Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia uudistaa mallinimet: tulossa E5 ja N1?

Nokia julkisti tänään uuden puhelinsarjan aloittavan C5-puhelimen.
Kuva: Nokia

2.3.2010 11:28 Nokia on vähitellen uudistanut puhelinsarjojensa nimet. Yhtiö jakaa jatkossa mallinsa N, X, E ja C-sarjoihin.

Nokia on vähin erin tuonut puhelimiinsa uudet nimisarjat ja numeroinnit. Matkapuhelinyhtiö jakaa puhelimensa jatkossa ominaisuuksien perusteella N-, X-, E- ja C-sarjoihin. Jokaiseen sarjaan on luvassa puhelimia numeroituna yhdestä yhdeksään. 

Nokia julkisti viime syksynä uuden nimityskäytännön mukaisesti X6- ja X3-puhelimet, sekä tänään uuden sarjan aloittavan C5-puhelimen.

Lisäksi Nokia jatkaa aiempia N- ja E-sarjojaan. Nokia Conversations -blogin mukaan näihinkin sarjoihin on luvassa yksinumeroisia nimiä. Yhtiö ei kerro uusien mallien julkaisuaikataulua.

Uusien sarjanimien tarkoituksena on selkeyttää Nokian valikoimaa ostajille. Nokian kehittyneimmät mallit julkistetaan edelleen N-tunnuksella. X-sarjan puhelimet taas keskittyvät yhteisöihin ja viihteeseen.

E-sarja on yhä suunnattu yrityskäyttöön. C-sarjan puhelimet ovat perusmalleja. Tiistaina julkistetun C5-puhelimen perusteella myös tämä halvin sarja sisältää aiemmin vain älypuhelimista tuttuja ominaisuuksia.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (30)

Nokia klo 10.00: "Nokian mukaan C5 on tarkoitettu verkkoyhteisöjen seuraamiseen ja päivittämiseen."

Nokia klo 11:28: "X-sarjan puhelimet taas keskittyvät yhteisöihin ja viihteeseen."

Onneksi ei ole yhtään ailahtelevainen tämä uusi tuotestrategia...
TimoH
Nyt voivat ilmoittaa kaikki mallit ja versiot älypuhelimiksi kun siinä kisassa eivät mitenkään muuten pärjää.
Noilla vaan ei vielä tulosta saada eli Apple ja RIM tulee viemään edelleen sen 80% katetaaloista mikä heille kuuluukin.
Selvästi on kyllä oikea suunta mutta kun kiinni pitäisi saada liikkuva juna joka on lähes viisi vuotta edellä niin ei se tule hetkessä kiinni otettua.
Liikkuva maali on vaikea saavuttaa
Huono 0
Nokia klo 10.00: "Nokian mukaan C5 on tarkoitettu verkkoyhteisöjen seuraamiseen ja päivittämiseen."

Nokia klo 11:28: "X-sarjan puhelimet taas keskittyvät yhteisöihin ja viihteeseen."

Onneksi ei ole yhtään ailahtelevainen tämä uusi tuotestrategia...

Eikö tuo ole täysin linjassa. X:t ovat musiikkipuhelimia(=viihdettä), C:t taas ilman musiikkia. Nokia, niin kuin kaikki muutkin, satsaavat "yhteisöihin" joka tuotteella. Mahtaakohan lisäksi tulla P-sarja, joka keskittyy yhteisöihin, viihteeseen ja puheluihin..?
BMNokia X5 nostaa egosi sfääreihin
Kylläpä on taas niin kuivat mallinimet. Ei voi kuin onnitella insinööriä, kyllä on taas luovuus kukassaan.
larhzon
Huono 9
Vielä Ö-sarja ja Ä-sarja... Koska Nokia joutuu ottamaan kyrilliset kirjaimet käyttöön. Sehän voisi avata markkinoita itäänkin.
Ja kaikki kehittyneimmät N-sarjan laitteet on edelleen koteloitu muoviseen saippuarasiaan, joka nitisee, natisee, naarmuuntuu ja kerää pölyä näytön alle.

Komeuden kruunaa Symbian, jonka ainoa varmasti toimiva ominaisuus on Nokia tunen soiminen käyttäjän valitseman soittoäänen tilalla.
XM5800 nirskuttimen onnellinen omistaja
Koskahan tulisi H1 niin voisin hommata N1:senkin. FAIL
Ei näin
Huono 3
Ja kaikki kehittyneimmät N-sarjan laitteet on edelleen koteloitu muoviseen saippuarasiaan, joka nitisee, natisee, naarmuuntuu ja kerää pölyä näytön alle.

Komeuden kruunaa Symbian, jonka ainoa varmasti toimiva ominaisuus on Nokia tunen soiminen käyttäjän valitseman soittoäänen tilalla.
aivan,itse saanut duunista tota N-sarjaa. alkaen mallista N70,N73 jne. on melkosia muovihärpättämiä ollut.Kuukauden käyttännyt niin puhelin näyttänyt 3v vanhalta. maali hilseilee luurista,näyttö naarmuuntuu,nitisee jne.
N900 on pysynyt siistinä ja naarmutta, tosin olenkin yli 5-vuotias...
N900
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.