Google ja RIM läksivät Adoben Flash-kimppaan

5.10.2009 10:20 (päivitetty 10:37) Hakukonejätti Google ja matkapuhelinvalmistaja Research In Motion (RIM) ovat liittyneet ohjelmistoyhtiö Adoben Open Screen -projektiin. Adobe aikoo tuoda Flash Playerin useille mobiilialustoille.
Adoben mukaan yhtiö työskentelee RIM:n kanssa Flash-formaatin toistamiseen tarkoitetun Adobe Flash Playerin tuomiseksi BlackBerry-älypuhelimiin.
Myös Google on tuomassa Flash Playeria Android-mobiilialustalle.
– Osa jännittävimmistä projekteistamme, kuten YouTube, Android, Google Site Search, Google Chrome ja jopa Googlen nettihaku, vaatii tiivistä integrointia Adoben teknologioihin, johtaja toteaa Googlen tiedotteessa.
Google ja RIM kertoivat yhteistyöstään Adoben kanssa yhtiön kehittäjäkonferenssissa Los Angelesissa.
Samassa yhteydessä Adobe kertoi, että täysikokoisen Flash Playerin 10.1-versiosta ilmestyy beta-versio Windows Mobile- ja webOs-mobiilialustoille ennen vuoden loppua. Android- ja Symbian-mobiilialustoille suunniteltu versio ilmestyy ensi vuoden alussa.
Tähän asti useat älypuhelimet eivät ole tukeneet Flashiä tai ovat tyytyneet Flash Liteen, joka pystyy toistamaan vain osan tiedostoista.
Googlen ja RIM:n ilmoitusten jälkeen Apple on jäämässä ainoaksi valmistajaksi, joka ei ole kertonut kiinnostuksestaan Flashiä kohtaan.
Keväällä 2008 lanseerattu Open Screen -projekti on tähdännyt Adoben ohjelmiin tukeutuvan sisältöalustan luomiseen. Projektin avulla Adobe on pyrkinyt vastaamaan ohjelmistojätti Microsoftille, joka on vallannut alaa Silverlight-tekniikallaan.
Yhteinen rahasto
Nokian kanssa
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia on ollut Open Screen -projektin jäsen alusta lähtien. Helmikuussa Adobe ja Nokia kertoivat perustavansa noin 7,8 miljoonan euron hankerahaston Open Screen -projektin yhteyteen.
Kehittäjäkonferenssin yhteydessä Nokia ja Adobe esittelivät hankerahaston turvin tehtyjä sovelluksia sekä kertoivat Nokian WRT-laajennusten tuomisesta Adobe Dreamweaver CS4 -ohjelmaan.
(Päivitys: Lisätty tietoja Flash Playerin uudesta versiosta.)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (19)
Eipä siinä mitään. Suurin osa älypuhelimista astuu siis yhä lähemmäksi perinteistä tietokonetta.
Ja eiköhän se Flash iPhoneenkin tule.
Adobe on näköjään onnistunut saamaan liian paljon valta webikehittäjien ammattiryhmässä, kun joka toisella sivulla alkaa kohta olla jokin härpäke flashillä toteutettuna. Silverlightia ei onneksi ole tullut vastaan vielä millään sivulla millä tulee vierailtua.
Eipä siinä mitään. Suurin osa älypuhelimista astuu siis yhä lähemmäksi perinteistä tietokonetta.
Ja eiköhän se Flash iPhoneenkin tule.
"Samassa yhteydessä Adobe kertoi, että täysikokoisen Flash Playerin 10.1-versiosta ilmestyy beta-versio Windows Mobile- ja webOs-mobiilialustoille ennen vuoden loppua."
Miksikön Adobelle tuli kiire nyt? Juuri noiden muiden vaihtoehtojen takia...
Ei kannata silti liikaa innostua: HTML5 video ja audio objektien koodekeista on vielä kova vääntö käynnissä. On edelleen täysin mahdollista että 'virallinen' videoformaatti on joku umpeen patentoitu MPEG-versio.
Eipä siinä mitään. Suurin osa älypuhelimista astuu siis yhä lähemmäksi perinteistä tietokonetta.
Ja eiköhän se Flash iPhoneenkin tule.
"Samassa yhteydessä Adobe kertoi, että täysikokoisen Flash Playerin 10.1-versiosta ilmestyy beta-versio Windows Mobile- ja webOs-mobiilialustoille ennen vuoden loppua."
No joo pieni tarkennus, siis ei mitään mainintaa muuten kuin tuon lauseen osalta. Mutta totta, kirjoitin epäselvästi.
Onneksi iPhoneen ei tarvitse Operaa eikä Flashiä.
Noita kahta sählärifirmaa ilman on paljon parempi.
Itselleni kyllä kelpaa esimerkiksi Yle Areenan tarjonta. Ja onhan noita muillakin suomalaisilla kanavilla paljon flash-pohjaista ohjelmasisältöä.
Onneksi aniharvoin kyseessä on enää flash-koodekilla pakattu video. Useimmiten kyse on siitä että on tehty flashillä esim. H.264 playeri ja saatu käyttäjät kuvittelemaan että tuota streamia voi katsella vain flashillä. Näin toimii vendor lock.