Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

RIM esitteli uuden puhelimen ja käyttöjärjestelmän

RIM:n toimitusjohtaja Mike Lazaridis esitteli yhtiön uutta kännykkää eilen New Yorkissa.
Kuva: Andrew Harrer/Bloomberg

4.8.2010 11:08 BlackBerry-kännyköistään tunnettu kanadalainen Research In Motion (RIM) on lähtenyt vastahyökkäykseen puolustaakseen asemaansa tiukasti kilpailtujen Pohjois-Amerikan älypuhelinmarkkinoiden johtajana. Yhtiö esitteli eilen uuden version puhelintensa käyttöjärjestelmästä sekä uudentyyppisen BlackBerry-mallin.

New Yorkissa lanseerattu BlackBerry OS 6 -käyttöjärjestelmä uudistaa BlackBerry-puhelinten käyttöliittymän ja tehostaa niiden hakutoiminnallisuuksia.

Lisäksi käyttöjärjestelmä tuo puhelimiin Webkit-selainytimeen perustuvan nettiselaimen. Esimerkiksi it-yhtiö Applen Safari- ja matkapuhelinvalmistaja Nokian Symbian S60 -mobiilialustan puhelimien selain perustuvat samaan ytimeen.

– OS6 tuo pitkään kaivattua parannusta käyttöliittymään ja selaimeen sekä kuroo näin umpeen kilpailijoiden etumatkaa, arvioi tutkimusyhtiö CCS Insight.

Androidit
jyräävät

Viime aikoina kanadalaisyhtiö on kompuroinut kotimarkkinoillaan, kun BlackBerry-puhelimet ovat joutuneet kilpailemaan ainakin osittain samoista asiakkaista Applen iPhone-puhelinten sekä hakukoneyhtiö Googlen Android-alustaa käyttävien puhelinten kanssa.

Tutkimusyhtiö Nielsenin mukaan huhti–kesäkuussa BlackBerry-puhelinten markkinaosuus oli 33 prosenttia uusista liittymistä Yhdysvalloissa, jossa operaattorit myyvät valtaosan kaikista kännyköistä. Neljänneksen aikaan Android-puhelinten osuus puolestaan nousi 27 prosenttiin ohittaen iPhone-puhelinten 23 prosentin siivun.

Kilpaileva tutkimusyhtiö Canalys puolestaan arvioi Android-alustan löytyneen 34 prosentista niistä kännyköistä, joita valmistajat toimittivat yhdysvaltalaisille operaattoreille ja jälleenmyyjille. Samaan aikaan RIM:n osuus laski 32 prosenttiin vuotta aiemmasta 45 prosentista, Canalys arvioi.

Eilisessä tilaisuudessa RIM julkisti myös uuden älypuhelinmallinsa Torch 9800:n. Viiden megapikselin kameralla varustettu Torch 9800 hyödyntää yhtiön tuoretta käyttöjärjestelmää ja kosketusnäyttöä. Kyseessä on RIM:n ensimmäinen kosketusnäyttömalli, josta löytyy myös esiin liukuva täysimittainen qwerty-näppäimistö.

Yhdysvalloissa iPhone-puhelimia myyvän teleoperaattori AT&T:n on tarkoitus käynnistää Torch 9800:n myynti 12. elokuuta. Operaattori kauppaa puhelinta kuluttajille noin 200 dollarin hintaan kahden vuoden kytkysopimuksen kera.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (20)

Huono 0
Olisi mielenkiintoista nähdä Rim vs Android puhelin vertailu. Niissä on tulevaisuus.
Tulevaisuus
Olisi mielenkiintoista nähdä Rim vs Android puhelin vertailu. Niissä on tulevaisuus.

RIM:ssä tulevaisuus? Not.
Huono 2
RIM on merkityksetön ja seuraa epäilemättä pian Palmin jalanjälkiä. Android, Samsungin Bada ja Nokian tulevat vastineet ovat puhelinten massamarkkinoiden mielenkiintoisimmat pelurit lähitulevaisuudessa.

En ihan vielä Badaa laskisi tähän kategoriaan, kumminkin näyttäisi aika marginaaliselta käyttö, varsinkin kun samsung itsekkin laittaa androidia puhelimiinsa. Ennemmin lähitulevaisuudessa Android / Meego linja tulee olemaan mielenkiintoinen, kummallakin todella isot taustavoimat.
plöö
Huono 4
Samsungilta saisi tulla myös BlackBerry OS 6-käyttöjärjestelmällä varustettuja malleja!.
;)
Android,BlackBerry ja Bada JYRÄÄVÄT...!
Huono 1
RIM on kuitenkin kasvattanut markkinaosuuttaan tasaisesti ja koko ajan älypuhelimissa. Vaikka se onkin Suomessa melko tuntematon niin maailmalla homma vain menee niin, että et ole oikein mikään bisnesmies jollei sinulla ole Blackberrya. Toiminnot ovat sivuseikka, mutta Blackberry on onnistunut luomaan itselleen tällaisen imagon.
JJ
Huono 7

toiminnot on sivuseikka, kuhan on nokia
peräkammarin jorma
Huono 2
RIM on kuitenkin kasvattanut markkinaosuuttaan tasaisesti ja koko ajan älypuhelimissa. Vaikka se onkin Suomessa melko tuntematon niin maailmalla homma vain menee niin, että et ole oikein mikään bisnesmies jollei sinulla ole Blackberrya. Toiminnot ovat sivuseikka, mutta Blackberry on onnistunut luomaan itselleen tällaisen imagon.

Kerrohan mitä tarkoitit? Uutisesta lainattua:
Samaan aikaan RIM:n osuus laski 32 prosenttiin vuotta aiemmasta 45 prosentista, Canalys arvio...
Toiveet Nokiassa
Huono 2
Melko merkittävå kapine USA:ssa tuo RIM vaikkei olekaan löytänyt tietään Suomeen dt:n keskustelupalstoille. Nokialaiset varmasti seuraavat tuota siinä misså omppufirnaakin.
Olisi mielenkiintoista nähdä Rim vs Android puhelin vertailu. Niissä on tulevaisuus.

Androidissa tulevaisuus?
Not
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.

Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.