Kelpaako Nokia puhelimeksi?

8.10.2009 14:44 Miltä näyttää kännykkäalan lähitulevaisuus? Ja miten alan trendit vaikuttavat Suomeen? Osallistu Digitodayn kännykkäkyselyyn ja kerro omista suunnitelmistasi matkapuhelinten suhteen.
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja löytyy Suomesta. Yhtiön nimi on Nokia ja se valmistaa 13 kännykkää sekunnissa.
Huhti–kesäkuussa 36,8 prosenttia kaikista maailmassa myydyistä matkapuhelimista oli Nokian valmistamia, markkinatutkimusyhtiö Gartner arvioi.
Koko maailmaa koetellut talouden taantuma on kuitenkin kurittanut myös kännykkämarkkinoita. Tähän asti kapulat eivät ole käyneet kaupaksi viime vuoden tahtiin.
Kolhuilta ei ole säästynyt Nokiakaan. Siksi moni odottaa mielenkiinnolla, mitä Keilaniemi kertoo liiketoiminnastaan ja näkymistään viikon päästä.
Nokia raportoi heinä–syyskuun tuloksensa torstaina 15. lokakuuta klo 13.
Matkapuhelinalaa seuraavien analyytikoiden odotukset ovat ristiriitaiset. Kännyköiden kysynnän uskotaan vilkastuneen, mutta notkahduksen lopusta ei voida vielä puhua.
Uutistoimisto Reutersin haastattelemat 37 analyytikkoa odottavat, että Nokia kertoo myyneensä enemmän kännyköitä heinä–syyskuussa kuin touko–kesäkuussa.
Nokian osakekohtainen tulos painuu kuitenkin 0,09 euroon, Reutersin haastattelemat analyytikot arvioivat. Edellisellä neljänneksellä yhtiön osakekohtainen tulos ilman kertaeriä oli 0,15 euroa ja vuotta aikaisemmin 0,33 euroa.
Analyytikot uskovat myös älypuhelinten myynnin jatkavan kasvuaan. Tähän asti älypuhelinten valmistajat ovat repineet laitteista hyviä katteita, mutta nyt kiristynyt kilpailu painaa myös älypuhelinten hintoja alas.
Kaikkiaan analyytikot odottavat, että matkapuhelimia myytiin heinä–syyskuussa 9,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Nokia suosituin,
mutta laskussa
Digitoday on kysynyt lukijoidensa suunnitelmista ja tarpeista matkapuhelimille neljännesvuosittain syksystä 2008 lähtien.
Edellisiin kyselyihin vastanneiden keskuudessa Nokia on ollut ylivoimaisesti suosituin kännykkämerkki.
Vuoden aikana innokkuus hankkia myös seuraavaksi puhelimeksi Nokia on kuitenkin laskenut vastaajien keskuudessa.
Kännykkäkysely järjestetään nyt viidettä kertaa. Vastaa kyselyyn ja kerro, millaisia suunnitelmia ja tarpeita sinulla on matkapuhelimen suhteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (114)
En tiedä miten kaukana ollaan vielä pc-puolen vaihtoehdoista, jossa ostaja saisi valita millaisen käyttiksen puhelimeensa haluaa. Optimointihan tossa tietysti kärsii, mutta nyt turhan monta potentiaalista mallia menee ohi ihan vaan surkean käyttiksen tai yhden puuttuvan speksin takia.
Mulla on kuiteskin aika selkeä visio millainen puhelimen pitäisi olla, että sen päivittäinen käyttö olisi miellyttävää. Jostain syystä tällaista mallia ei ole tullut vielä uusien mallien tulvimisesta huolimatta. Pitäisiköhän puhelinvalmistajien pyrkiä monipuolisuuteen yksipuolisuuden sijaan?
PC-puolella valmiskoneissa on käytännössä tasan 1 vaihtoehto - Windows. Linux jakelut joutuu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta asentaamaan itse maksetun Windowsin tilalle. MacOS toimii vain Applen koneissa. Itse kasattuja koneita ei voi verrata valmiiseen puhelimeen.

Juu, mut kun kännyköissä toi ei ole mahdollista toi linuxin asennus yleensä. =)