Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös taustakuvissa parantamisen varaa

Nokian USA-pomo: Kännykät tarvitsisivat tiimalasi-ikonin

15.7.2009 14:47 Matkapuhelinvalmistaja Nokian Pohjois-Amerikan tuotevalikoimasta vastaavan johtajan mukaan yhtiö on suhtautunut ohjelmistoihin liian insinöörimäisesti.

– Olemme suhtautuneet ohjelmistoihin liian insinöörimäisesti. Meidän täytyy saada parempi ote käyttäjistä.

Näin arvioi Nokian Pohjois-Amerikan tuotevalikoimasta vastaava johtaja Ira Frimere tietotekniikkalehti ComputerWorldin artikkelissa, joka käsittelee maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan ongelmia Yhdysvaltain markkinoilla.

Pohjois-Amerikassa Nokia on menettänyt markkinaosuuksia paitsi korealaisille kilpailijoilleen myös Applen ja Research In Motionin (RIM) kaltaisille älypuhelinvalmistajille.

ComputerWorldin artikkelissa Frimere sanoo Nokian työskentelevän parantaakseen puhelintensa käytettävyyttä pienillä kikoilla.

Insinöörit työskentelevät muun muassa tuodakseen tietokoneista tutut tiimalasi-ikonit puhelimiin, Frimere kertoo. 

Frimeren mukaan älypuhelinten ominaisuuksien tulisi olla helpommin käyttäjien löydettävissä. Hän haluaisi myös eroon tylsistä sinisistä taustakuvista.

Operaattorit
avainasemassa

Eräänä syynä Nokian vaikeuksiin Yhdysvaltain markkinoilla on pidetty yhtiön vahvaa brändiä, joka on vaikeuttanut yhteistyötä markkinoita hallitsevien matkapuhelinoperaattoreiden kanssa.

Yhdysvaltalaisoperaattorit myyvät suuren osan puhelimista alennetuilla hinnoilla kytkemällä ne liittymäsopimuksiin.

Nokia on myynyt Yhdysvalloissa operaattoreiden verkkoihin lukitsemattomia puhelimia. Puhelinten korkeammat hinnat ovat kuitenkin vaikeuttaneet niiden myymistä.

ComputerWorldin haastattelussa Frimere kertoo olevansa tietoinen siitä, että harvempi kuin joka kymmenes ostaa älypuhelimensa ilman liittymää Yhdysvalloissa.

Nokia onkin kertonut pyrkivänsä parantamaan yhteistyötään operaattoreiden kanssa.

Tällä viikolla yhdysvaltalaisoperaattori AT&T ilmoitti käynnistävänsä Nokian räätälöimän Surge-puhelimen myynnin toimipisteissään.

Frimeren mukaan Nokia aikoo tuoda Surgen myös muille markkinoille Surge 6790 -nimellä. Yhtiö ei ole kuitenkaan kertonut mitään aikatauluista.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (52)

Huono 0
Siitähän se käytettävyys kasvaa, kun käyttäjä tuijottaa päivät pitkät tiimalasia ja sinisen taustakuvan tilalla on värikäs roiskaisu, joka estää tehokkaasti tekstin näkemisen.

Noilla Nokian markkinaosuus USA:ssa nousee suorastaan räjähtävään kasvuun!
Yrittäkää edes
- Olemme suhtautuneet ohjelmistoihin liian insinöörimäisesti. Meidän täytyy saada parempi ote käyttäjistä.

Eihän!
Mitähän vielä keksivät!
Tiimalasi! OMG!
JOku Jossakin
Kunpa niissä olisikin insinöörimäisyyttä, eli toimivuutta ja käytettävyyttä. Täällä insinöörimäisyydellä valitettavasti ymmärretään jotain aivan muuta.
Insinööri
Jenkit varmaan rynnivät nyt mylvien Nokian Flagship Storeihin kun oikein tiimalasi mitä ihmetellä kun luuri takkuaa. Mistäköhän ne oikein ammentaa näitä kuningasfeatureita ? ;)
Jenkit varmaan rynnivät nyt mylvien Nokian Flagship Storeihin kun oikein tiimalasi mitä ihmetellä
Eivät halua laittaa rantapalloa.
xx
Kunpa niissä olisikin insinöörimäisyyttä, eli toimivuutta ja käytettävyyttä. Täällä insinöörimäisyydellä valitettavasti ymmärretään jotain aivan muuta.

Eiköhän insinöörimäisyydellä tarkoiteta innokkuutta uusille teknisille ominaisuuksille ja tekniikoille ihan vain niiden itsensä takia. Se mihin ja miten puhelimia normaali enemmistö ihmisistä käyttävät ei usein käy mielessä.

Näihin insinööreihin törmää valitettavan usein.Silmät kiiluvat uusimman tekniikan kiihkoa.
Mahtaa Applen fanipojilla olla ihmettelemistä, kun viimeinkin tajuavat maksaneensa 100 euron iPhonesta 600 euroa. Yrittävät purkaa miinusskripteillänsä kiukkuaan esim. Nokiaan.

Aikamoinen ylihinta, mutta se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa...

Hei Otto-Petteri, eikö äiti laittanutkaan sinua vielä päiväunille?
-
Värmään yhtä hjyva pyhelin ku niitte lentsikka f-22 roska
Tsiljoona kiljoona hiljoona
Nokia aikoo ilmeisesti innovoida kopioimalla iphonen lisäksi nyt myös windows mobilesta. Jei and Vei tu gou!
mullapas onkin.... !
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ciscon tulos kasvoi reipasta tahtia

07.02.2007 Verkkolaitteita valmistavan Cisco Systemsin nettotulos paisui 40 prosenttia tammikuun lopussa päättyneellä toisella vuosineljänneksellä. Myynti kasvoi samaan aikaan 27 prosenttia vuoden takaisesta. Analyytikot yllättänyt Cisco hyötyi mobiili- ja kaapelioperaattoreiden vankasta kysynnästä.


Kolme vuotta sitten

Brittimies ilmoitti avioerosta Facebookissa

07.02.2009 39-vuotias brittimies ilmoitti kuusivuotisen avioliiton päättymisestä Facebookissa. Ystävä kertoi ilmoituksesta vaimolle.

.