Suomi on liian pieni mobiili-tv:n kehittämiseen

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
18.9.2009 11:15 Mobiili-tv.n yleistyminen vaatii, että toiminta käynnistyy ensin suurilla markkinoilla, toteaa Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä. Mobiilitelevision suosion uskotaan kasvavan kuluttajien kiinnostuksen kasvaessa ja tekniikan kehittyessä.
Edulliset päätelaitteet ja toiminnan käynnistyminen suurten maiden markkinoilla on edellytys mobiilitelevision kehittymiselle myös Suomessa, toteaa liikenneministeriön mobiilitelevisiota pohtinut työryhmä.
Suomen viestintä- ja sisältöpalveluiden tuottajat eivät voi kehittää palveluja, ennen kuin päätelaitteita on markkinoilla tarpeeksi paljon.
Jotta tarpeeksi halpoja mobiili-tv -päätelaitteita saataisiin myyntiin Suomessa, on mobiilitelevision ensin lyötävä läpi suurilla markkinoilla.
– Mobiilitelevisiotoiminnalle on luotu Suomessa viestintäpolitiikan keinoin kilpailun edellytykset, mutta markkina ei ole ollut vielä kypsä kaupallisesti menestyvien palvelujen laajemmalle käyttöönotolle, sanoo viestintäministeri Suvi Lindén.
Työryhmä arvelee, että markkinoita voisi vauhdittaa paketoimalla useita tuotteita ja palveluita yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämän voisivat tehdä esimerkiksi matkapuhelinoperaattorit. Paketoimalla voisi ehkä myös ratkaista esitysoikeuksista, laskutuksesta ja teknisistä toteutuksista johtuvia sopimuskysymyksiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Takavarikko uhkaa TeliaSoneran bermudalaiskumppania
09.02.2007 Bermudan valtiovarainministeri on pyytänyt tuomioistuinta lopettamaan TeliaSoneran kumppanin liiketoiminnan veroparatiisissa.
Kolme vuotta sitten
Conficker-mato pysäytti Ranskan ilmavoimien hävittäjät
09.02.2009 Ranskan laivaston järjestelmään päässyt Conficker-verkkomato piti hävittäjäkoneet maassa ja sai sotilaat turvautumaan puhelimeen ja fakseihin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (22)
Taitaa vaan olla "väärä" tekniikka kyseessä.
"Niin nokiaa niin nokiaa"
Nykyinen muisti- ja tiedonsiirtokapasiteetti mahdollistaa vapauden valita mitä katsoo ja milloin. Myös mobiilisti. Suomen ei kannata hirttäytyä enää yhteenkään kuolevaan teknologiaan.
Tuollainen palvelu on jo olemassa: TV-Kaista.
Tuollainen palvelu on jo olemassa: TV-Kaista.
TV-kaistan tyyppistä palvelua ei kyllä varmaankaan tuossa ajettu takaa. Kyllä, TV-kaistalla voit katsella ohjelmia pari viikkoa taaksepäin, mutta ei suinkaan "mitä ohjelmaa haluan, silloin kun haluan, siten kuin haluan". Ainakin itse kuvittelin, että tuossa ajettiin takaa nimenomaan VOD-tyyppistä palvelua, eikä mitään normaalista TV-tarjonnasta riippuvaista systeemiä.
Itse taas en usko, että etenkään mobiili-TV:n tulevaisuus on riippuvainen VOD-tyyppisistä palveluista. Itselle ainakin mobiili-tv olisi tarpeellinen nimenomaan suorien lähetysten katsomiseen silloin, kun ei voi olla TV:n ääressä. Jos lähetykset voi katsoa milloin tahansa, niin miksi niitä tihrustaisi minimaalisen kokoisesta ruudusta, paitsi nyt ehkä satunnaiseksi ajanvietteeksi jollain pidemmällä matkalla?
Ei se nyt ihan niinkään ole. Dvb-t:ssä on huomattavasti suurempi virrankulutus ja huonompi vastaanotto liikkuessa (esim. liikkuvassa autossa) kuin dvb-h:ssa. Kyllä dvb-h on teknisesti parempi mobiili-tv:ssä kuin dvb-t.
Toisaalta tuettuja laitteita on tullut lähinnä vain Nokialta ja niitäkin vain muutama, joten ei ihme, jos homma ei oikein lähde lentoon.
Business malli kohdillee, kyllä laitteita löytyy