Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi

Motorolan Droid on menestynyt paremmin kuin alkuperäinen iPhone.

17.3.2010 16:47 Motorolan Droid on ollut ensimmäisten myyntikuukausiensa aikana selvä menestys. Tutkimusyhtiö Flurryn mukaan Droid kävi ensimmäisen 74 päivän aikana kaupaksi paremmin kuin ensimmäinen iPhone aikanaan. Googlen Nexus One sen sijaan floppasi.

Tutkimusyhtiö Flurry on seurannut Motorolan Droid -puhelimen menestystä ensimmäisen 74 päivän aikana laitteen julkaisusta. Yhtiö on valinnut 74 päivän aikarajan, sillä Applen ensimmäiseltä iPhone-puhelimelta kului sama aika rikkoa miljoonan myydyn laitteen raja.

Flurryn mukaan marraskuun alussa julkaistua Motorola Droid -puhelinta on alkukuukausina myyty vauhdikkaammin kuin kesäkuussa 2007 julkaistua iPhonea.

Samassa ajassa, kun iPhone ylti miljoonamyyntiin, Droid-laitteita on myyty 50 000 laitetta enemmän.

Sen sijaan Googlen Nexus One -puhelin on näihin verrattuna flopannut surkeasti: tammikuun viidentenä julkistettua Google-puhelinta on myyty vain 135 000 kappaletta.

Flurry kerää tietonsa laskurilla, joka on mukana useissa matkapuhelimiin ladattavissa sovelluksissa.

Flurry selittää Droidin menestystä esimerkiksi kuluttajien tottumisella älypuhelimiin. Apple joutui 2,5 vuotta sitten valistamaan kuluttajia älypuhelimen ominaisuuksista. Lisäksi Droidia myi Verizon-operaattori, jolla on enemmän asiakkaita kuin iPhonea myyvällä AT&T:lla.

Droidia suosi myös sen myynnin aloitus joulun alla, vuoden vilkkaimpana myyntikautena. 

Gizmodo-verkkolehti taas pohtii Googlen virheitä Nexus Onen markkinoinnissa. Lehden mukaan Googlen olisi pitänyt saada puhelin esille kauppoihin, eikä myydä sitä vain verkossa. Gizmodon mukaan ihmiset eivät olleet valmiita maksamaan 180 dollaria laitteesta, jota eivät ole päässeet kokeilemaan.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (41)

Huono 0
nojaa, eipä missään kerrottu mistä vetävät nuo tilastot.
droidia (/milestone) ja iphonea taidetaan myydä kaikkialla maailmassa ja nexus onea vain usa:ssa.
keijjo
Huono 1
Ei mikään ihme jos HTC:n tekemä Google Nexus One floppaa, koska HTC Desire on käytännössä sama puhelin, mutta hintaa on yli 150e vähemmän ainakin täällä Suomessa.
omniahd ftw
Huono 7
Nexus One floppasi ja tullaan julkaisemaan suoraan DVD:lle. Eikun hetkinen, puhuttiinko tässä leffoista vai puhelimista...??
Kake
Lähinnä tuo Nexus Onen heikko suosio kertoo mielestäni viimeistään sen, että ainoa tie hyvään myyntiin USA:ssa on operaattoreiden vahvan subventoinnin kautta. Käytännössä puhelimen saa aina joko ilmaiseksi tai muutamalla kympillä, joka näkyy pitkänä sopimuksena ja kalliina käyttöhintoina.

Droidin mainoskampanjat ovat varmasti olleet osaltaan myös ihan toimivia.
Faddis
Tai sitten nexus ei pärjää tilastossa kun sitä myydään vain rajatulla markkinalla.
Huono 1
Tai sitten nexus ei pärjää tilastossa kun sitä myydään vain rajatulla markkinalla.

Voi olla totta tuokin. Mutta tässä tavallaan on mielenkiintoista myös se, että Nexus Onen pitäisi olla oikeastaan parasta mitä kännykkämaailmasta löytyy. On tarkka kapasitiivinen amoled-näyttö, ohut muotoilu, hyvässä iskussa oleva Android 2.1, Googlen palvelut, ja ohjelmia tarjolla yllin kyllin.

Kaiken lisäksi ennakkohypetyskin oli todella suurta, salailua, uutisotsikoita, spekulaatioita ja uutisotsikoita päivä toisensa jälkeen.

Silti kauppa ei käy. Pettymys tuo on varmasti myös HTC:lle, jolla oli varmasti suuret odotukset mallin suhteen. Lopputuloksena on oikeustaistelu Applen kanssa. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?

No, peli ei ole vielä menetetty. Tuon myynti saattaa muuttua kertaiskusta mikäli jakeluteihin tulee muutoksia.
Faddis
Huono 3
Hyvä Motorola! Hienoa että olette taas pelissä mukana. Muistuu jo taas vanhat hyvät ajat mieleen...
Seniori
Otsikointiin on otettu mallia keltaiselta lehdistöltä. Ensimmäisten 74 päivän aikana paremmin myyminen on vielä jäätävän kaukana "päihittämisestä".
Late
Surusaatto on jo alkanut Nexus One ja HTC.
Kyseessä on siis USA myynti ja jos verrataan iPhonen 3G myyntiin USA:ssa ensimmäisten 74 päivän aikana niin Apple on raskasta sarjaa, Motorola hyvin kevyttä ja HTC jäi kärpässarjaan.
Verratkaa katteita ja tulosta Dollareina
jos iPhone tuli markkinoille keskellä kesää ja toinen tulee markkinoille juuri jouluksi, niin ei kyllä hyvältä näytä Motorolalle ja HTC:lle. Nexus One on floppi ja Google ei saa käyttää tuota nimeäkään enää.
Ne hävisi sen oikeudet, koska se oli jo käytössä.
voi voi
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.