turun ympäristössä, Pirkanmaan ja Hämeen mökkialueilla sekä Etelä-Savossa.
Yli 70 prosenttia laajakaistayhteyksistä on toteutettu matkapuhelinverkon kautta. Tiedot käyvät ilmi matkapuhelinoperaattori DNA:n mökkiläisille teettämässä kyselyssä.
Yllättäen tulokset kertovat, että vanhemmat sukupolvet pitävät laajakaistaa mökillä tärkeämpänä kuin nuoremmat. Kaikkein tärkeimpänä laajakaistayhteyttä mökillä pitävät yli 55-vuotiaat. Heistä jopa yli puolet kertoo pitävänsä sitä tarpeellisena mökkivarusteluna.
– Keski-ikäiset ja vanhemmat käyttävät muita enemmän laajakaistayhteyttä etätyön tekemiseen vapaa-ajanasunnolta käsin. Tämän ikäiset haluavat todennäköisesti varustella vapaa-ajanasuntoaan kakkoskodin tasoiseksi. Lisäksi he ovat sellaisessa elämäntilanteessa, että pystyvät määrittelemään vapaammin omat aikataulunsa ja työskentelytapansa, sanoo kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen DNA:lta.
40 prosenttia mökkiläisistä kertoi pitävänsä laajakaistayhteyttä tarpeellisena mökkivarusteena. Lähes kaikki mökkiläiset käyttävät laajakaistayhteyttä ajankohtaisten asioiden, kuten uutisten ja säätiedotusten, seuraamiseen. Yhtä suosittua on hoitaa laajakaistan avulla myös pankkiasiat sekä seurata sähköpostia. Etätyön tekeminen on tärkeää noin kolmasosalle mökkeilevistä. Sen sijaan harvempi kertoo harrastavansa mökillä internetissä surffailua, yhteisöpalveluiden käyttöä tai yleistä yhteydenpitoa ystäviin ja sukulaisiin.
Langaton laajakaista on mökillä pikemminkin hyötyhankinta kuin viihdyke. Laajakaista ohittaa mökkivarusteena suosiossa selvästi esimerkiksi dvd-laitteen ja pelikonsolin.
Alle 25-vuotiaista yli puolet haluaa mökilläkin ylläpitää yhteyksiä internetin yhteisöpalveluiden, kuten Facebookin ja Twitterin, kautta. Jopa 80 prosenttia nuoremmista ikäpolvista haluaa laajakaistayhteydet, jotta voi pitää yhteyttä kavereihin.
Mokkulaa mökillä käyttäviltä kysyttiin myös, kuinka tyytyväisiä he ovat liikkuvan laajakaistan toimivuuteen mökkioloissa. Noin 80 prosenttia vastasi olevansa tyytyväisiä sekä toiminnan luotettavuuteen että liikkuvan laajakaistayhteyden nopeuteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (10)
itse en ainakaan mökillä halua päivystää radion äärellä kuullakseni onko metsäpalovaroitus voimassa vai ei. kyllä se on helpompi kännyn selaimella katsoa silloin kun tietoa tarttee.. säätiedotteetkin luen mieluummin netistä, vaikka kai ne voisi jättää kokonaan lukemattakin. sellaista arvontaa ne nykyään ovat.
Ei tarvitse ajella edestakas ja kotona on isompi jääkaappikin.
Hyvä idea, nettimökki!
Tarviiko tuohon edes omaa mökkiä hankkia vai voisiko toisen tontille...
nyt 900mhz verkko täyteen rakennukseen.
Tarviiko tuohon edes omaa mökkiä hankkia vai voisiko toisen tontille...
miksei teleoperaattorit laita kameroita mastoihin ja sitten vuokraa meille nettimökkiä. kympillä näkee yhden kameran ja kahdella jo kolme..
Hiukan taustatietoa edellä mainituista asioista: Olen kolmentoista vuoden ajan toiminut maaseudulla atk. neuvojana ja käynyt noin tuhannessa maaseudun yrityksessä. Olen toimittanut asiakkaille tietokoneet, ohjelmat ja opettanut niiden käytön, samoin pankkiyhteydet sähköpostin ym.
Monille kylille saatiin laajakaistayhteydet puhelinlinjaa tai valokaapelia pitkin.
