Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiö laski samalla Pren hintaa

Palm julkaisi uuden älypuhelimen

9.9.2009 10:03 Älypuhelin- ja pda-laitevalmistaja Palm on esitellyt uuden Pixi-älypuhelimen. Kyseessä on riisuttu ja tyylitellympi versio yhtiön Pre-puhelimesta.

Viime vuosina vaikeuksissa ollut Palm esitteli uuden Pixi-älypuhelimen keskiviikkona. 

Pixi käyttää suurella kohinalla markkinoille tuodun Pre-älypuhelimen tavoin yhtiön uutta webOS-käyttöjärjestelmää, Palm kertoo tiedotteessaan.

Pixissä on hieman Pretä pienempi 2,63 tuuman kosketusnäyttö ja qwerty-kosketusnäppäimistö. Pixi on myös hieman isoveljeään ohuempi. 

Palmin arvioidaan pyrkivän laajentamaan puhelinten käyttäjäkuntaansa nuorempiin asiakkaisiin Pixin avulla.

Palmin toimitusjohtaja Jon Rubinstein kuvaili uuden puhelimen olevan söpö ja hauska siinä, missä Pre on hieman vakavampi, sanomalehti The New York Times kertoo.

Trenditietoisia nuoria kuluttajia yritetään houkutella muun muassa vaihdettavalla takakannella, joita yhtiö kaavailee tilaavansa suunnittelijoilta ja taiteilijoilta.

Yhtiö laski
Pren hintaa

Palmin mukaan Pixi ennättää joulumyyntiin, ja laitteen myynnistä vastaa yksinoikeudella yhdysvaltalainen matkapuhelinoperaattori Sprint. 

Palm ei kertonut laitteen hintaa, mutta sen arvioidaan asettuvan lippulaivamalli Pretä matalammalle tasolle.

Tuotejulkistuksen yhteydessä Palm ilmoitti laskevansa Pre-mallinsa hintaa 50 dollarilla.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (12)

Huono 0
Hyvä että Palm on hereillä, mutta se ei ole ainoa. GOOGLEn kehittämään Android käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia tulee nyt jatkuvasti markkinoille! Uusia Google Android pohjaisia älypuhelinjulkistuksia tänään:

LG Etna:
androidcommunity.com/lg-etna-android-smartphone-spotted-20090907/

HTC Tattoo (tätä saa ennakkotilata jo verkkokauppa.comin sivuilta):
androidcommunity.com/htc-unveils-entry-level-tattoo-officially-20090908/

Samsung i5700 Galaxy Lite:
androidcommunity.com/samsung-i5700-galaxy-lite-spied-20090908/
Androideja tulee nyt jatkuvalla syötöllä!
..lisäätäänpä vielä Android julkistusten listaan Huawei Pulse:

androidcommunity.com/t-mobile-gets-the-android-huawei-pulse-on-prepay-in-uk-20090903/
kohta alkaa olla varaa mistä valita
Huono 2
vähissä on ideat jos uus malli saadaan vaan karsimalla ominaisuuksia edellisestä mallista. Ja kuka tykkää kyttäillä jotai takakantta, sehän on periaatteessa koko ajan piilossa omilta silmiltä, ellei sitte oo joku trendipetteri joka haluaa puhelimen näyttävän erilaiselta muiden silmissä ku itte siihen puhuu
jooh
Huono 0
mites Android nyt tähän uutiseen liittyy? eikö tässä kerrottu uudesta Palm:n puhelimesta?

seuraavaksi varmaan sitten kommentoidaan miten iifööni ja/tai noksu teki sitä ja tätä?
flops
Kaikki liittyvät kaikkiin kun aiheena on älypuhelimet. Palmilta on tullut aika maltillisesti julkaisuja. Palmin tuotteet ovat kyllä sofistikoituneen oloisia, mutta kilpailevat ehkä enemmänkin RIMin Blackberryjen kanssa.

Nokialandian mediat ovat ilmeisesti tarkoituksella hiljaa markkinat valtaavista Android julkaisuista. Maailmalla on hiljainen revolution meneillään jo, rekat on liikkeellä eikä niitä pysäytä enää mikään. Android tunkeutuu jokaiseen hintaryhmään.
hiljainen vallankumous meneillään älypuhelinmarkkinoilla
Huono 1
Onko kenelläkään mitään tietoa siitä miksi Pren saaminen Suomeen on niin vaikeaa? Tuo olisi laadukas ja hieman erilainen tuote, ja hyvä kilpailija myös iPhonelle. Operaattorien pelisilmän puutetta vai Palmin haluttomuutta laajentaa reviiriään?
stouni(miuku)gmail.com
Huono 0
Tyylikäs kuin mikä, ostan heti JOS saadaan Suomeen ja jos hinta alle 300e. Tai sitten Pren, näissä kun on hienompi käyttis kuin esim. iPhonessa ja bonuksena ihan oikea näppäimistö.
w950i
Kai se Android tuotiin tähän sen takia että niin se, Palmin WebOS kuin Nokian maemokin on rakennettu Linuxin päälle, joten ovat suurelta osin yhtä perhettä. Android vähemmän kun Linuxin päältä on kirjoitettu kaikki osat uusiksi. WebOS ja maemo taas ovat hyvin pitkälle samoja komponentteja täynnä kuin vaikka työpöytä-Ubuntu.
liinux
Taas yksi tuote joka on kaukana Nokian edellä. Joko se Maemo olisi vihdoin Nokian ensimmäinen älyllinen puhelin?
JepJep
Huono 0
Onko kenelläkään mitään tietoa siitä miksi Pren saaminen Suomeen on niin vaikeaa?
Olisikohan siksi että se ei ole GSM- vaan CDMA-puhelin. Se ei siis toimi puhelimena Suomessa (eikä muuallakaan Euroopassa).
Hyvä syy
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.