Apple iPadin Suomi-hinnat muun Euroopan tasoa

Kuva: Apple
30.11.2010 04:00 Apple iPad-laitteen myynti alkaa Suomessa tänään. Suomen hinnat vaihtelevat 499 ja 799 euron välillä.
Apple ja useat jälleenmyyjät ovat tänään alkaneet myydä iPad-laitetta Suomessa. Halvin, 16 Gt:n muistilla ja wlan-yhteydellä varustettu malli maksaa Suomessa 499 euroa, kun taas kallein 64 Gt-muistin ja wlanin lisäksi myös 3G-yhteyttä käyttävä malli maksaa 799 euroa.
Suomen hinnat ovat samat kuin esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Espanjassa halvin iPad-malli maksoi 488 euroa ja kallein 793 euroa. Espanjassakin hinnat ovat nousseet, sillä myynnin alkaessa viime toukokuussa hinnat olivat 479 ja 779 euroa.
IPadissa myydään Suomessa ilman operaattorikytkyä.
Huhut iPadin myynnin alkamisesta Suomessa saivat vauhtia, kun Applen tuotteisiin erikoistunut Humac mainosti avaavansa tänään tiistaina poikkeuksellisesti jo aamuseitsemältä. Apple-kauppias Tectorilta taas lipsahti iPad-mainos lehtiin jo maanantaina.
Molemmat avaavat liikkeensä tänään tavallista aikaisemmin. Humac varoittaa verkkosivuillaan, että iPadien saatavuus on alkuvaiheessa rajoitettu. Humacin ja Tectorin lisäksi myös muut Applen tuotteita myyvät liikkeet mainostavat Applea verkkosivuillaan.
Operaattori TeliaSonera taas tiedotti julkaisevansa tänään erityiset iPadille tarkoitetut 3G-liittymät.
Apple julkisti viime viikolla ohjelmistopäivityksen, joka sisälsi muun muassa iPadin suomenkielisen käyttöliittymän ja näppäimistön.
Yhdysvalloissa halvimman ja kalliimman iPad-mallin hinnat ovat 499 dollaria ja 829 dollaria, eli 380 euroa ja 633 euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (67)
Ja osx/linux/win7 ajurit löytyy HD videolle joten ei ole ihan niin rampa laitos kuin tuo surkea iDontcarepad.
iBooks ja iPadille tehdyt lehdet. Ylivoimainen lukemisen helppous verrattuna kannettavan ruudulta lukemiseen. Tasapeli paperin kanssa aikakausilehtikoossa, multimedia kääntää voitolle. Tahraavia sanomalehtiä ei enää kannata edes mainita tässä yhteydessä, iPad versiot ylivoimaisia.
Sähköpostin lukeminen miellyttävämpää verrattuna puhelimeen, aika lailla tasapeli kannettavan kanssa.
Ja kaiken kruunaa instant on, ei odottelua. Käynnistyy hetkessä. Ja akun kesto ihan eri planeetalta verrattuna kannettaviin.
Tässä on (ainakin mobiilin) tietojenkäsittelyn tulevaisuus. Nopeus, helppous, yksinkertaisuus, vaivattomuus. Jos kilpailevat alustat pääsevät samaan käyttökokemukseen ja luotettavuuteen niin niillekin löytynee ostajansa.
Itse lähdin mukaan etenkin appstoren takia.
En, mutta olen menossa hakemaan. Miten kytken sen tuohon uuteen Gatamen 4G-verkkoon?