HTC:n Android-puhelimet haastavat myös Googlen
16.9.2010 15:01 HTC on julkistanut uusia puhelinmalleja, joissa on Googlen kehittämä Android-käyttöjärjestelmä. HTC:n uutuusmalleissa esittelemä uusi, oma karttapalvelu haastaa Googlen ja Nokian kartat.
Taiwanilainen laitevalmistaja HTC on julkistanut uudet Desire HD ja Desire Z -älypuhelinmallit.
Samalla yhtiö esitteli uusitun HTC Sense -käyttöliittymän, jolla se pyrkii erottumaan muista Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävistä laitevalmistajista.
Android-puhelimet käyttävät yleensä Google Maps -karttasovellusta.
HTC alkaa kuitenkin tarjota omaa kartta- ja paikannuspalvelua, jonka se on toteuttanut yhdessä navigointiohjelmistoja tuottavan Route66-yhtiön kanssa.
HTC:n ratkaisussa karttoja voi myös ladata etukäteen valmiiksi puhelimeen. Laitteen ei siten tarvitse olla verkkoyhteydessä, mikä vähentää käyttäjien datamaksuja Google Maps -palveluun verrattuna, joka lataa kartat verkkoyhteyden kautta.
Uusi palvelu haastaa myös Nokian Ovi Kartat-palvelun, jossa karttojen lataaminen puhelimeen on ollut mahdollista jo pitkään.
Android-puhelin
näppäimistöllä
HTC Desire HD -puhelimessa on 4,3 tuuman lcd-kosketusnäyttö ja yhden gigahertzin taajuudella toimiva Snapdragon-prosessori. Laitteen kahdeksan megapikselin kameralla voi kuvata 720p-tasoista hd-videota.
HTC Desire Z -puhelimessa on täysi qwerty-näppäimistö, joka liukuu esiin laitteen 3,7-tuuman näytön alta. HTC Desire Z -puhelimessa on viiden megapikselin kamera ja 800 megahertsin taajuudella toimiva suoritin.
Puhelimien myynti alkaa Euroopassa lokakuussa.
Tallennusta ja etälukintaa
verkkopalvelun kautta
HTC julkisti myös HTCSense.com-verkkopalvelun, jonka kautta puhelimia voi etähallita tietokoneelta.
Jos puhelin häviää tai varastetaan, palvelusta voi kääntää puhelut ja tekstiviestit toiseen numeroon ja lukita puhelimen tai jopa tuhota puhelimen tiedot. Palvelun avulla puhelimen muistista voi myös ottaa kätevästi varmuuskopioita tai siirtää vanhan puhelimen tiedot uuteen puhelimeen.
Kadonneen puhelimen voi löytää helpommin laittamalla sen soimaan kovaäänisesti verkkopalvelun kautta.
HTC julkisti puhelimensa ja palvelunsa Lontoossa eilen, samalla kun Nokia järjesti samassa kaupungissa toisaalla vuosittaisen Nokia World -tapahtumansa.
Yhtiöt kamppailivat julkisuudesta erikoisin keinoin. HTC tarjosi toimittajille bussikuljetuksia Nokian tapahtumasta omaan julkistustilaisuuteen. Nokian työntekijät jakoivat lähtijöille Nokian tunnuksin varustettuja "selviytymisohjeita".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (25)
en nyt ihan tämän perusteella vielä lähtisi puhumaan Fragmentroidista. Ja kenen kannalta se on parempi?
Mielestäni tämä on kuitenkin luonteva kehityssuunta: kun kaikki plus huawei on Android-luureja, pitää ruveta differoimaan tuotteita. HTC on koko ajan vääntänyt oman Sense-käyttöliittymänsä Androidin päälle. Visuaallisesti hieno ja erittäin toimiva, lisäksi takaa sen että firma voi itse päättää koska mikäkin malli saa uuden Android-päivityksen. Hero joutui odottamaan yli puoli vuotta ennen 2.1-päivitystä, kukaties siksi että facelift-versio Legend ehti ulos ensiksi ja pelkkä salama ja alumiinikuori ei riittänyt parannukseksi - piti saada myös eri Android-versio.
Ainakaan sen avulla et voi cut and pastea näitä typeriä läppiä tänne.