Sony Ericsson: Emme luovu Symbianista

Kuva: Handout
16.7.2010 15:17 Ruotsalais-japanilainen matkapuhelinvalmistaja aikoo jatkaa Nokia-vetoisen Symbian-mobiilialustan tukemista myös tulevaisuudessa. Sony Ericsson on satsannut viime aikoina etenkin Googlen Android-alustaan.
Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson aikoo tukea Nokian älypuhelimissa käytettyä Symbian-mobiilialustaa myös vastaisuudessa. Myöskään ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-alustaa ei aiota hylätä.
Aiemmin Sony Ericsson on valmistanut Symbian- ja Windows-käyttöjärjestelmiin pohjautuvia matkapuhelimia.
Viime aikoina yhtiö on kuitenkin käyttänyt puhelimissaan lähes voittopuolisesti hakukonejätti Googlen Android-mobiilialustaa.
– Jatkamme myös muiden alustojen, kuten Symbianin ja Windowsin, tukemista, kertoi tuotejohtaja Rikko Sakaguchi sijoittajille järjestetyssä konferenssipuhelussa.
Sakaguchin mukaan Sony Ericsson pystyy tekemään puhelimistaan riittävän erottuvia muista Android-puhelimista käyttöliittymänsä avulla.
Sony Ericssonin toimitusjohtaja Bert Nordberg arvioi älypuhelinten markkinan kasvavan kuluvana vuonna yli 10 prosenttia.
– Meillä on mielestämme hyvät mahdollisuudet siinä markkinasegmentissä, Nordberg sanoi.
Maailman koko matkapuhelinmarkkinan yhtiö näkee edelleen haastavana eikä pidä tarpeellisena muuttaa ennustettaan, jonka mukaan markkina kasvaa jonkin verran viimevuotisesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
- Hän on uhannut aiemmassa vaiheessa käyttää iPhonea, mutta ei ole konkreettisesti iPhonella soittanut eikä viestitellyt, rikoskomisario Niina Haapanen kertoo.
Hänen mukaansa ei näytä siltä, että tilanteen ratkaisu olisi lähellä.
- Tilanne on ennallaan ja näyttää, että se voi pitkittyä hyvinkin pitkälle.
Piiritettävä rivitalo sijaitsee Suur-Miehikkälässä, Suur-Miehikkäläntien ja Pyhällöntien risteyksessä.
Poliisi on eristänyt rivitalon yhden asuinhuoneiston ja evakuoinut läheisyydestä asukkaita sekä ulkopuolisia henkilöitä. Alue on eristetty satojen metrien säteeltä.
Silminnäkijän mukaan rajavartiolaitos antaa poliisille virka-apua. Paikalla on myös sairaanhoitohenkilökuntaa. Yhteensä piiritykseen osallistuu useita kymmeniä viranomaisia.
- Rajavartiolaitoksen miehet ohjaavat liikennettä. Tie on poikki, eikä puolta kilometriä lähemmäs tapahtumapaikkaa pääse, silminnäkijä kertoo.
Poliisi yrittää
neuvotella
Tilanne on kärjistynyt vielä tuntemattomasta syystä. Poliisi pyrkii ratkaisuun neuvottelemalla. Epäillään että Steve Jobs olisi huijannut että omistaisi iPhonen joka pysyy verkossa ja ei ole paloaltis. Lisäksi näyttökään ei muka olisi kusenkeltainen.
Ei ole vielä täyttä varmuutta, onko asunnon sisällä useampia ihmisiä.
- Pyrimme varmistamaan sitä muun neuvottelun ohessa, kertoo ylikomisario Mika Kuitunen.
Mies linnoittautui rivitaloasuntoon eilisiltana kello 22:n aikaan.
Poliisin mukaan tilanne sai alkunsa, kun mies uhitteli naapurustossa. Hän on tiettävästi uhitellut samalla tavalla aikaisemmin.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää tilanteen muuttuessa.
Pakko tilata iphone 4 et sais jännitystä ja vertaisen karhukopla vastustajan
Kannataisi vaan kaikkien luopua Symbianissa muissa paitsi alle 100€ puhelimisssa.
En nyt väitä että Windows on paras käyttis, ei ehkä Symbiankaan, ei ollut VHS videotkaan parhaita, maailma on pullollaan näitä esimerkkejä, mutta Money Talks, Bullshit Walks as they say!
Tämä on lie otanta Roppongilta klo 4am, kun känniset gaijinit soittelevat ex:illeen yöpaikan toivossa.
Käy vaikka Akibassa katsomassa, mikä mahtaa olla se "simpukkamallinen luuri". Niitä on satoja...
Ja samalla vauhdilla voinet pistäytyä vaikkapa Saitama:n puolella, jossa et todennäköisesti näe enään yhtään iphonea...