AT&T alkaa myydä Nokian räätälöimää Surgea
14.7.2009 11:04 Yhdysvaltalainen teleoperaattori AT&T alkaa myydä matkapuhelinvalmistaja Nokian Surge-puhelinmallia. Kyseessä on operaattorivetoisia jenkkimarkkinoita varten räätälöity kännykkämalli.
AT&T myy sivusta liukuvalla qwerty-näppäimistöllä ja S60-sovellusalustalla varustettua Surge-puhelinta noin 80 dollarin hintaan kahden vuoden kytkysopimuksen kanssa.
Nokian tiedotteen mukaan "Yhdysvalloissa suunniteltuun" puhelimeen on esiladattu AT&T:n sovellukset navigoimista, musiikkia ja videoiden jakamista varten.
Esiladattuna puhelimessa on myös Nokian viime syksynä ostaman ohjelmistoyhtiö Oz Communicationsin kehittämä sähköpostisovellus.
Nokian ja AT&T:n yhteisistä puhelinhankkeista on tihkunut tietoja pitkin kevättä. Toukokuussa julkisuuteen vuotaneiden dokumenttien mukaan Nokia olisi suunnittelemassa neljää puhelinmallia AT&T:tä varten.
Samassa kuussa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo vakuutti yhtiön tekevän kovasti töitä parantaakseen markkina-asemaansa Yhdysvalloissa.
Operaattori
määrää
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja on ollut viime vuosina vaikeuksissa Yhdysvaltain markkinoilla, joita hallitsevat isot matkapuhelinoperaattorit.
Yhdysvalloissa operaattorit myyvät suuren osan kännyköistä liittymän kanssa. Operaattorin asema korostuu myös usein puhelimen brändäyksessä. Upouudesta Surgesta ei esimerkiksi löydy esiasennettuna Nokian Ovi Store -sovelluskauppaa.
Verkkolehti TechNewsWorldille puhuneen markkinatutkimusyhtiö IDC:n analyytikon Ryan Reithin mukaan Surge saattaa merkitä AT&T:n ja Nokian välien elpymistä.
– Tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun Nokia tekee jotain tällaista, Reith sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (32)
Saatko jotain tyydytystä siitä, että käyt joka päivä copy-pasteamassa aivan jokaiseen matkapuhelimia käsittelevään uutiseen tämän saman aivopierun?
Kun iPhone maksaa 600 euroa ja puhelimen todellinen hinta on 100 euroa, on Applen fanipoikien käännyksessä hieman työtä, mutta kyllä fanipojatkin pian huomaavat että se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Luuletko että N97:n osat ovat yhtään kalliimmat, silti sitä myydään 700 eurolla... :)

Nokia osat ovat huomattavasti kalliimmat kuin iPhonen. Nokia osat ethdään luontoa säästäen eikä kuten Apple luontoa saastuttaen. Ero on selvä esimerkki: Applen iPhonen valmistukseen kuluu 20 kuutiota (makeaa, puhdasta)vettä kun Nokiaan menee vain 2 kuutiota.
Itseasiassa N97:n osat ovat huomattavasti halvemmat, lukuunottamatta näppäimistöä ja muita ylimääräisiä komponentteja.
Jos verrattaisiin tietokoneina, niin N97 vastaisi n. 5 vuotta vanhaa prosessoria, putkinäyttöä ja integroitua näytönohjainta, ja iPhone taas uusinta tekniikkaa.
Ensimmäinen iPhone voitti Nokian softalla, ja nyt ollaan edellä myös laitteistossa, mutta vieläkään eivät Nokian fanipojat taivu.