Nokian unelmakännykän luonnokset äänestyksessä

27.7.2010 15:46 Nokian virallisen Conversations -blogin yhteisöllisen unelmakännykän kehityksessä on vuorossa ulkoasun valitseminen.
Nokia käynnisti viime keväänä Design by Community -kokeilun, jossa verkkoyleisö sai viikoittain äänestää ominaisuuksia, joita he toivoisivat täydelliseen matkapuhelimeen.
Hanke on nyt loppusuoralla, ja vuorossa on unelmakännykän ulkomuodon valinta. Nokia esittelee virallisessa Conversations-blogissa kolme luonnosta, joista voittaja valitaan yleisöäänestyksellä.
Äänestys on auki ensi viikon maanantaihin eli 2. elokuuta asti. Tämän jälkeen äänestyksen voittaneesta luonnoksesta tehdään kolmiulotteinen hahmotelma.
Nokia ei aio tehdä oikeaa yhteisöllisesti suunnitellun mallin mukaista puhelinta.
Puhelimen tekniset ominaisuudet päätettiin jo toukokuun alkupuolella, ja unelmakännykän mallin piti alunperin olla valmiina ennen toukokuun loppua.
Useiden äänestyksien tuloksena yhteisöllisessä unelmapuhelimessa on neljän tuuman laajakuvamuotoa oleva kapasitiivinen kosketusnäyttö ja hd-tasoista videota kuvaava kahdeksan megapikselin kamera nelinkertaisella optisella zoomilla.
Näppäimiä on vain neljä: virtanäppäin, kamera, zoom-näppäin sekä äänenvoimakkuuden säädin.
Puhelin on yksivärinen, yksinkertaisen palikkamallinen ja rakenteeltaan erittäin vahva. Puhelimen paksuus on 0,6–1 cm, ja sivujen pituudet 6x11 cm.
Laitteen toivotaan pystyvän käyttämään useita käyttöjärjestelmiä. Pääasiallisen käyttöjärjestelmän toivotaan olevan avoimen koodin ohjelmisto, joka pystyy moniajoon, eli monen sovelluksen käyttämiseen yhtä aikaa. Nokian puhelimissaan käyttämät Symbian ja Maemo/MeeGo siis täyttävät nämä vaatimukset.
Käyttäjät toivovat laitteeseen nopeaa wlan-yhteyttä, sekä usb 3- ja hdmi-liitäntöjä. Unelmapuhelimessa pitäisi olla myös dolby surround -äänet sekä surround-kaiuttimet.
Käyttäjät toivoivat laitteeseen myös lämpömittaria ja paikannusta.
Yhteisöllinen suunnitteluhanke on saanut Nokia Conversations -blogin kommenteissa myös kritiikkiä. Nokia oli äänestyksissä rajoittanut vaihtoehtoja joidenkin mielestä liikaa, joten niiden perusteella ei voinut suunnitella todellista unelmapuhelinta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (41)
Ominaisuuslistat on todella turhia ellei perusteet ole kunnossa.
Olisiko liikaa vaadittu saada tähän uutiseen yksi älyllinen kommentti? Ilmeisesti.
Kuka nyt kännykkään 16:9 näytön haluaa? Ei ole hyvä missään.
Olisiko liikaa vaadittu saada tähän uutiseen yksi älyllinen kommentti? Ilmeisesti.