Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia esitteli uuden N8-huippumallin

27.4.2010 13:43 Matkapuhelinvalmistaja Nokia on esitellyt N8-älypuhelimen, joka saapuu kauppoihin syksyllä. Kosketusnäytöllisen uutuuden hinnaksi tulee 370 euroa ennen veroja.

N-sarja koostuu matkapuhelinjätin edistyksellisimmistä älypuhelimista ja sillä yhtiö kamppailee esimerkiksi it-yhtiö Applen iPhonen sekä hakukoneyhtiö Googlen Nexus Onen kaltaisten älypuhelinten kanssa.

Nokia on viime aikoina menestynyt etenkin halvemmissa älypuhelimissa, mutta ei ole pystynyt vastaamaan uusien tulokkaiden tuomaan haasteeseen hintahaitarin yläpäässä.

Muun muassa Applen kosketusnäyttöpuhelimista tuttuja kahden sormen ohjauseleitä tukevassa N8:ssa on 16 gigatavua massamuistia ja 12 megapikselin kamera. Lisäksi laitteeseen on mahdollista kytkeä hdmi-liitin ja tallentaa videokuvaa 720p-tarkkuudella.

Applen puhelinten tapaan N8:n akku ei ole vaihdettavissa perinteiseen tapaan. Suorittimena puhelimessa on 680 megahertsin taajuudella hyrräävä ARM 11 – aikana, jolloin useiden kilpailijoiden puhelimet surraavat gigahertsin maisemissa.

Uutuuspuhelimen yhteydessä Nokia lanseeraa myös Ovi-palveluun kytkeytyvän videopalvelun, jonka avulla puhelimen käyttäjät voivat ladata katsottavakseen esimerkiksi tv-ohjelmia ja uutisia.

Huhumylly
kiihtyi

Symbianin uutta versiota ja sen mukanaan tuomaa remonttia käyttöliittymään on odotettu pitkään. Alustan on toivottu parantavan puhelinten käytettävyyttä ja houkuttelevan itsenäisiä kännykkäsovellusten kehittäjiä Qt-kehitysalustan tuella.

Huhuja N8-älypuhelimesta on liikkunut jo kauan, sillä Nokia kertoi viime vuoden lopussa esittelevänsä ensimmäisen Symbian^3-alustaa käyttävän puhelimen tammi–kesäkuussa.

Nokian mukaan tuote on kuitenkin viivästynyt sisäisesti. Yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi Symbian-uutuuden olevan jossain määrin myöhässä.

– Emme tuo tuotetta markkinoille ennen kuin sen laatu vastaa loppukäyttäjiemme vaatimuksia, Kallasvuo sanoi.

Julkisuusmylly laitteen ympärillä kuitenkin kiihtyi viikonloppuna, kun suosittu venäläinen Mobile Review -blogi julkaisi arvion ja yksityiskohtaisia tietoja laitteesta.

Arvio: Symbian^3
ei vallankumouksellinen

Tänään Nokia esittelikin puhelimen, johon on ladattu paljon odotuksia. N8:n on toivottu kääntävän jo muutamien vuosien ajan kompuroineen N-sarjan suosion uuteen nousuun.

Tutkimusyhtiö CCS Insightin mukaan N8 on avainasemassa, kun Nokia yrittää palauttaa uskottavuuttaan edistyksellisimmissä ja kalleimmissa älypuhelimissa.

Nokian mukaan se alkaa toimittaa laitetta operaattoreille ja jälleenmyyjille heinä–syyskuussa. Sitä, missä maissa laitteen myynti alkaa ensimmäisenä, Nokia ei kommentoi. Puhelimen suositushinta on 370 euroa ennen veroja ja mahdollisia operaattoritukia.

CCS Insight arvion mukaan viivästys laitteen saatavuudessa voi tuottaa joitain ongelmia. Yhtiö ei myöskään pidä Symbian^3-alustaa vallankumouksellisena. Jos alusta osoittautuu luotettavaksi, se voi kuitenkin olla tärkeä askel Nokialle.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (264)

Huono 0
Hyvät ominaisuudet, parantunut käytettävyys sekä kohtuuhintainen. Myös multitouch mukana.

Lisäksi alumiinikuoret eikä mikään muovitekele.

Tämä puhelin tulee käymään hyvin kaupaksi, vaikka kateelliset omenapojat tulevat haukkumaan puhelimen lyttyyn.
TimoH
MINÄ OSTAN!
Ridge Forrester
Tuohon hintaluokkaan saa jo aika montaa android-kapulaakin, jos käyttökokemus on pääasia niin enpä miettis kahtakertaa kumman laittaisin.
Jopas on ruma. Tosin epäilen että tulen enään ostamaan muita kuin linux-pohjaisia kännyköitä.

Odottelen nokian MeeGo-pohjaista kännykkää ja sen jälkeen nykyinen N900 pysyy joko käytössä, vaihtuu johonkin android-puhelimeen tai juuri tuohon Meegoluuriin.

Symbian nyt muutenkin kuolemassa pois
jepu
Hinnan osalta ei koske suomea?
Niinpä
Hyvät ominaisuudet, parantunut käytettävyys sekä kohtuuhintainen. Myös multitouch mukana.

Lisäksi alumiinikuoret eikä mikään muovitekele.

Tämä puhelin tulee käymään hyvin kaupaksi, vaikka kateelliset omenapojat tulevat haukkumaan puhelimen lyttyyn.
toivotaan että Iphohesta on otettu mallia muissakin kuin monisormiohjauksessa. En kuitenkaa lähde hehkuttelemaan ennen kuin tuote on markkinoilla, pitihän sen N97:n olla myös ihan huipputuote
Hyvät ominaisuudet, parantunut käytettävyys sekä kohtuuhintainen. Myös multitouch mukana.

Ai, vasta hetki sitten tämä oli vuoden pettymys ja megafloppi. Ehkä olet sitten päässyt kokeilemaan jo puhelinta, kun moista suustasi päästät.
Megafail
Nokia osaa ainakin markkinoinnin: uutta puhelinta ei löydy edes nokia.fi:stä. Hakukaan ei löydä sitä.
pt
Syksyyn on pitkä aika ja siinä taas tapahtuu kaikenlaista. Niille tuli kiire ton julkaisun kanssa, kun iPhone 4G on ihan nurkan takana ja tulee myyntiin heti.
kiire kiire
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 27 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.