Nokia: Joka viides kännykkä on väärennös

Esimerkiksi Nokla -puhelimet tekevät kauppansa Kiinassa.
22.1.2011 09:22 Nokian yhteiskunta- ja yritysvastuujohtaja Esko Ahon mukaan yhtiön saama negatiivinen huomio vastuullisuusasioissa turhauttaa. Nokian esimerkiksi epäiltiin viime kesänä käyttävänä puhelimissaan Kongon demokraattisesta tasavallasta peräisin olevia "verimetalleja".
– Negatiivinen huomio kiinnittyy siihen osaan tätä alaa, joka yrittää parhaansa mukaan parantaa vuodesta toiseen suoritusta ja on saanut kehitystä aikaiseksi. Samaan aikaan maailmassa valmistetaan ehkä joka viides matkapuhelin harmaana laitteena. Kukaan ei tiedä, mitä ne pitävät sisällään, miten ne on tuotettu, missä ympäristössä, missä työoloissa ja ovatko ne edes turvallisia käyttäjän kannalta, Esko Aho totesi Nokian toimittajatilaisuudessa Espoossa tänään.
Aho muistutti, että Nokia on tehnyt paljon työtä ympäristövastuullisuuden, sosiaalisen ja eettisen vastuullisuuden hyväksi ja on alansa kärkisijoilla erilaisissa vastuullisuusrankkauksissa. Sen sijaan harmaan talouden pelureita Aho vertasi urheilumaailman dopingin käyttäjiin.
– Siellä eletään toisilla pelisäännöillä. Meidän intressimme on, että tästä tulee maailmanlaajuisesti hyvin huolellisilla ja tarkoilla pelisäännöillä rakennettua toimintaa. Kaikelta osin se ei ole tällaista tänään. Nämä ongelmat ovat aika suuria.
Harmaa talous ei ole Ahon mukaan alan ongelma vain Aasiassa, vaan myös Etelä-Amerikassa ja tietyissä osissa Eurooppaa.
– Emme voi millään kantaa vastuuta tästä 20 prosentista, jolleivät eri markkina-alueet ota käyttöön säännöksiä, jotka mahdollistavat sen, että tiukat vaatimukset koskevat kaikkia.
Raaka-aineet selvitetään
sylttytehtaalle asti
Kongo-epäilyjen jälkeen Nokian raaka-aineiden hankintaan on kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Nokian yritysvastuupäällikkö Mika Kiiskisen mukaan toimialan yhteinen sulattojen auditointi on auttanut saamaan paremmin selville metallien alkuperän. Hänen mukaansa viime vuonna alkanut auditointi tantaalin, tinan ja muiden metallien osalta on tänä vuonna hyvässä vauhdissa ja tulee jatkumaan.
– On merkittävää, että alan toimijat on saatu yhdessä päättämään asioista. Olemme kymmenen vuotta pakertaneet yksin näitä asioita, ja välillä se on ollut aika raskasta saada selville eri portaita. Sulattojen auditointi, joka on ollut viime vuodesta lähtien meneillään ja tänä vuonna hyvässä vauhdissa tantaalin, tinan ja muiden metallien osalta, jatkuu.
Hänen mukaansa auditoinnissa otetaan esille kaikki sulattojen kirjanpito vuodesta 2009 asti. Jos raaka-aineen lähtömaana on Kongo tai joku sen kauttakulkumaista, niin silloin auditoijat menevät kaivoksille asti. Jos taas metalli on tulossa vaikkapa australialaisesta kaivoksesta, niin siihen luotetaan.
– Raaka-ainevirta selvitetään sylttytehtaalle asti, Kiiskinen vakuuttaa.
Itä-Kongosta metalleja ei tule, sillä kaivostoiminta siellä on Kiiskisen mukaan nykyisin kansallisen lainsäädännön mukaan laitonta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (20)
Niin totta..!!
Kelpo yritysten pörssikurssi ei matele vuosikausia samalla tasolla. Nokian valtiolle maksamat verotulotkin olivat muutama vuosi sitten moninkertaiset ja työpaikkojakin oli enemmän. Onko siis liikaa vaadittu, että yhtiöltä odotetaan samanlaista suoritusta kuin mihin se on ennenkin pystynyt?
Vähän kuin kettutytöt - lopetetaan turkistarhaus Suomesta niin saavatpa kiinalaiset kettutarhat enemmän markkinoita. Siellä päin maailmaa ketuilla onkin varmaan tosi mukavat oltavat. Kettutytötkään eivät saa mellastaa vapaana vaan neheitetään heti putkaan tai teloitetaan.