Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomeen Samsungin puhelimissa

Tässä ovat Microsoftin uudet kännykät

Samsung Omnia PRO B7320 julkistettiin CommunicAsia-messuilla kesäkuussa.
Kuva: Samsung

7.10.2009 11:06 Microsoft julkisti eilen Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmän. Matkapuhelinvalmistajat ovat julkistaneet myös joukon uusia sitä käyttäviä matkapuhelimia.

Matkapuhelinvalmistajat ovat valmistautuneet Microsoftin Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmän julkistukseen hyvissä ajoin, ja suuri osa sitä käyttävistä puhelinmalleista on julkistettu jo etukäteen.

Kaikkia puhelimia ei tule myyntiin Euroopassa, esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Aasian operaattoreilla on omat räätälöidyt mallinsa.

Samsung on julkistanut syksyn aikana viisi Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmää käyttävää matkapuhelinta, jotka tulevat Euroopan markkinoille.

Samsung Omnia II julkaistiin kesäkuussa CommunicAsia -messuilla.

Samsungin Omnia II - ja Omnia Lite -3G-puhelimissa on suuri kosketusnäyttö. Omnia II:ssa on viiden megapikselin kamera, Litessä taas 3,2:n. Molemmissa puhelimissa on gps-paikannus ja wlan-yhteydet.

Käyttäjä ei kuitenkaan päälle päin uutta Windows Mobile 6.5 Professionalia näe, sillä avausnäytöllä on Samsungin oma TouchWiz -käyttöliittymä. Puhelimissa on kuitenkin Windows-mediasoitin sekä Microsoftin sähköpostiohjelmien synkronointi.

Samsungin Omnia Pro B7330 -puhelin on jo julkistettu Suomessakin. Myös Omnia PRO B7320 ja Omnia PRO B7610 -puhelimissa on qwerty-näppäimistö, B7320 muistuttaa RIM:n BlackBerry - sekä Nokian E71-puhelimia, ja B7610-mallissa näppäimistö on sivusta vedettävä.

Eurooppaan ovat luvassa myös Acerin puhelimet nimeltä beTouch E100, beTouch E101, beTouch E200 ja Acer neoTouch.

Jo nyt Euroopassa kaupoissa olevassa Toshiban TG01 -puhelimessa on Windows Mobile 6.1 -käyttöjärjestelmä, mutta puhelimiin on tulossa 6.5 -versio ilmaisena päivityksenä. Toshiban TG01 -puhelimessa on nopea 1GHz Snapdragon-prosessori. 

Kosketusnäytöllä varustettu Garmin-Asus nüvifone M20 -puhelin tuskin tulee Suomeen.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (22)

Huono 0
pieksee iphonet ja symbianit mennen tullen
Vaikka itsekkin olen winukan ystävä mutta miten voit tietää onko toi hyvä edes?
Turhaa mollaamista ennen kun tietää asiasta edes mitään...
Trölli
Huono 2
Otsikoinnissa on taas pientä huomiohakuisuutta. Nuohan ovat vain eri valmistajien uusia Windows Mobile 6.5 -alustaa käyttäviä puhelimia.

Tulossa on kuitenkin yksi melkoinen "timantti", HTC Leo eli mahdollisesti HD2, jossa on 4,3" kapasitiivinen 800 x 480 kosketusnäyttö, 1 GHz Snapdragon, 320 Mt keskusmuistia ja HTC Herostakin tuttu Sense UI. Hintakin lienee melkoisen suolainen jo pelkästään näyttökomponentin takia.
stouni(miuku)gmail.com
Suomeen loppuvuoden aikana tulevat ainakin seuraavat WM6.5 luurit:

Samsung Omnia Pro (FIN, touch+QWERTY)
Samsung Omnia II (FIN, touch)
Samsung Omnia Lite (FIN,touch)
Samsung B7330 (FIN, qwerty)
Sony Ericsson (FIN,touch+qwerty)
HTC HD2 (WWE, touch)
HTC Touch2 (WWE, touch)
HTC Touch Pro2 (WWE, touch+ Nordic QWERTY)
HTC Touch Diamond2 (WWE, touch)
HTC Snap (Nordic, Nordic QWERTY)

Eli jokaiseen makuun löytyy sopiva WM6.5 kapula,niin työhön kuin vapaalle. DigiExpossa luurit ovat näytillä.
Vesku Paananen

Toivottavasti markkinat osaavat pitää mobiilipuolen avoimena kilpailulle jatkossakin. MS pyrkii kovasti sitomaan mobilensa pc-monopoliinsa mm. exhangen ja officen avulla.
hmm
Suomeen loppuvuoden aikana tulevat ainakin seuraavat WM6.5 luurit:Samsung Omnia Pro (FIN, touch+QWERTY)Samsung Omnia II (FIN, touch)Samsung Omnia Lite (FIN,touch)Samsung B7330 (FIN, qwerty)Sony Ericsson XPERIA2 (FIN,touch+qwerty)HTC HD2 (WWE, touch)HTC Touch2 (WWE, touch)HTC Touch Pro2 (WWE, touch+ Nordic QWERTY)HTC Touch Diamond2 (WWE, touch)HTC Snap (Nordic, Nordic QWERTY)Eli jokaiseen makuun löytyy sopiva WM6.5 kapula,niin työhön kuin vapaalle. DigiExpossa luurit ovat näytillä.Toivottavasti markkinat osaavat pitää mobiilipuolen avoimena kilpailulle jatkossakin. MS pyrkii kovasti sitomaan mobilensa pc-monopoliinsa mm. exhangen ja officen avulla.

