Samsung lupaa ennätysmäärän älypuhelimia

Samsung on julkistanut myös Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmää käyttävän B7330 -puhelimen.
Kuva: Samsung
4.2.2010 16:12 Samsung haluaa kolminkertaistaa älypuhelinmyyntinsä saadakseen kiinni Nokiaa ja Applea.
Samsung Electronics haluaa kolminkertaistaa älypuhelintoimituksensa tänä vuonna. Yhtiö aikoo tänä vuonna julkaista tähän mennessä laajimman älypuhelinmallistonsa saadakseen kiinni Nokiaa ja Applea.
Yhtiö aikoo käyttää uusissa älypuhelimissaan useita käyttöjärjestelmiä, muun muassa Googlen Androidia sekä omaa Bada-alustaansa.
Samsung on onnistunut kasvattamaan markkinaosuutensa peruspuhelimissa yli 20 prosenttiin, ja jää jälkeen vain Nokialle. Korkeakatteisissa älypuhelimissa Samsungin markkinaosuus on kuitenkin vain kolme prosenttia, kun Nokian osuus on 35 prosenttia ja Applen 17 prosenttia, kertoo sanomalehti The Financial Times.
– Tämä vuosi on haastava Samsungille, sillä kilpailu kovenee, kun perinteisten puhelimien, älypuhelimien ja jopa tietokoneiden valmistajat tulevat markkinoille, sanoi Shin Jong-kuyn, Samsungin teleyksikön johtaja.
Tutkimusyhtiö iSupplin ennusteen mukaan maailman älypuhelinmyynti kasvaa tänä vuonna 32 prosenttia 239 miljoonaan puhelimeen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Patenttien katetuotto onkin sitten eri luokkaa ;)
Ja hyvä samsung... tuokaa vaa nopeesti se Bada kansan kokeiltavaksi :)
Nyt Samsung jatkaa Applen alamäkeä?
Tältä pohjalta on hieman vaikeaa innostua, mutta katsotaan...
Tuskin on tulossa. Eiköhän nuo vain keskity uuden bulkkikaman pihalle työntämiseen.
Ai eikö Nokian kaikki puhelimet olekaan niitä ainoita bugisia puhelimia? Olen ollut siinä uskossa että täällä palstoilla kirjoittelevat ja peukuttelevat ovat asiantuntijoita, mutta ehkä minulla onkin ollut väärä käsitys.
Samsungilla voi tulla eteen samoja ongelmia kuin esim. Nokialla jos mallisto kasvaa holtittomasti. Ehkä heillä on opittu paremmin hallitsemaan lukemattomien mallien tuki ja saattohoito - aijoo eihän heidän puhelimiin saa kuin sen yhden päivityksen - homma siis kunnossa sen osalta.
Nokialla on vaan kauhea hätä tuoda ensimmäisenä uudet mallit markkinoille,"keskeneräisinä"!!.