Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kallis älypuhelin

Ensimmäinen Nokia-puhelin taitaa kohta kiinalaista 3G:tä

Maailman suurin gsm-operaattori China Mobile on saanut tehtäväkseen rakentaa Kiinaan 3G-verkko td-scdma-teknologialla.

30.6.2009 10:57 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia aikoo julkaista ensimmäisen td-scdma-verkoissa toimivan puhelimensa kuluvan vuoden loppuun mennessä, Nokian Kiinan yksikön varajohtaja Deng Yuanjun kertoo DigiTimes-lehdelle.

Dengin mukaan kyseessä on älypuhelin, jolla Nokia tavoittelee Kiinan matkapuhelinmarkkinoiden markkinoiden kalliimpaa hintapäätyä. Myöhemmin Nokia aikoo julkistaa td-scdma-verkkoja tukevia puhelimia mallistonsa kaikissa hintaluokissa.

DigiTimes-lehden mukaan Nokia esitteli kesäkuussa 11 uutta puhelinmallia Kiinan markkinoille, mutta niiden joukossa ei ollut td-scdma-verkoissa toimivaa mallia.

Td-scdma on kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen teknologia, jota on suosittu Kiinassa amerikkalaislähtöisen cdma 2000/ev-do- ja eurooppalaistaustaisen wcdma-tekniikoiden sijaan.

Asiakasmäärillä mitattuna maailman suurin matkapuhelinoperaattori China Mobile on rakentamassa uuden sukupolven verkkojaan juuri td-scdma-tekniikkaan nojaten.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Miksei kukaan mainitse, että Kiinan suurin teleoperaattori China Mobile on tuomassa myös omaa Google Android puhelinta markkinoilleen?
joo joo, mutta se uutinen on se, että...
Real Beef on tässä:

tinyurl.com/5b9g7v

China Mobilen oma Ophone Kiinan markkinoille. Vaikea arvata kumpi tulee myymään - bulkkikännykkä vai Google Android kännykkä.
tinyurl.com/5b9g7v
Real Beef on tässä:tinyurl.com/5b9g7vChina Mobilen oma Ophone Kiinan markkinoille. Vaikea arvata kumpi tulee myymään - bulkkikännykkä vai Google Android kännykkä.
Todennäköisesti bulkkikännykkä. Kyllä kaupassakin lauantaimakkara myy enemmän kuin sisäfile.

Ja pikku kuriositeettina, Diili-sarjassa on useampaankinotteeseen olllut tehtävä, jossa eri ryhmät ovat myyneet suunnilleen samaa tuotetta. Toiset ovat tehneet siitä jollain lisäextroilla premium-tuotteen ja lähteneet tavoittelemaan hintaa, eikä volyymeja. Toinen on myynyt halvemmalla, mutta enemmän. Yleensä volyymin myyjät ovat voittaneet. Onhan Microsoftkin isompi kuin Apple, Wal-Mart isompi kuin Vuitton, Fiat omistaa Ferrarin, VW hotkaisi Lamborghinin.
JJ
Huono 6
miinusta vaan, karu totuus ei miellytä...
mutta kumminkin juoksette kaupassa kaljatarjousten perässä sen sijaan että ostaisitte Alkosta tuontiolutta
JJ
kyllä minä ainakin myisin Kiinaan bulkkitavaraa massamarkkinoille, siellä suurimmalla osalla kuluttajista ei muuhun ole varaa. On siellä rikkaitakin enempi kuin Suomessa ihmisiä mutta ei ne minkään Androidin perään juokse....kyllä rahalla hauskempiakin puhelimia saa
Huono 0
Missä Iphone.. kaikissa uutisissa pitää jonkun puupään kehua sitä.. taitaa olla miljardi kansa ilman iphonea...
obama, iphone, ja maailman pelastus
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.