Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia julkisti C5-puhelimen

Kuva: Nokia

2.3.2010 10:00 Matkapuhelinvalmistaja Nokia on esitellyt ensimmäisen C-sarjan puhelimen. Nokian mukaan C5 on tarkoitettu verkkoyhteisöjen seuraamiseen ja päivittämiseen.

Symbian-käyttöjärjestelmää ja S60-sovellusalustan kolmatta versiota käyttävässä C5-puhelimessa on 3,2 megapikselin kamera, kahden gigatavun muistikortti ja se sisältää Ovi Maps 3.0 -karttasovelluksen ilmaisella navigoinnilla.

Puhelimen mukana tulee myös 2 GB-muistikortti.

Yhtiö kertoo verkkosivuillaan, että C5-älypuhelimen maailmanlaajuinen suositushinta ennen veroja ja operaattorien tukia on 135 euroa. Nokia aikoo käynnistää laitteen toimitukset huhti–kesäkuussa.

Nokia rekisteröi Cseries-tavaramerkin viime vuonna, ja sarjan puhelimista on tihkunut runsaasti tietoja julkisuuteen viime kuukausien aikana. Yhtiön tämänpäiväisen ilmoituksen mukaan C-sarjan puhelimissa painottuu ystävien ja perheen välinen vuorovaikutus.

C5-puhelimen lisäksi on viime aikoina liikkunut huhuja myös C3- ja C6-malleista.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (64)

Huono 0
aivan huippu..taitaa olla Iphonen tappaja..?
Verkkoyhteisöjen päivittäminen numeronäppäimillä onkin tosi kätevää. Jos jonkun status Fesessä on joskus "26672" niin nyt tietää että kyse on Nokia C5 -käyttäjästä.
TimoH
aivan huippu..taitaa olla Iphonen tappaja..?

No ilman muuta. Nyt on virheistä opittu ja käyttökokemus on saatu vietyä ihan uudella tasolle. Ihan varmana, on on!
wee-cee
Peruspuhelin halvalla josta löytyy GPS ja ilmainen navigointi. Varma hitti. Ette taas trollit ymmärrä markkinavoimia.
Kuluttaja
aivan huippu..taitaa olla Iphonen tappaja..?

Nokia tekee puhelimia kaikkiin markkinakategorioihin, eikä sen markkinastrategia ole käsittääkseni muuttunut. Ei kaikkia miellytä hiplailupuhelin eikä se sovi kaikkien käyttöön tai kukkarolle.
jes upeaa, todellinen uraauurtava julkistus, tällä symbian lippulaivalla kyllä torpetoidaan iphone ja n900 ja kaikki android viritykset! Ihanaa nokia Ihanaa..
Toivottavasti ovat myös tehneet symbianista vielä demonisemman alustan, jotta voin käyttää puhelinta alaisteni rankaisemiseen 'Pertti, taas myöhässä, nyt joudut koodaamaan symbianilla 2 viikkoa!'
keijjo
kätevää tuolla savannilla toi gps
Mikä saa teidät luulemaan, että tästä tulee iphonen tappaja? Varmasti hyvä puhelin ei siinä mitään, mutta kun edes digitoday ei povaa tätä iphonen tappajaksi niin miksi te?
Huono 1
Voi ku täänki sais kullitettuna.
Sen voit hoitaa itse.
Peruspuhelin halvalla josta löytyy GPS ja ilmainen navigointi. Varma hitti. Ette taas trollit ymmärrä markkinavoimia.

Ei halpa hinta tuo tuotemerkille arvoa, ts. haluttavuutta. Vai miksi asiakkaat haluavat maksaa Applen laitteista moninkertaisesti vaikka eivät välttämättä saa edes samantasoisia palveluita?

Jos markkinavoimat ovat yhtä kuin halpa hinta, niin miten Apple tekee kännyköillä enemmän rahaa kuin Nokia?
rape
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.