Niihin käytettiin myös runsaasti yhteiskunnan varoja, hyvä niin. Nyt tuo kaikki työ ja yhteydet ovat valumassa hukkaan. Yhteyksiä ollaan korvaamassa @450 verkon palveluilla. Tämä on jonkinlainen palvelu niille joilla ei ole mahdollisuutta muuta kautta saada laajakaistayhteyttä. Valitettavasti vain sillä ei voida korvata jo olemassa olevia yhteyksiä niin, että taattaisiin samat palvelut ja toimintavarmuus kuin nykyisellä verkolla. Monella irtisanotulla on myös nopeampi liittymä kuin mitä tilalle tarjotaan. Myös puhelinten osalta mennään huonompaan suuntaan.
Nykyisillä tekniikoilla ei voida taata puhelinyhteyksiä sähkökatkostilanteessa, tukiasemia on ilman kunnollista varavoimaa vailla tuhansia ne olisi varustettava ehdottomasti diesel agrekaateilla jotta toiminta voitaisiin taata. Myöskin TeliaSoneran minullekin ilmoittama kuuluvuus vain katolle asennettavalla lisä antennilla ei voi olla riittävä.
Olen hankkinut viime helmikuussa 2008 @450 yhteydellä toimivan laajakaistayhteyden minua sen toiminta ei vakuuta. Verkko on tehty niin harvaksi, että kunnollista yhteyttä ei saada kuin korkealle asennettavalla suunta-antennilla, tukiasemia on noin 100 km välein ja niiden yhteyksien määrä vain muutamia kymmeniä. Tuolle sadan kilometrin ympyrälle sopii tuhansia käyttäjiä joille kaistaa riittää vain rajoitetusti jos ollenkaan! On myös huomioitava, että kenttä on oltava moitteeton megan yhteysnopeudella jos kaistaa riittää. Sitä löytyy vain ani harvoin toistaiseksi. Tukiasemien määrä pitäisi nostaa vähintäin 450 nmt verkon aikaiselle tasolle nyt vain peitto on teoreettinen. Kaistan rajoittamin myös tulisi kieltää koska se sallimalla annetaan operaattorille rajaton valta tarjota yhteyttä jolla ei todellisuudessa tee mitään mm. mokkulat 3g verkon ulkopuolella.
Myös Prioriteettin rajoittaminen 5gt jälkeen on järjetön, mahdollistaa vain hyvin rajoitetun netin käytön, yksi ohjelmistopäivitys on jo 3gt joten prioriteetin ylitys estää netin käytön pahimmillaan kuukausiksi. Operaattori voi myös kohtuuttomien ehtojen perusteella katkaista yhteyden kokonaan. Palvelun tarjoajat on pakotettava tarjoamaan joka tilanteessa sitä nopeutta mistä maksetaan muussa tapauksessa operaatorin tulee olla korvasvelvollinen eikä mitään nimelliskorvauksia vaan todellisesta haitasta, voi olla tuhansia euroja.
Myöskään tuo megan yhteys mitä ollaan kaavailemassa miniminopeudeksi ei ole riittävä, toki sillä voidaan maksaa laskuja ja rajoitetusti surffailla netissä mutta kunnolliseen liikkuvaan kuvaan se ei riitä. Myöskin tulevaisuuden tarpeet olisi otettava huomioon.
Kaavailut uusista nopeista yhteyksistä ovat hyviä ja kannatettavia mutta niistä ei ole apua tahän tilanteeseen. Rakentamisaikakin veisi useita vuosia eikä sitovia päätöksiä ole tehty,
Myös täysin huomiotta on jäänyt mahdollinen kriisitilanne missä langattomat verkot ovat käyttökelvottomia esim: ydinasella ilmakehässä aiheutettu sähkömagneetinen pulssi mikä tuhoaisi kaiken nykytekniikan ja tiedon välityksen. Silloin olisi mahdollista ottaa käyttöön lankalinjat ja vanha puhelintekniikka millä vielä voitaisiin yhteyksiä hoitaa. Mikäli linjat hävitetään ei tätäkään mahdollisuutta voida käyttää. Meidän tulee myös varautua näiden tilanteiden hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla ja säilyttää hyvä ja toimiva lankaverkko.
Katson tietämykseni ja kokemukseni perusteella, että nyt ollaan tekemässä korvaamaton virhe jos annetaan operaattorin rajattomalle ahneudelle valta tehdä mitä haluaa.
Oli myös virheratkaisu myydä operaattoritoiminnot ulkomaalaisille, nyt kaikki viestiliikenne on Ruotsin kontrolloitavissa, kenen ulkovallan lie tulevaisuudessa ?