Elisa lyttää viraston: "Käsittämätön päätös"

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
5.5.2010 15:11 (päivitetty 16:15) Teleoperaattori Elisasta ei heru ymmärrystä Viestintäviraston tämänpäiväiselle päätökselle asettaa enimmäishinnat tilaajayhteyksille. Elisa syyttää viraston aliarvioivan yhtiön verkon arvoa.
Teleoperaattori Elisassa ei hurrata Viestintäviraston tämänpäiväiselle päätökselle rajoittaa maksuja, joita Elisa perii muilta operaattoreilta tilaajayhteyksiensä käyttämisestä.
Viestintälainsäädännön mukaan operaattorit saavat periä tilaajayhteyksien käytöstä kohtuullisia maksuja. Viraston mukaan Elisa kuitenkin on törkeästi ylihinnoitellut palvelunsa.
Elisan operaattoriasiakkaista vastaava johtaja Ismo Heino sanoo, että kyseessä on "käsittämätön päätös" virastolta.
Elisa hakee viraston päätökselle toimeenpanokieltoa ja muutos korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Yhtiön mukaan viraston käyttämä kustannuslaskentaperiaate on täysin vieras, poikkeuksellinen ja lainvastainen.
Kiistaa arvon
laskemisesta
Viestintäviraston ja operaattorin kiista kulminoituu siihen, miten paljon Elisan voidaan katsoa sijoittaneen verkkoonsa.
– Virasto lähtee siitä, että jälleenhankinta-arvo lasketaan vain sille prosenttiosuudelle verkosta, joka on edelleen kirjanpidollisesti taseessa, Heino sanoo.
– Laskentatapa poikkeaa radikaalisti periaatteista, joita yleensä käytetään rahoitusteoriassa.
Yksinkertaistettuna Elisa siis katsoo, että se on sijoittanut verkkoihinsa enemmän kuin virasto ymmärtää ja on siksi oikeutettu perimään tilaajayhteyksistään enemmän.
Heinon mukaan esimerkiksi sähkömarkkinoilla käytetään toisenlaista laskentaperiaatetta arvon määrittämisessä.
Elisan mukaan virasto on myös muuttanut kustannuslaskennan periaatteitaan kesken kaiken. Viestintävirasto julkaisi joulukuussa arviointimuistion, jossa laskentaperiaatteet pantiin uusiksi, Heino sanoo.
– Arviointimuistio julkaistiin kesken prosessia, jossa meidän hintamme ovat olleet käsittelyssä.
Virasto: Vanha
juttu
Viestintäviraston viestintämarkkinoiden valvonnan päällikkö Marja Lehtimäki pitää Elisan väitteitä pötypuheina.
– Viestintäviraston keskeisillä arviointiperiaatteilla on hyvin pitkät perinteet, Lehtimäki sanoo.
Lehtimäen mukaan samojen arviointiperiaatteiden avulla on kohtuullistettu hintoja aiemminkin ja niistä on olemassa tuomioistuinten ennakkoratkaisuja.
– Keskeiset kriteerit ja periaatteet ovat olleet hyvin samankaltaiset vuodesta 1999 lähtien.
Lehtimäki myöntää, että arviointia on toki muutettu jonkin verran vuosien saatossa. Elisan tapauksessa mikään ei ole kuitenkaan muuttunut.
Viestintäviraston tulkinta kumpuaa lainsäädännöstä, jossa puhutaan hinnoittelun kustannussuuntautumisesta.
– Niin poistot kuin sitoutunut pääoma pitää määritellä siltä osin kuin kustannuksia oikeasti syntyy.
– Jos katsottaisiin omaisuutta, jota taseessa ei enää ole, tarkoittaisi se, että poistoja laskettaisiin aina uudelleen ja uudelleen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Markkinataloudessa pitäisi poistaa kaikki tuommoiset virastot. Jokainen firma saa pyytää palveluiostaan ja tuotteistaan niin paljon tai vähän kuin haluaa. Jos hinta ei miellytä, niin sitten vain kaivamaan omaa kaapelia maahan.
Markkinataloudessa pitäisi poistaa kaikki tuommoiset virastot. Jokainen firma saa pyytää palveluiostaan ja tuotteistaan niin paljon tai vähän kuin haluaa. Jos hinta ei miellytä, niin sitten vain kaivamaan omaa kaapelia maahan.
Lapset, lapset, kyse on määräävästä markkina-asemasta tietysssä asiassa tietyllä alueella, siinä ei äärikapitalismin uskontokaan toimi
Vielä mielenkiintoisempi on Elisan laskentasääntö.
Elisa on siis sitä mieltä, että kun Helsingin Puhelinyhdistys on 1900-luvun alussa kaivanut Kamppiin kaapelia, tuon kaapelin veloitusperusteena on silloinen uushankintahinta riippumatta siitä, kuinka paljon investoinnista on vuosien mittaan poistettu. Elisan kaavalla myös kaikki kaapeliin tehtävät korjaukset ja lisäykset ynnätään yhteen alkuperäisen investoinnin kanssa. Jo muutamassa vuosikymmenessä siis Elisa haluaa laskuttaa vähintään kaksinkertaista arvoa verrattuna siihen, mikä puhelinverkon todellinen arvo taseessa on.
Viestintävirasto taas on sitä mieltä, että kun investointi tehdään siihen kohdistuu tilinpäätöksessä poistoja jotka lasketaan investoinnin todellisen käyttöiän mukaan. Kun siis käyttöikä on täynnä, arvo taseessa on nolla. Jos tehdään korjauksia tai lisäyksiä, ne kasvattavat arvoa ja niille lasketaan aikanaan omat poistonsa.
Miten kukaan täysijärkinen voi väittää että virasto on väärässä ja Elisa oikeassa?
Nimimerkillä: Soneraan en koskisi