Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Microsoft yrittää paluuta kännyköihin

Kuva: Ruuttukaappaus

9.8.2010 15:47 Huonot kokemukset teinipuhelin Kinistä eivät lannista ohjelmistoyhtiö Microsoftia. Yhtiö suunnittelee verkkojulkaisujen mukaan uutta älypuhelinta.

Tiedot Microsoftin tulevasta älypuhelimesta vuotivat julkisuuteen yhtiön sisäisestä raportista (pdf). Raportin mukaan Microsoftilla on käynnissä Menlo-niminen älypuhelinhanke.

Kyseessä on Cnet-uutisten mukaan Microsoftin tuleva älypuhelin, jossa on kapasitiivinen kosketusnäyttö. Raportin mukaan älypuhelimessa on Greenfield-niminen navigointisovellus, joka auttaa esimerkiksi auton paikannuksessa parkkialueella.

Uutinen Microsoftin kehittämästä älypuhelimesta on yllättävä, sillä yhtiö ilmoitti kesäkuun lopussa luopuvansa teinipuhelin Kinistä. Kin-malli oli myynnissä reilun kuukauden ajan. Microsoft luopui puhelimesta huonon menekin takia.

Verkkojulkaisu Gizmodon mukaan Menlo-hanke ei merkitse älypuhelinta vaan mobiililaitteiden käyttöjärjestelmää. Microsoft haluaa Gizmodon mukaan kehittää järjestelmää, joka toimii yhteen erilaisten prosessorien kanssa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (21)

Huono 0
Microsoft saisi suosiolla pysytellä poissa mobiilipuolelta jos aikoo pysytellä vielä henkilökohtaisten tietokoneiden käyttöjärjestelmän valmistajana.
Bing ja IE9 - 2011 suurimmat flopit
Ne aikoo tuplata menestyksensä: uusi puhelin tulee olemaan myynnissä 2 kuukautta :D
Päivystävä Dosentti
Huono 5
Tiedot Microsoftin tulevasta älypuhelimesta vuotivat julkisuuteen yhtiön sisäisestä raportista (pdf).
Heh... kyllä tämä ihan avoimesti löytyy Microsoft Research:n sivuilta, mistä löytyy myös muitakin erittäin mielenkiintoisia raportteja. Research näyttää tutkivan vaikka mitä ihmeellistä - Onkin sitten ihan toinen asia, mitä tuotteistetaan ja mitä ei.
Kaarlo
Microsoft vaan NOLAA omaa imagoaan,jos tuo markkinoille matkapuhelimen!!.

Eihän nämä PC-tietokoneidenkaan Windows-käyttöjärjestelmät ole olleet toimivia ja tietoturvallisia!!. :(
EI näin,Mikkis!!.
Microsoft vaan NOLAA omaa imagoaan,jos tuo markkinoille matkapuhelimen!!.

Eihän nämä PC-tietokoneidenkaan Windows-käyttöjärjestelmät ole olleet toimivia ja tietoturvallisia!!. :(

Eihän tuollaisia ole Applenkaan vempaimet
Kartsa
Tietokonemaailmassa olemme saaneet tottua siihen, että on vain yksi käyttöjärjestelmä jota lähes kaikki ihmiset ja yritykset käyttävät.

Mobiilipuolelle on selkeesti tulossa tilanne jossa on useita lähes yhtä suosittuja käyttöjärjestelmiä. Tämä aiheuttaa kyllä haasteita niin yrityksille, kehittäjille kuin kuluttajillekin.

Kilpailuhan on kai aina hyväksi, mutta veikkaan, että moni ollut tyytyväinen, että Windows on ollut niin hallitseva. Ei oo esim. työpaikkaa vaihtaessa tarvinnu ensin käyttää päivätolkulla aikaa pelkästään uuden käyttöjärjestelmän opiskeluun.
Ei oo esim. työpaikkaa vaihtaessa tarvinnu ensin käyttää päivätolkulla aikaa pelkästään uuden käyttöjärjestelmän opiskeluun.

Ei niissä mitään opeteltavaa ole, ellei sitten tarvi syvällisemmin nysvätä, mutta harvemmin sitä täytyy.
Linux kde:llä on monesti todettu olevan helppokäyttöisempi kuin Windows(joka muuten muuttuu joka versiossa ja aina pitää opetella uusia asioita ;)

Uutisesta:
MS tuskin tekee rautaa itse, vaan kehittää vain käyttistä. Se on kuitenkin se joka käyttäjälle näkyy aika olennaisesti.

Parkkipaikan löytävä softa on surkea esimerkki. Anrdoidiin ja iphoneen on saanut jo iäisyyksia ohjelmia joille voi antaa sen hetkisen paikan talteen ja myöhemmin sitte kapula opastaa perille jos tarvetta. Eikä vain autolle, vaan ihan mihin tahansa minkä on pistäny talteen.
heh
Tietokonemaailmassa olemme saaneet tottua siihen, että on vain yksi käyttöjärjestelmä jota lähes kaikki ihmiset ja yritykset käyttävät.
emme ole. Siellä on aina ollut kymmeniä eri käyttiksiä ja eri versioita niistä.

Mobiilipuolelle on selkeesti tulossa tilanne jossa on useita lähes yhtä suosittuja käyttöjärjestelmiä. Tämä aiheuttaa kyllä haasteita niin yrityksille, kehittäjille kuin kuluttajillekin.
Ei se alusta, vaan softat. Harmaita hiuksia aiheuttaa aika pitkälti symbian ja sekin vain kehittäjälle.
Moni kehittäjä on pitkään tehnyt softansa monelle alustalle ja mikäs sen mukavempaa kun saa katettua isomman osan markkinoista ja käyttäjällekkin mukava kun voi vaihtaa kapulasta toiseen ja sama tuttu softa toimii. Sama muuten pc puolellakin, kyse on vain softan valinnoista ja laadukas softa kehittäjältä joka ottaa käyttäjätkin huomioon, toimii monella alustalla. Nykyään moni softa on unix/linux-pohjainen ja toimii läpinäkyvästi windowssissa cygwinin päällä.

Kilpailuhan on kai aina hyväksi, mutta veikkaan, että moni ollut tyytyväinen, että Windows on ollut niin hallitseva. Ei oo esim. työpaikkaa vaihtaessa tarvinnu ensin käyttää päivätolkulla aikaa pelkästään uuden käyttöjärjestelmän opiskeluun.

Ylläpito opiskelee ne käyttikset ja harrastaja kotona, nämä ovat marginaalisessa asemassa. Muut vain käyttävät sovelluksia ja käyttis tarjoaa mahdollisuuden siihen.

Monella kehittäjällä on softa androidiin, iphoneen, symbianiin jne. kuten myös pc-puolella on monelle alustalle täysin sama.
jes
Kilpailuhan on kai aina hyväksi, mutta veikkaan, että moni ollut tyytyväinen, että Windows on ollut niin hallitseva.

Tyytyväisiäkin on. He kuuluvat siihen ekosysteemiin, jota tarpeettoman mutkikas käyttöjärjestelmä elättää.
OS-X
Kilpailuhan on kai aina hyväksi, mutta veikkaan, että moni ollut tyytyväinen, että Windows on ollut niin hallitseva.

Tyytyväisiäkin on. He kuuluvat siihen ekosysteemiin, jota tarpeettoman mutkikas käyttöjärjestelmä elättää.

Mitä huonompi käyttöjärjestelmä, sen suurempi ekosysteemi. Windowsin turva-aukotkin elättävät valtavaa ekosysteemiä jollaista muut käyttöjärjestelmät eivät tarvitse.
En tarvitse konsulentteja
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.