Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva
8.2.2010 11:03 Linuxin isä Linus Torvalds kertoo aina vihanneensa matkapuhelimia, mutta hän innostui Googlen Nexus One -puhelimesta.
Linuxin kehittäjä Linus Torvalds kertoo blogissaan innostuneensa Googlen tammikuun alussa julkaisemasta Nexus One -puhelimesta.
Torvalds kertoo aina vihanneensa matkapuhelimia, sillä hänen mielestään ne yleensä vain häiritsevät, ja hän on usein pitänyt kännykkää mukanaan vain varmuuden vuoksi.
Parin päivän käytön jälkeen Torvalds kutsuu jo Google-puhelinta voittajaksi. Hän tarvitsi autoonsa uuden navigaattorin, ja Googlen kartta- ja navigointipalvelun ansiosta puhelin on vihdoin hänelle hyödyllinen väline. Tavallinen käyttö puhelimena on hänelle toissijaista.
Googlen käyttämä Android-käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen, kuten myös Nokian maemo-käyttöjärjestelmä, joka on Nokian N900-puhelimessa.
Torvaldsin mukaan hänen isällään on Nokia N900, mutta hän itse ei ole sitä kokeillut. Syynä on, ettei hän edelleenkään pidä puhelimista niin paljoa, että haluaisi niitä useampia.
Linux-puhelimia mahtuu hänen mukaansa maailmaan useampia, ja Torvalds kertoo aina pitäneensä ideasta. Hän on omistanut esimerkiksi Motorolan Kiinan markkinoille suunnitteleman Linux-puhelimen sekä T-Mobile -operaattorin G1-puhelimen, jossa on Googlen Android-käyttöjärjestelmä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (20)
Ja kun edelliset puhelimet on Motorolan sekä T-mobilen puhelimet ni ei ihme että ei pidä puhelimista :)
Ja kun edelliset puhelimet on Motorolan sekä T-mobilen puhelimet ni ei ihme että ei pidä puhelimista :)
No hyvä ettei ole sitten Nokiaa ollut. Olisi varmaan hylännyt matkapuhelimet lopullisesti.
No voihan puhelinta kantaa mukanaan siltä varalta että tarvitsee itse soittaa jollekin. Ei ole pakko vastata jos se häiritsee ja puhelimen voi pitää myös äänettömällä.
Liilusi että Livus olisi halunnut juurikin Maemo-kännykän, kun siihen olisi päässyt ihan itse kääntämään kerneleitäkin toisin kuin Androideihin.
Itse olen aina vihannut navigaattoreita mutta kokeilin veljen uutta Garminia joululomalla ja tykkäsin kyllä siitä ihan. Lienee siis paras mitä on markkinoilla.
Vai liilusi Livus...
Minulle ainakin jäi se käsitys että sekä Nexus One että Android toimii hyvin ja sen takia Linus siihen ihastui.
Puhelin joka toimii kun on ensin vääntänyt siihen itse kernelin voi jättää nörteille joilla on aikaa harrastaa.