Nokia N8:n sammumisen syy tuotantolinjalla

Niklas Savander
Kuva: Lehtikuva
19.11.2010 12:39 Nokian markkinoinnin johtaja Niklas Savanderin mukaan yhtiö on tietoinen N8-puhelinten yllättävistä sammumisista. Vian alkusyytä jäljitetään tuotantolinjalta.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia ottaa kantaa tietoihin, joiden mukaan sen tuore älypuhelin N8 kärsisi laatuongelmista. Jotkut käyttäjät ovat kertoneet puhelimen yllättävästä sammumisesta, minkä jälkeen se ei ole käynnistynyt uudestaan.
Nokian markkinoinnin johtajan Niklas Savanderin mukaan yhtiö on tietoinen ongelmista, joista on raportoinut "rajoitettu määrä" kuluttajia.
Hänen mukaansa Nokia on ryhtynyt toimiin asian korjaamiseksi. Yhtiö on paikallistanut vian alkuperän tapaan, jolla puhelimia kootaan, ja ryhtynyt toimenpiteisiin koko tuotelinjalla.
– Jos ottaa huomioon koko sen määrän, mitä N8:aa on toimitettu, kyse on pienestä määrästä. Yksittäiselle käyttäjälle, jos puhelin ei toimi, kyse on kuitenkin merkittävästä asiasta, Savander sanoi videohaastattelussa Nokian internet-sivuilla.
Jos ongelmia ilmenee, Nokian takuu kattaa virheet. Savander korosti, että yleensä ottaen N8:sta saatu palaute on ollut myönteistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (79)
Ihmeen nopeasti syy löytyi.
Onneksi tätä ei peitelty kuukausia ennen kuin myönnettiin että raudassa vikaa, eikä tehty videoita siitä että muillakin voi olla vikaa.
Joulumyynti meni nyt polvilleen.
iPhonen kanssa esiintyy itse asiassa ongelmia enemmän kuin muissa luureissa yhteensä. Kauppalehdessä juuri julkaistussa uutisessa mainitaan:
"Sammon omistaman vahinkovakuutusyhtiö Ifin Ruotsin-tiedotuksen mukaan If saa iPhone-puhelimista enemmän vahinkoilmoituksia kuin kaikista muista matkapuhelimista yhteensä."
Vastasin siihen "No minä nyt raportoin!" ja ei kuulunut enää yhtään mitään :-) Toki palaute on positiivista kun negatiivinen sivuutetaan täysin huuhaa-vastauksilla.
Olen kuluvana vuonna ostanut kaksi Nokia merkkistä puhelinta, N900 ja N8, molemmat ovat olleet täysiä fiascoja (sic).
iPhonen kanssa esiintyy itse asiassa ongelmia enemmän kuin muissa luureissa yhteensä. Kauppalehdessä juuri julkaistussa uutisessa mainitaan:"Sammon omistaman vahinkovakuutusyhtiö Ifin Ruotsin-tiedotuksen mukaan If saa iPhone-puhelimista enemmän vahinkoilmoituksia kuin kaikista muista matkapuhelimista yhteensä."
Hiljentykää kuulemaan iTotuutta:
Tämä johtuu kahdesta syystä.
1. iPhonen todellinen markkinaosuus on suurempi kuin kaikilla muilla yhteensä; ja
2. iPhonen käyttäjät ovat sofistikoituneita kuluttajia, jotka vaativat oikeutensa, kun taas muiden puhelinten käyttäjät ovat tyhmiä.
...tai sitten se vaan johtuu siitä, että Applen oma korjauspolitiikka pakottaa käyttäjät suoraan vakuutusyhtiön puheille :)
iPhonen kanssa esiintyy itse asiassa ongelmia enemmän kuin muissa luureissa yhteensä. Kauppalehdessä juuri julkaistussa uutisessa mainitaan:"Sammon omistaman vahinkovakuutusyhtiö Ifin Ruotsin-tiedotuksen mukaan If saa iPhone-puhelimista enemmän vahinkoilmoituksia kuin kaikista muista matkapuhelimista yhteensä."
Niin ja aina kyse on tippuneista luureista/lasi rikki ja eikös noita iphoneja ole ruotsalaisilla aivan valtavasti? muistan joskus puolivuotta sitten jo lukeneen, että Ruotsissa iphonejen määrä on ihan eri luokkaa kun Suomessa. Onhan se selvää jos molemmat puolet on lasia niin se hajoaa herkemmin.
Vastasin siihen "No minä nyt raportoin!" ja ei kuulunut enää yhtään mitään :-) Toki palaute on positiivista kun negatiivinen sivuutetaan täysin huuhaa-vastauksilla.
Olen kuluvana vuonna ostanut kaksi Nokia merkkistä puhelinta, N900 ja N8, molemmat ovat olleet täysiä fiascoja (sic).
yhtä uskottava viesti, kun aikoinaan ne: "ostin tänään iPhonen ja antenni ei toimi ja tällä ei voi soittaa"