Symbian kelpaa sittenkin Kiinan jättioperaattorille

9.9.2009 14:51 Asiakasmäärillä mitattuna maailman suurin matkapuhelinoperaattori China Mobile on sopinut strategisesta yhteistyöstä Nokia-vetoisen Symbian-säätiön kanssa.
China Mobile ja Symbian-säätiö ilmoittivat yhteistyöstä tänään.
Osana strategista yhteistyötä Symbian Signed -testauspalvelua yksinkertaistetaan operaattorin Mobile Market -sovelluskauppaa varten, China Mobile ja Symbian-säätiö kertovat tiedotteessaan.
Mobile Market myös tukee sovelluksia, jotka julkaistaan Symbianin Horizon-ohjelman puitteissa.
Tiedotteen mukaan Symbian-säätiö sitoutuu tukemaan kiinalaisoperaattorin suunnitelmia kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkonsa vahvistamiseksi.
China Mobilen 3G-verkko käyttää kiinalaislähtöistä td-scdma-tekniikkaa. Siksi vain rajoitettu valikoima matkapuhelimia pystyy toistaiseksi hyödyntämään verkkoa. Symbian-säätiö aikookin edistää China Mobilen 3G-verkossa toimivien matkapuhelinten kehitystä.
Nokian Kiinan yksikön varajohtaja Deng Yuanjun kertoi kesäkuussa yhtiön julkistavan ensimmäisen td-scdma-verkoissa toimivan puhelimensa kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Androiditkin
kelpaavat
China Mobilen ja Symbian-säätiön yhteistyösopimus on mannaa erityisesti maailman suurimmalle matkapuhelinvalmistajalle Nokialle.
China Mobile on tukenut viime aikoina näyttävästi Symbianin kanssa kilpailevaa, hakukoneyhtiö Googlen edistämää Android-mobiilialustaa.
Heinäkuussa kiinalaisoperaattori avasi kehittäjäyhteisön Androidiin pohjautuvalle OPhone-sovellusalustalle.
China Mobilen mukaan muun muassa Lenovo, Dell, Samsung, Motorola, LG ja ZTE aikovat julkaista OPhone-alustaa käyttäviä puhelimia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (12)
Vähänkään kalliimman kategorian China Mobile puhelimissa tulee olemaan Google Android pohjainen käyttöjärjestelmä jonka China Mobile lanseerasi jo muutama kuukausi sitten. Tämä trendi näyttää toistuvan muidenkin Kiinan jättioperaattoreiden suhteen.
Nokialle jää vain muruset.
Siitäs saatte, kun olette jättäneet Linux-käyttäjät yksin känny/PC-synkronointiongelmiensa kanssa. Ihan vain periaatteesta seuraavan luurini konehuoneessa jyllää androidi. Repikää siitä, ignorantit!
Toi oli hyvä!
Kiinan markkinat tuntuvat muutenkin menevän nyt hieman omilla tekniikoillaan. Toimii ehkä sisämarkkinoilla, mutta toisaalta osaamisen myynti Kiinan ulkopuolelle ei pääse koskaan toteutumaan.
Silti mielenkiintoinen kuvio tuo Symbian-diili. Nokian painoarvo lienee tässä ollut melkoisen suuri, koska itse Symbian Foundation on näkynyt julkisuudessa viime aikoina hyvin vähän.
Vähänkään kalliimman kategorian China Mobile puhelimissa tulee olemaan Google Android pohjainen käyttöjärjestelmä jonka China Mobile lanseerasi jo muutama kuukausi sitten. Tämä trendi näyttää toistuvan muidenkin Kiinan jättioperaattoreiden suhteen.
Nokialle jää vain muruset.
WTF??? Mistäs sitten?
Symbian on kelvannut China Mobilelle jo pitkään ja Nokia on myynyt maassa (myös China Mobilen kautta) kymmeniä, elle satoja, miljoonia Symbian puhelimia usean vuoden aikana. Symbian on toden näköisesti Kiinan yleisin smartphone käyttöjärjestelmä ja Nokia smatphone markkinajohtaja.
Puhelimet ovat kuitenkin olleet GSM ja EDGE malleja, koska 3G verkkoa Kiinassa ei ole ollut.
Kyse on siitä, että Symbiania ei ole vielä portattu TD-SCDMA alustalle. Työ on toki ollut käynnissä jo jonkin aikaa Nokian toimesta, ja nyt vaan China Mobile on tulossa mukaan joka helpottaa esim laitteiden hyväksytystä heidän rakenteilla olevaan TD-CDMA verkkoon.
Niin, ja Nokian kuin muidenkin valmistajien Symbian ja muut WCDMA puhelimet toimivat jo China Unicomin 3G verkossa.