Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ratkaisu suunnattu operaattoreille

DI: Ericsson etsii kasvua sovelluskaupasta

20.8.2009 10:26 Verkkovalmistaja Ericsson on tehnyt sopimuksia sovelluskaupastaan suurten teleoperaattoreiden kanssa, kertoo yhtiön multimedia-liiketoimintayksikön vetäjä Jan Wäreby ruotsalaisessa Dagens Industri -lehdessä.

Laitevalmistaja Applen menestys sovelluskaupassa on tehnyt toimialasta houkuttelevan. Esimerkiksi kiinalaisoperaattori China Mobilea kiinnostaa pelien, sovellusten mobiiliversioiden ja erilaisten palvelujen jakelu asiakkaille. Ericsson tarjoaa ratkaisua, jonka avulla operaattorit voivat nopeasti tuoda markkinoille omia verkkokauppojaan.

Wäreby sanoo, että Applen menestys on saanut monet operaattorit haluamaan omaa kauppapaikkaa.

– Meidän sovelluskauppamme on jotain aivan uutta. Tähän mennessä olemme tehneet sopimuksia suurten operaattoreiden ja parin pienemmän operaattorin kanssa, Wäreby kertoo Dagens Industrin haastattelussa.

Ericssonin mukaan yhtiön ratkaisu eroaa Applen kaupasta siinä, että kauppa sopii erilaisten tuotteiden jakeluun ja toimii erilaisilla teknisillä alustoilla.

Multimedia on Ericssonin nuorin liiketoimintayksikkö. Se edustaa yhtiön tulevaisuuden toivoa.

Markkinat kasvoivat Wärebyn mukaan kahden viime vuoden aikana noin 15 prosenttia. Taantuma on vaikuttanut hieman Ericssonin multimedian toimintoihin. Wärebyn mukaan markkinakasvu jää tänä vuonna 10–15 prosenttiin.

Ericssonin suunnitelmista myydä palveluna sovelluskauppoja kertoi ensimmäisenä tietotekniikkalehti InformationWeek heinäkuussa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat-Digitoday

Taloussanomat-Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
"Ericssonin mukaan yhtiön ratkaisu eroaa Applen kaupasta siinä, että kauppa sopii erilaisten tuotteiden jakeluun ja toimii erilaisilla teknisillä alustoilla."

Jaaha??
iTunes Storessa myydään ja vuokrataan elokuvia, myydään äänikirjoja ja musiikkia. Alustoina toimivat sekä Mac- ja Windows-tietokoneet, Apple TV, iPodit, sekä iPhone. Sen lisäksi siellä myydään App Storen nimellä ohjelmia iPhoneihin ja iPod Toucheihin.
Apple myy ja jakaa ohjelmia useille alustoille oman saittinsa kautta. Lisäksi myy tietokoneita ja niiden lisälaitteita ja tarvikkeita Apple Storen kautta.

Mitä uutta Ericsson aikoo muka tehdä?? Myydä kenkiä?
Apple nimittäin myy jo kauppansa kautta sukkia.
(iPod Socks)
kaikki on kopioitu suoraan Appleltä, eikä siellä ole mitään uutta
Yhdysvalloissa iTunes Store myy 25% kaikesta musiikista ja 69% digitaalisessa muodossa olevasta musiikista.
Seuraavaksi suurin, eli Walmart myy 14% kaikesta musiikista.

Ericssonin herätyskello on nyt kyllä lakannut totaalisesti toimimasta.
too little too late
Huono 2
Pahvit, koettakaa ymmärtää, että Nakkila myy sovellutuskauppaansa alustaksi operaattorien sovellutuskaupoille. Lukutaitoa, kiitos >;-)

Riskin ottavat operaattorit, ei Nakkila
/dev/null
Pahvit, koettakaa ymmärtää, että Nakkila myy sovellutuskauppaansa alustaksi operaattorien sovellutuskaupoille. Lukutaitoa, kiitos >;-)

Riskin ottavat operaattorit, ei Nakkila

Niin ja Nakkila on kopioinut tuon kaiken suoraan Appleltä ja aikoo yrittää sen monistamista operaattoreille.

Kopioiminen menee monta vuotta ja sen jälkeen se pitäisi myydä sata kertaa. Sen lisäksi sieltä pitäisi saada myytyäkin jotain.

Applellä oli se etu, että heillä oli sentään kaikki omat softat, kuten Apple WebObjects valmiina noihin rakentelupuuhiin.
K/Nakkila
Huono 0
Wärebyhän muistetaan erinomaisesti sujuneesta Nakkilan Miesten kännybisneksestä, varmaan tämä sujuu vähintään yhtä hyvin.
Salama iskee kahdesti
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.