Pakko kommentoida tätä avoimuutta: Windows Mobile on kyllä kaikkea muuta kuin suljettu. Voit asentaa siihen mitä tahansa softaa, jota voi jakaa eri kanavien kautta. Lisäksi pystyt muokkaamaan käyttistä ja käyttöliittymää.

Kaikissa Windows-puhelimissa tuleva Outlook tukee luonnollisen Exchange lisäksi myös muita sähköpostipalveluita Gmailista lähtien normaaliin POP/IMAP-meiliin.

Voit korvata kaikkien luurien mukana maksutta tulevan Office 2007 Mobilen tai Internet Explorerin haluamallasi ohjelmalla, oman makusi mukaan.

Mutta tottakai Microsoft pyrkii tarjoamaan asiakkailleen helpon ja kustannustehokkaan end-to-end ratkaisun myös mobiilissa. Täten WM6.5:n Outlook Mobile tukee esim. Exchange Server 2010:n ominaisuuksia ActiveSyncin yli. Lisäksi Office 2010 Mobile tulee ulos PC Officen kanssa. Eli tarjotaan vastinetta rahoille ja investoinneille PC, puhelin ja web-käyttöliittymissä.
Vesku Paananen
Windows Mobile on kyllä kaikkea muuta kuin suljettu.
---
Lisäksi pystyt muokkaamaan käyttistä ja käyttöliittymää.

Heitähän linkki lähdekoodeihin, niin tutkin asiaa.

Jos koodi vaikuttaa hyvältä ja järjestelmä on UNIX-pohjainen, niin harkitsen Maemon vaihtoa.
Odottava
Vesku Paananen

Hommataan koko maailma kaikki mahdollinen Microsoftilta ja katsotaan sen jälkeen miten hienoa, tehokasta ja taloudellisesti kannattavaa se oli...

Ja ennen kaikkea, kuinka homogeeniset markkinat vaikuttavat tuotteiden laatuun sekä käyttökokemukseen... Sanokaa vain pessimistiksi, mutta veikkaan rappeutumista.
Ei se Microsoftikaan mikään hyväntekeväisyysjärjestö ole
Vihdoinkin oikia käyttis! hmm. oiskohan samsung firmamme seuraava yhteistyökumppani?
ei koskaan symbiania enää
Huono 1
Windows Mobile on kyllä kaikkea muuta kuin suljettu.
---
Lisäksi pystyt muokkaamaan käyttistä ja käyttöliittymää.

Heitähän linkki lähdekoodeihin, niin tutkin asiaa.

Jos koodi vaikuttaa hyvältä ja järjestelmä on UNIX-pohjainen, niin harkitsen Maemon vaihtoa.

Avointa koodia on Windows Mobilesta turha odottaa, mutta "reverse-engineeringiä" harrastetaan osoitteessa www piste xda-developers piste com. Esimerkiksi tuo WM 6.5:n Marketplace-sovellus on ladattavana jo nyt erillisenä .cab-tiedostona, vaikka virallisesti se ilmestyy vanhempiin versioihin vasta myöhemmin tänä syksynä.
stouni(miuku)gmail.com
Suomeen loppuvuoden aikana tulevat ainakin seuraavat WM6.5 luurit:Samsung Omnia Pro (FIN, touch+QWERTY)Samsung Omnia II (FIN, touch)Samsung Omnia Lite (FIN,touch)Samsung B7330 (FIN, qwerty)Sony Ericsson XPERIA2 (FIN,touch+qwerty)HTC HD2 (WWE, touch)HTC Touch2 (WWE, touch)HTC Touch Pro2 (WWE, touch+ Nordic QWERTY)HTC Touch Diamond2 (WWE, touch)HTC Snap (Nordic, Nordic QWERTY)Eli jokaiseen makuun löytyy sopiva WM6.5 kapula,niin työhön kuin vapaalle. DigiExpossa luurit ovat näytillä.Toivottavasti markkinat osaavat pitää mobiilipuolen avoimena kilpailulle jatkossakin. MS pyrkii kovasti sitomaan mobilensa pc-monopoliinsa mm. exhangen ja officen avulla.

Pakko kommentoida tätä avoimuutta: Windows Mobile on kyllä kaikkea muuta kuin suljettu. Voit asentaa siihen mitä tahansa softaa, jota voi jakaa eri kanavien kautta. Lisäksi pystyt muokkaamaan käyttistä ja käyttöliittymää.

Kaikissa Windows-puhelimissa tuleva Outlook tukee luonnollisen Exchange lisäksi myös muita sähköpostipalveluita Gmailista lähtien normaaliin POP/IMAP-meiliin.

Voit korvata kaikkien luurien mukana maksutta tulevan Office 2007 Mobilen tai Internet Explorerin haluamallasi ohjelmalla, oman makusi mukaan.

Mutta tottakai Microsoft pyrkii tarjoamaan asiakkailleen helpon ja kustannustehokkaan end-to-end ratkaisun myös mobiilissa. Täten WM6.5:n Outlook Mobile tukee esim. Exchange Server 2010:n ominaisuuksia ActiveSyncin yli. Lisäksi Office 2010 Mobile tulee ulos PC Officen kanssa. Eli tarjotaan vastinetta rahoille ja investoinneille PC, puhelin ja web-käyttöliittymissä.

Niin ja avoimia kun on niin nama tulee Opera embedded - ja jos ei ole Opera messissa niin ei vain kauppa kay operaattoreille ja varastot jaa pullolleen naita 'hienoa' WM 6.5 palikoita ;-)
Opera Veskulle...
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.