Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekniikka leviää mobiilin tahdissa

Maailmassa pian 4,6 miljardia kännykkäliittymää

Kuva: Lehtikuva

6.10.2009 16:32 Maailmassa tulee olemaan yhteensä 4,6 miljardia matkapuhelinliittymää tämän vuoden loppuun mennessä. Näin arvioi Kansainvälinen televiestintäliitto ITU tänään Genevessä Sveitsissä pidetyssä tapahtumassaan.

Samassa yhteydessä ITU arvioi langattomien laajakaistaliittymien määrän nousevan tänä vuonna 600 miljoonaan.

Matkapuhelinliittymien suurta määrää selittää se, että useilla markkinoilla ihmisillä on useampi kuin yksi liittymä. Esimerkiksi Suomessa oli viime vuonna 129,6 matkapuhelinliittymää sataa asukasta kohti, Tilastokeskus kertoo.

ITU:n mukaan tieto- ja viestintäliikenneteknologioiden leviäminen kehittyvillä markkinoilla tapahtuu pitkälti langattomien laitteiden välityksellä. ITU kuitenkin muistuttaa tiedotteessaan, että esimerkiksi langattomien laajakaistojen levinneisyys on vähäistä tietyissä Afrikan maissa.

ITU odottaa kiinteiden laajakaistaliittymien määrän kipuavan 500 miljoonaan tämän vuoden loppuun mennessä. ITU:n selvityksen mukaan Kiina kipusi Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi kiinteiden laajakaistaliittymien markkina-alueeksi viime vuoden lopussa.

Yhdistyneiden kansakuntien alaisen liiton mukaan televisio löytyy nykyisin kolmesta kodista neljästä ja noin 1,9 miljardilla on nyt pääsy kotitietokoneelle. Useammalla kuin joka neljännellä on pääsy internetiin.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Kaikil nekereil ei o afrikas laajakaistaa. Onpa ihme.
Huono 1
Huippu tulee olemaan Suomessa, koska langat on "poikki",kuka on ostanut tämän ja mitä se on maksanut, no ja ei kuulu minulle, koska en asu Suomessa, mutta apina touhulta tuntuu.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.